Hyppää sisältöön

Kirjakauppojen oppikirjamyynti romahti, kun toisen asteen opiskelijat saavat ne koulun kautta – Jameralle uudistus oli kuolinisku, sanoo toimitusjohtaja

Lähes kaikki toisen asteen opiskelijat saavat oppikirjansa nyt maksutta kouluiltaan. Kirjojen hankinta on kuntien ja kuntayhtymien vastuulla. Kirjakaupat ovat jääneet käyttämättä hankintakanavana, sanoo Kirjakauppaliitto.

Oppikirjoja myyvä Jamera joutuu pian lopetttamaan toimintansa, kun ostajia ei enää ole
Oppikirjoja myyvä Jamera joutuu pian lopetttamaan toimintansa, kun ostajia ei enää ole

Kun uudet toisen asteen opiskelijat alkoivat vuosi sitten saada kirjansa maksutta koulusta, kirjakauppojen oppikirjamyynti romahti.

Oppikirjojen maksuttomuus on osa uutta oppivelvollisuuslakia, joka tuli voimaan viime vuoden elokuussa. Samalla myös oppivelvollisuusikää nostettiin 18 vuoteen.

Käytettyjä ja uusia oppikirjoja myyvälle Jameralle uudistus oli kuolinisku, toimitusjohtaja Hanna Haukkapää sanoo.

Ennen uudistusta ensimmäisen vuoden opiskelijat muodostivat 50 prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Viime syksynä he tippuivat pois asiakkaista.

Toisen asteen maksuttomuus tulee portaittain voimaan. Lukuvuonna 2022–23 enää 3. vuoden opiskelijat joutuvat hankkimaan kirjansa itse. Jameran myynti on tippunut entisestään ja liikevaihdosta on jäljellä vain 20 prosenttia.

Kun kaikki opiskelijat saavat kirjansa maksutta, yhtiölle ei riitä enää asiakkaita.

– Sitten meidän täytyy lopettaa liiketoimintamme, Haukkapää toteaa.

– Tietysti on ollut mahdollista miettiä korvaavaa liiketoimintaa, mutta se on ollut aika hankalaa meidän yrityksemme rakenteella. On katsottu järkevämmäksi lopettaa liiketoiminta kokonaan.

Jamera myy myös uusia oppikirjoja, mutta merkittävä osa sen bisnestä on käytettyjen kirjojen edelleen myynti. Usein käytettyjen kirjojen kysyntä on ylittänyt tarjonnan, toimitusjohtaja Hanna Haukkapää kertoo. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Kaupanteko jatkuu niin pitkään, kuin se on kannattavaa. Myynti loppunee lopullisesti kevään ylioppilaskirjoitusten jälkeen, kun nykyiset abiturientit eivät tarvitse enää uusia kirjoja. Jamera myy kirjoja myös ammatillisten oppilaitosten opiskelijoille, mutta valtaosa asiakkaista on lukiolaisia.

Yrityksen toimintoja supistetaan koko ajan, Haukkapää sanoo. Vuosi sitten Jameralla oli vielä viisi myymälää, nyt jäljellä on kaksi. Työntekijöitä on jäljellä alle 20. Ainakin toinen vielä auki olevista myymälöistä joudutaan varmasti sulkemaan syksyn aikana, Haukkapää sanoo.

Jameran toimitusjohtaja Hanna Haukkapää pitää yrityksen tarinan päättymistä haikeana. Samalla hän uskoo, että toisen asteen maksuttomuutta koskeva uudistus on ollut hyvä muutos opiskelijoiden näkökulmasta.

– Kyllähän se perheiden kustannuksia huomattavasti vähentää. Totta kai tämä on ollut meidän liiketoiminnallemme kuolinisku, mutta maailma muuttuu, ja meidän täytyy vaan muuttua sen mukana.

Vaikutukset kirjakauppoihin ovat jääneet pelättyä pienemmiksi

Jameran ohella oppikirjoja koskeva uudistus on iskenyt koko kirjakauppa-alaan. Etukäteen pelättiin, että oppikirjamyynnin romahtaminen jopa sulkisi kauppojen ovia pysyvästi.

Näin ei ole tapahtunut, ainakaan vielä.

– Meille ei ole tullut tietoon, että myymälöitä olisi suoraan tämän takia lakkautettu, sanoo Kirjakauppaliiton toimitusjohtaja Laura Karlsson.

Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä (siirryt toiseen palveluun) suurimpien kirjakauppojen oppikirjamyynti laski 47 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Toisella vuosineljänneksellä pudotusta oli 43 prosenttia.

Ja lisää on vielä edessä.

Kirjakaupoissa on jouduttu miettimään sopeutustoimia ja etsimään korvaavaa myyntiä oppikirjojen jättämän aukon tilalle. Kirjakauppaliitto selvitti alan tilannetta jäsenkyselyllä viime syksynä.

Selvityksestä kävi ilmi, että kaupoissa oli tehty jonkin verran sopeuttamistoimia, kuten supistettu aukioloaikoja ja lomautettu henkilökuntaa. Kuluja oli pyritty karsimaan ja uusia tuotteita oli otettu myyntiin. Irtisanomisia oli jouduttu tekemään vain muutamassa tapauksessa.

Jameran toimitusjohtaja Hanna Haukkapää ja myymäläpäällikkö Sini Salminen järjestelemässä myymälän hyllyjä Helsingissä. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Kirjakaupat jääneet laajalti hankintaketjujen ulkopuolelle

Toisen asteen opiskelijat saavat kirjansa nyt suoraan oppilaitoksiltaan. Oppikirjojen hankkimisesta vastaavat kunnat ja kuntayhtymät.

Suomen suurin toimija oppikirjahankkinnoissa on Kirjavälitys. Tänä vuonna se on toimittanut toisen asteen oppimateriaaleja noin 360:een oppilaitokseen.

Toisena tulee Suomen kirjastopalvelu. Kirjastopalvelun myyntijohtaja Anna Humalainen arvioi, että yrityksellä on noin 10-15 prosentin osuus toisen asteen oppikirjojen markkinasta.

Kirjakauppaliiton Laura Karlssonin mukaan kirjakaupat ovatkin laajalti jääneet hankintaketjujen ulkopuolelle.

Hänen mukaansa kunnat voisivat kuitenkin hyvin kilpailuttaa oppikirjahankinnat niin, että pk-yritykset otettaisiin tarjouskilpailuun mukaan.

– Käytännössä tämä ei ole kauhean usein paikkakunnilla toteutunut. Hankintalakihan on lähtökohtaisesti siihen ihan myönteinen.

Kirjakauppaliitto on yhdessä Suomen Yrittäjien kanssa laatinut omat suosituksensa (siirryt toiseen palveluun) siitä, miten oppikirjahankinnat pitäisi kilpailuttaa.

Suosituksissa on ehdotettu esimerkiksi kilpailutusten pilkkomista osiin ja sitä, että suuriin yhteishankintoihin (siirryt toiseen palveluun) lähtemistä mietittäisiin tarkkaan. Kuntia kannustetaan myös selvittämään, mitä vaikutuksia hankinnoilla on yrityksiin tai esimerkiksi alueen elinvoimaisuuteen.

Uusi opetussuunnitelma astui voimaan syksyllä 2021. Jamera myy sen mukaisia kirjoja vain uusina. Kuva: Jari Kovalainen / Yle

Viitasaarelainen kauppa onnistui tarjouskilpailussa

Kirjakauppaliiton Laura Karlsson tietää vain muutamasta kirjakaupasta, jotka ovat mukana oppikirjojen hankinnassa.

Yksi näistä poikkeuksista on Viitasaaren kirjakauppa. Kauppias Mervi Rihto toimittaa kirjat Viitasaaren kaupungille ja Pihtiputaan kunnalle jo toista vuotta.

– Se oli ihan normaali julkinen hankintaneuvottelu, että ei ollut mitään kikkakolmosia.

Rihto on toimittanut kunnille peruskoulun oppikirjat kunnille lähes yhtäjaksoisesti 30 vuoden ajan muutamaa poikkeusvuotta lukuunottamatta. Asiakassuhde on siis jo luotu vuosien saatossa.

– Uskaltaisin sanoa, että on myös omasta aktiivisuudesta kiinni, miten luo asiakassuhteita. Mutta totta kai pitää mennä hankintalain mukaan.

Juttua korjattu 29.8. klo 10.07. Korjattu Mervi Rihdon nimen kirjoitusasua.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 29.8. kello 23:een asti Yle Tunnuksella.

Lue myös:

Näin kirjakauppa-ala ennakoi tulevia muutoksia vuosi sitten

Onko ilmaisilla oppikirjoilla yllättävä seuraus? Monet kirjakaupat pelkäävät kuoliniskua (2020)

Koronavuosi siivitti kirjojen myynnin hurjaan kasvuun – WSOY:n Timo Julkunen: "Ylivoimaisesti paras vuosi vuosikymmeneen" (2020)

Suosittelemme sinulle