Kiireellisen sijoituksen päätöksiä joudutaan usein tekemään kiireessä ja puutteellisen tiedon varassa. Tämä käy ilmi yhteiskuntatieteiden maisteri Tuuli Lamposen tuoreesta väitöskirjasta.
Lamponen tutki asiaa viidellä sosiaaliasemalla kahdessa kunnassa havainnoiden sosiaalityöntekijöiden työtä ja haastatteli 51 sosiaalityöntekijää.
Kävi ilmi, että tietojen vähyys kiireellisen sijoituksen yhteydessä johtuu pitkälti siitä, että tilanteet käynnistyvät usein nopeasti ja niihin pystytään harvoin valmistautumaan perusteellisesti etukäteen. Siksi myös tietoja lapsesta tai nuoresta voi olla varsin vähän.
Kiireellinen sijoitus tehdään silloin, jos epäillään, että lapsi tai nuori on välittömässä vaarassa. Tällaisia tilanteita ovat sellaiset, joissa epäillään että lapseen kohdistuu tämän fyysistä tai psyykkistä turvallisuutta ja hyvinvointia uhkaava vaara. Vuonna 2021 Suomessa sijoitettiin kiireellisesti yhteensä 4 503 lasta (THL).
Välittömän vaaran arvioiminen tapahtuu Lamposen mukaan siinä hetkessä, kun asia tulee sosiaalityöntekijän pöydälle tai puhelinsoiton kautta.
– Eli välitön vaara pitää olla todennettavissa siinä kyseisessä hetkessä, ei niin että se on ollut viime viikolla tai päivä sitten, Lamponen kertoo.
Tyypillisesti sosiaalityöntekijät lähtevät tällaisissa tilanteissa paikan päälle perheen kotiin. Jos lapsesta tai nuoresta ei ole aiempia tietoja asiakastietojärjestelmässä, vaatii sosiaalityöntekijän päätöksenteko niin sanottua intuitiivistä tiedonkäsittelyn taitoa analyyttisen tiedonkäsittelyn rinnalla.
Silloin tietoa kerätään kyseisessä tilanteessa: paikalla olevilta henkilöiltä sekä aistihavaintoihin perustuvaa tietoa. Tällaista voi olla esimerkiksi se, että lapsen vanhemmat ovat silmin nähden päihtyneessä tilassa.
Vaikka tietoja lapsesta tai nuoresta olisi niukasti, ei päätöksiä tehdä Lamposen mukaan koskaan hutiloiden.
– Sosiaalityöntekijät painottavat sitä vahvasti, että heidän päätöksensä perustuvat aina faktoihin ja päätökselle pitää löytää siinä tilanteessa perusteet. Muuten sitä ei voida tehdä.
Työntekijät toivoivat lisää puhetta työyhteisössä
Kiireellisen sijoituksen prosessi on Lamposen mukaan hyvin vaativa tehtävä. Hänen mielestään se tarvitsisi nykyistä enemmän keskustelua siitä, mitkä kiireellisen sijoittamisen päätöksen reunaehdot ovat.
Erityisesti tutkimukseen haastatellut tuoreemmat lastensuojelun työntekijät toivoivat, että työyhteisön sisällä puhuttaisiin enemmän siitä, miten päätöksiä tehdään.
Välitön vaara, joka mahdollistaa lapsen kiireellisen sijoittamisen, on Lamposen mukaan terminä ylipäätään hieman hankala – sitä ei suoranaisesti avata riittävästi lastensuojelulaissa tai muissakaan ohjeistuksissa.
– Eli ei ole olemassa sellaista luetteloa, että mitä kaikkea tilanteita välitön vaara pitää sisällään, vaan tilannetta arvioidaan aina tapauskohtaisesti.
Samanlaista mallia ei muualla kuin Suomessa
Väitöskirjatutkimuksen yksi merkittävä löytö oli Lamposen mielestä se, että kiireellisistä sijoituksista päättävän sosiaalityöntekijän työ on vahvaa ammatillista asiantuntijuutta vaativa tehtävä.
Vähäisen tiedon lisäksi paineita sosiaalityöntekijöille luo se, että he tekevät juridiset päätökset kiireellisestä sijoituksesta yksin.
– Vastaavanlaista käytäntöä ei oikeastaan muualla maailmalla ole. Muissa maissa oikeuslaitos yleensä vahvistaa kiireellisen sijoittamisen päätökset.
Lamponen kuvaa sosiaalityöntekijöiltä vaadittua asiantuntijuutta termillä tietotyö, joka sisältää tiedon kanssa työskentelyä moneen otteeseen.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että osa päätöksenteosta tapahtuu sosiaalityöntekijän henkilökohtaisena prosessina – osa kollegan tai esihenkilön, sekä yhdessä arvioitavana olevan lapsen tai nuoren ja tämän läheisten kanssa.
Mitä kokeneempi lastensuojelun työntekijä on, sitä helpompaa päätösten tekeminen ainakin joissain tilanteissa on. Ratkaisuja kiireellisistä sijoituksista joutuvat Lamposen mukaan tekemään myös ne sosiaalityöntekijät, jotka ovat vasta ammattiin valmistuneita.
– Vasta uransa aloittaneilla sosiaalityöntekijöillä saattaa olla erittäin hyvät taidot analysoida erilaista tietoa. Mutta ei kokemusta tilanteista, joissa välitöntä vaaraa arvioidaan.
Sen vuoksi vastavalmistuneet työskentelevät useimmiten työparina kokeneemman sosiaalityöntekijän kanssa.
Miten paljon lastensuojelussa tapahtuu virhearviointeja tiedon vähyyden vuoksi? Lamposen aineistossa ei tule ilmi tapauksia, joissa kiireellisiä sijoituksia olisi lähdetty tekemään turhaan.
Sellaisia tilanteita sen sijaan tuli vastaan, joissa pohdittiin lähdetäänkö sijoitusprosessiin laisinkaan. Nämä olivat tilanteita, joissa lapsesta tai nuoresta oli liian vähän tietoja.
– Voi olla niin, että joku tapauksista olisi vaatinut tarkempaa selvittelyä, mutta siinä hetkessä tietoa ei ole ollut saatavilla. Jos on selkeitä tiedon aukkoja, ja niitä usein tosiaan on, joutuvat sosiaalityöntekijät keräämään lisää tietoja, joka siirtää päätöksentekoa pidemmälle.
Minkälaisia ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta tiistaihin 23.8. kello 23:een saakka.