Hyppää sisältöön

Topi Raitanen ja Kristiina Mäkelä kiikutettiin kultatuolissa suihkulähteeseen – katso yön railakkaat juhlatunnelmat

Topi Raitasen EM-kultaa ja Kristiina Mäkelän EM-hopeaa juhlittiin Suomen hotellilla. Suomi on saavuttanut yleisurheilun EM-kisoissa nyt kolme mitalia.

Näin EM-mitalistien juhlat jatkuivat hotellilla
Emma Hyyppä,
Hinni Hirvonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Münchenin EM-viikko nähdään Ylen kanavilla 11.8.–21.8. Suorat lähetykset, kohokohdat, kisojen aikataulun, kiinnostavat uutiset ja puheenaiheet löydät Ylen kisasivulta.

Topi Raitanen palautti perjantai-iltana suomalaisen kestävyysjuoksun kultakantaan, kun hän voitti 3 000 metrin estejuoksun EM-kultaa. Edellisen kerran tempussa onnistui Jukka Keskisalo 16 vuotta sitten.

Kristiina Mäkelä täydensi suomalaisjuhlat nappaamalla hetkeä myöhemmin EM-hopeaa kolmiloikassa SE-tuloksella. Viimeksi suomalaiset ovat voittaneet kaksi EM-mitalia samana päivänä vuonna 2014, kun Antti Ruuskanen ja Tero Pitkämäki voittivat keihäänheiton EM-kultaa ja -pronssia.

Suomalaismitalistit otettiin hotellilla riemukkaasti vastaan. Moni suomalaisurheilija onnitteli tuoretta kultamitalistia halaten. Raitanen pääsi pian saapumisensa jälkeen kultatuoliin, kuten myös hänen valmentajansa Janne Ukonmaanaho. Pian matka jatkui yhdessä toisen mitalistin Mäkelän kanssa kohti läheistä suihkulähdettä, missä molemmat saivat mitalikasteen.

– Aika hyvälle tuntuu. Onnellinen tunne, aika suunnitelman mukaan meni. Hienoa, että tuli porukkaa vastaan. Tämä on uusi alku suomalaiselle yleisurheilulle. Toitottavasti nousukiito jatkuu tästä ja myös näkyy seuraavien sukupolvien aikana, Raitanen jutteli tuoreeltaan.

Raitasen matka jatkui jo pian lauantaiaamuna Suomeen, missä odottivat kaverin häät.

Mäkelä sai Raitaselta halauksen jo kultamitalistin kunniakierroksen jälkeen. Hieman tämän jälkeen Mäkelä hyppäsikin mitalin tuoneen ennätysloikkansa. Hotellilla tuore EM-hopeamitalisti paljasti päällimmäisen tunteen olevan väsymys.

– Olen niin väsynyt, aivan puhki. Jätin kaiken radalle! Jos ruvetaan tunteista puhumaan, sitten tulee kyyneleet silmiin, Mäkelä jutusteli.

Lue myös:

Topi Raitanen voitti EM-kultaa! "Viimeisen esteen jälkeen ajattelin, kauanko tässä pitää odotella, että voi tuulettaa"

Kommentti: Tämä panee jo lähes nauramaan – Topi Raitasen EM-kulta oli aivan käsittämätön uusinta Jukka Keskisalon Euroopan mestaruudesta

Tällaista herkkua suomalaiset eivät ole nähneet kahdeksaan vuoteen! Jopa Suomen kisapappi lähti lennokkaaksi lausunnoissaan

Mitä ihmettä Topi Raitaselle tapahtui kuukaudessa? Nousi täysin pohjalta Euroopan mestariksi – asiantuntija kertoo ratkaisevan tekijän

Topi Raitasen ele Suomen joukkueen hotellilla herätti faneissa suurta kunnioitusta – "On se hieno mies"

Wilma Murto sai EM-järjestäjiltä ruhtinaallisen anteeksipyynnön väärän kansallishymnin soittamisesta – "Loppu hyvin, kaikki hyvin"

Suosittelemme sinulle