PLJEVLJA. Suomen naisten lentopallomaajoukkue on saapunut Pohjois-Montenegroon lauantain vastaisena yönä. Istanbulin ja Podgorican kautta kulkenut matka jatkui reilusti kellon ympäri. Viimeinen kolmen tunnin taipale bussilla mutkaisia serpentiiniteitä ja yön ukkoskuurot eivät suoneet joukkueelle armollisinta mahdollista lähtökohtaa lauantain viimeistelyharjoituksille ennen EM-karsintojen tärkeää vierasavausta.
– On tässä jo päästy hikoilemaan. Tuntuu siltä, että kyllä lähtee sunnuntaina, joukkueen kapteeni, passari Kaisa Alanko naurahtaa lyhyen yön ja lauantaiaamupäivän punttitreenin jälkeen.
– On ollut vähän erilainen kesä, kun ei pelattu Eurooppa-liigaa. Mutta ollaan kyllä päästy treenaamaan tosi paljon ja hyvin.
Maajoukkueella on takanaan pitkä kesä ennen EM-karsinnat kattavaa kolmen viikon loppurutistusta. Leireily alkoi jo toukokuun puolessa välissä. Päävalmentaja Tapio Kangasniemen mukaan kesän harjoittelun kantava ajatus on ollut, että Suomi olisi joukkueena pari napsua parempi kuin vastaantulevat maat.
– Hyvä kutina on joukkueesta, hyvään suuntaan ollaan menossa. Toukokuusta asti rosterissa olleet pelaajat ovat olleet ohjelmoidussa harjoittelussa. He ovat hyvässä kunnossa, Kangasniemi toteaa luottavaisena.
Netta Laaksonen vahvistaa päävalmentajan näkemyksen. Liberon mielestä Suomi on valmis vaikeaan vieraspeliin Montenegroa vastaan.
– Hyvin on mennyt. Oikeastaan kolmen viikon omatoimijaksoa lukuun ottamatta on koko kesä treenattu (yhdessä). Nyt päästään niihin parhaisiin aikoihin eli peleihin.
Tavoitteena kolmas peräkkäinen kisapaikka
Suomen kanssa samassa karsintalohkossa pelaavat avausvastustaja Montenegron lisäksi Tshekki ja Islanti. Kahdelle parhaalle on luvassa paikka ensi vuoden EM-kisoissa Belgiassa, Italiassa, Virossa ja Saksassa. Ennakkoasetelmissa Tshekki on lohkon voittajasuosikki, Suomi ja Montenegro taistelevat toisesta jatkopaikasta.
– Noinhan se varmaan olisi kiusaus sanoa, mutta aina lähdetään nolla-nollasta. Ei me Tshekille luovuteta pätkääkään, Tapio Kangasniemi huomauttaa.
– Islanti tulee varmasti ilman paineita härnäämään ja Montenegro haluaa varmasti päästä ensimmäistä kertaa historiassaan EM-kisoihin.
Suomi pelasi elokuussa neljä voitokasta harjoitusottelua. Testipeleissä kaatuivat Sveitsi ja loukkaantumisista kärsinyt viime EM-kisojen puolivälieräjoukkue Ruotsi.
Tshekki ylsi kesällä Kultaisen liigan finaaliin, mutta karsintalohkon muiden joukkueiden kilpailullisten otteluiden tuntuma on vähäinen.
– Neljä peliä on tietysti aika vähän siihen pelirytmiin, mutta sanotaan suoraan, etteivät Montenegro ja Islantikaan ole paljon pelanneet, Kangasniemi sanoo.
Oman pelin hiominen on ollut painopiste valmistautumisessa Tshekin ja Montenegron kaltaisten pitkien joukkueiden kohtaamiseen.
– Meidän torjunta-puolustus on ollut hyvällä tasolla viime vuosina. Syöttö on yksi, millä pystytään tekemään jotain, mutta sillä ei tietysti peliä yksin voiteta. Nopea pelityyli ja yllätyksellinen hyökkäyspeli, ne ovat se, millä mennään, päävalmentaja selittää.
Suomi voitti Montenegron reilu vuosi sitten EM-karsinnoissa kahdesti ja selvisi EM-kisoihin. Montenegro oli erittäin lähellä voittoa Podcoricassa, mutta Suomi onnistui kääntämään ottelun voitokseen. Sunnuntaina vastaan asettuu hieman erilainen kotijoukkue.
– Molemmat passarit ovat vaihtuneet, ja se osa-alue on oikeastaan mennyt parempaan suuntaan. Myös valmentaja on vaihtunut, mutta en jaksa uskoa, että pelityyli olisi hirveästi muuttunut. Pari pitkää, kovaa lyövää laituria tulee vastaan, ja heidän keskipelaajansa on myös kovassa tikissä, Kangasniemi kuvailee.
Päävalmentajan jäähyväiset
Kaisa Alanko ja Netta Laaksonen kehuvat Suomen yhteishenkeä ja periksiantamattomuutta. Joukkue on kärsinyt loukkaantumisista, ja ryhmästä puuttuvat muun muassa libero Tiia-Mari Sievänen ja Anna Czakan. Hakkuri Piia Korhosen pelikuntoa tarkastellaan päivä kerrallaan, keskipelaaja Daniela Öhman näyttää olevan jälleen kunnossa.
EM-karsintojen ensikertalaisia joukkueessa on neljä: Netta Rekola, Hilkka Hujanen, Emmi Jalonen ja Sanna Häkkinen.
– On tullut uutta ja erilaista persoonaa joukkueeseen, se on kiva. Oltiin alkukesä tosi tiiviisti yhdessä ja saatiin tutustua uusiin kasvoihin. Meillä on jälleen hyvä ryhmä koossa, Alanko sanoo.
Vaikka Suomi selvittäisi tiensä ensi vuoden EM-kisoihin, päävalmentaja vaihtuu. Karsinnat ovat naisten maajoukkuetta vuodesta 2014 valmentaneelle Kangasniemelle toistaiseksi viimeiset sinivalkoisten peräsimessä. Hänet on valittu Lentopalloliiton urheilutoimenjohtajaksi, eikä seuraajaa ole vielä nimetty.
– En ole hirveästi viime viikkoina sitä miettinyt. Ikinähän ei tiedä, koska on viimeinen kerta ja koska ei, Kangasniemi kommentoi.
Pelaajat tiedostavat tilanteen, vaikka korostavatkin huomion olevan täysin karsintapelien voittamisessa.
– On se vähän haikea fiilis. "Tase" aina välillä mainitseekin siitä. Mutta me keskitymme täysillä näihin peleihin. Tase on itse sanonut, että nauttii joka hetkestä, kapteeni Alanko sanoo.
– Olisihan se hienoa, että voitaisiin se kisapaikka lunastaa Tasen vikan kesän kunniaksi, Netta Laaksonen lisää.
Montenegro–Suomi Yle TV2:ssa sunnuntaina kello 18.25 alkaen. Yle näyttää kaikki Suomen EM-karsintapelit suorana Yle Areenassa ja osan otteluista myös TV2:ssa.
Lue lisää:
Kuusamo vei lentopallon Suomen mestaruuden, ja nyt on aika juhlia – katso riemua kansanjuhlasta!