Hyppää sisältöön

Ott Tänak voitti Belgian MM-rallin huiman sekuntitaiston jälkeen, Esapekka Lappi upeasti kolmas – Kalle Rovanperä jatkaa tukevassa MM-pistejohdossa

Voitto on Ott Tänakille toinen perättäinen. Kalle Rovanperän ykköshaastajaksi noussut Hyundain virolaistähti on yhä MM-pisteissä kaukana Rovanperästä.

Ott Tänak ajoi voittajana Belgian MM-rallin maaliin
Jaakko Palvaila
Avaa Yle-sovelluksessa

Hyundain Ott Tänak on voittanut Belgian MM-rallin. Voitto on Hyundain rallitähdelle jo toinen peräkkäinen, sillä Tänak juhli voittoa myös kaksi viikkoa sitten Jyväskylässä.

Toiseksi sijoittunut Toyotan Elfyn Evans taipui virolaiskuljettajalle tiukan sekuntitaistelun päätteeksi 5,0 sekunnilla.

Esapekka Lappi oli kilpailussa upeasti kolmas. Toyotan pieksämäkeläiskuljettaja nappasi Belgiasta jo toisen perättäisen palkintopallisijoituksensa Jyväskylän MM-rallin kolmossijan kaveriksi.

– Yritämme saada tuloksia aikaan. Olemme olleet tänä vuonna ainakin kerran epäonnisia, Sardiniassa vauhti oli hyvää, mutta nyt palikat loksahtelevat kohdilleen. Emme olleet nopeimpia, mutta emme tehneet virheitä ja tällä kertaa se kannatti. Kiitos tiimille, autossa ei ollut mitään ongelmia. Kreikassa nähdään, Lappi totesi maalissa.

MM-sarjaa johtava Kalle Rovanperä ajoi rajusti ulos ja keskeytti perjantaina, mutta pääsi jatkamaan matkaa Toyotan mekaanikkojen nuijittua auton ajokuntoon lauantaiksi. Rallin päättäneellä power stage -erikoiskokeella Rovanperä ajoi kärkiajan ja nappasi samalla 5 sarjapistettä.

– En tiedä, riittikö tämä erikoiskoevoittoon. Muut tulevat varmasti kovaa. Ei ollut helppoa nostaa vauhtia sen jälkeen, kun on ajanut kruisaillen, mutta ainakin yritimme, Rovanperä totesi erikoiskokeen maalissa.

Jyväskyläläinen jatkaa Belgian MM-rallin jälkeen yhä tukevassa MM-pistejohdossa. Rovanperän ero Tänakiin on nyt 72 pistettä eli maailmanmestaruus on katkolla seuraavaksi ajettavassa Kreikan MM-rallissa.

Lue myös:

Monacoon muuttaneen Kalle Rovanperän palkka nousemassa merkittävästi ensi kaudelle – manageri Timo Jouhki: "On selvää, että sopimuksessa on pykälä"

Rovanperä syytti ulosajostaan väärää nuottiaan, kartturi Halttunen järjestäjien toiminnasta: "Ihan farssi, ei pitäisi tällä tasolla tapahtua"

Suosittelemme sinulle