MÜNCHEN. Yleisurheilun EM-kisat saivat saksalaisittain maagisen päätöksen. Huonosti ei mennyt suomalaisittainkaan.
Saksalaisurheilijat venyivät sunnuntai-iltana kahteen kultamitaliin, joista jälkimmäinen, naisten 4x100 metrin viesti, päätti Münchenin EM-kilpailut.
Korviahuumaavaa saksalaisriemua oli todistettu myös hetkeä aiemmin, kun Julian Weber juhli kultaa keihäspaikalla.
27-vuotias Weber on ollut vuosia vasta Saksan neljänneksi, jopa viidenneksi, paras heittäjä. Edellä on ollut ainakin sellaisia nimiä kuin maailmanennätystä kolkutellut maailmanmestari Johannes Vetter, olympiavoittaja ja Euroopan mestari Thomas Röhler sekä yli 90 metrin paukutellut arvokisamitalisti Andreas Hofmann.
Arvokisapaikat ovat olleet tiukassa. 2020-luku on ollut kuitenkin Saksan keihäänheitolle vammojen täyteistä aikaa. Vetter joutui keskeyttämään kuluvan kauden, Röhler on heitellyt juuri ja juuri yli 70-metrisiä eikä Hofmannkaan paljoa sen paremmin. Myöskään naisissa Christin Hussong ei pystynyt puolustamaan Euroopan mestaruuttaan vammojen vuoksi.
Tätä taustaa vasten Weber oli saksalaisten ainoa menestyskortti. Joka myös piti.
– Tuntuu hienolta, että pystyimme pitämään miesten EM-tittelin Saksassa. Julian on ollut ainoa, joka on heittänyt sillä tasolla kuin olen odottanut. Hän on pitänyt toivoa yllä. Olen toivonut koko kauden, että hän onnistuisi. Hieno mestari, hieno esitys, hieno kilpailu, Saksan keihäänheiton päävalmentaja Boris Obergföll hehkutti.
EM-menestystä edelsi pettymys Oregonin MM-kisoissa, joissa Weber jäi katkerasti neljänneksi.
– Hän vakuutti kotimatkalla, että onnistuu täällä, Obergföll sanoi.
Saksalainen mestariluotsi kertoi yllättyneensä finaalissa vain Lassi Etelätalon pronssista. Isosti.
– Se oli minulle totaalinen yllätys. Haluan onnitella häntä. Hän ei ole enää nuori kaveri, mutta heittää silti ennätyksensä tässä vaiheessa uraansa (34-vuotiaana). Siihen ei moni kaveri enää pysty.
Boris Obergföll heitti omalla aktiiviurallaan sukunimellä Henry. Hänen ennätyksenä on 90,44, jonka Obergföll heitti 23-vuotiaana. Sakslaisluotsi tietää, miten vaikeaa on heittää korkealla tasolla 30-vuotiaana. Hänen viimeinen yli 85 metrin heittonsa tuli 30-vuotiaana.
– Juuri tätä taustaa vasten se oli Lassilta hatunnoston arvoinen suoritus, Obergföll sanoi.
Lue myös: