Hyppää sisältöön

Miehikkälään suunnitellaan aurinkovoimalaa – kunnanjohtaja: "Siitä on merkittävä imagohyöty"

Aurinkovoimala sijoittuisi osittain kunnan omistamalle kiinteistölle Miehikkälän kirkonkylän länsipuolelle. Kunnanjohtajan mukaan voimala voisi tuottaa kunnalle vuodessa kymmeniä tuhansia euroja.

Aurinkopaneeleita pellolla
Aurinkopaneelit tuottavat sähköä sekä suorasta auringon säteilystä että hajasäteilystä. Kuvituskuva. Kuva: Jari Hakkarainen / Yle
Linnea Pitkänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Suomalainen aurinkovoiman hankekehittäjäyhtiö Forus oy suunnittelee aurinkovoimalan rakentamista Miehikkälään.

Toteutuessaan aurinkovoimala sijoittuisi osittain kunnan omistuksessa olevalle Hyyhmävuori-kiinteistölle Miehikkälän kirkonkylän länsipuolelle.

Hankkeen toteuttamista varten yhtiö on pyytänyt kuntaa solmimaan kiinteistökaupan esisopimuksen Forsolar oy:n kanssa sekä maanvuokrasopimuksen Better Energy Finnish Solar 318 oy:n kanssa. Alustava vuokra-alue on 50,3 hehtaaria.

Miehikkälän kunnanjohtajan Arto Ylösen mukaan aurinkovoimalahanke olisi kuntastrategian mukainen.

– Pyrimme siihen, että osallistumme omalta osaltamme hankkeisiin, mitkä edesauttavat hiilineutraaliuspyrkimyksiä. Aurinkovoima on yksi tällainen, missä voitaisiin olla mukana, toteaa Ylönen.

Merkittävä tulon lähde

Kunnan mukaan aurinkovoimala on toteutuessaan merkittävä kiinteistöverotulolähde Miehikkälän kunnalle.

Voimalan kiinteistövero määräytyy aikanaan kiinteistöverolain ja arvostamislain mukaisesti. Tarkkaa tuottoa on kuitenkin vaikea arvioida etukäteen, sillä se riippuu muun muassa hankkeen kokoluokasta ja rakentamistavasta.

– Tarkkaa arviota kiinteistöveromäärästä on tässä vaiheessa hankketta hankala sanoa, mutta kyllä kyse on ainakin kymmenistä tuhansista euroista vuositasolla, kertoo Ylönen.

Ylönen uskoo, että aurinkovoimalalla olisi myös muita positiivisia vaikutuksia.

– Kyllä se kokonaisuutena olisi merkittävä. Aurinkovoimala tuottaa toki kiinteistöverotuloa, mutta se, että kunnan alueella saadaan mahdollistettua uusiutuvan energian hankkeita, niin siitä on merkittävä imagohyöty, toteaa Ylönen.

Miehikkälän kunnanhallitus päättää maanantain kokouksessaan hyväksyykö se sopimukset. Hyväksyttynä sopimukset etenevät vielä valtuuston hyväksyttäväksi.

Lisää Kymenlaakson uutisia myös Yle Areenassa: katsele, kuuntele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Onko sinulla uutisvinkki tai kuvasitko uutistilanteen? Lähetä vinkki kotka@yle.fi

Suosittelemme