Hyppää sisältöön

KuPSin naisten voitto hyödyttää myös muita Kansallisen liigan seuroja – seuraavalla kierroksella vastaan voi tulla Juventus

Kuopion Palloseuran voitto tuo Kansallisen liigan seuroille yli 10 000 euroa. Seuraavalla karsintakierrokselle KuPS voi kohdata Ria Ölingin Rosengårdin tai italialaisjätti Juventuksen.

KuPSin naiset juhlivat viime syksynä kotimaan mestaruutta. Kuva: Kansallinen Liiga / Juha Leskinen

Kuopion Palloseura ylsi sunnuntai-iltana kovaan temppuun, kun se eteni Mestarien liigan toiseen karsintavaiheeseen. Puolassa pelatun ensimmäiseen karsintavaiheeseen kuuluvan miniturnauksen finaalissa KuPS kaatoi ennakkosuosikkina lähteneen belgialaisen Anderlechtin rangaistuspotkukilpailun jälkeen 4–3.

– Olemme kahden ottelun päässä sellaisista asioista, mitä Suomessa naisjalkapallossa ei ole ikinä tapahtunut. Tämä tuo minulle, pelaajille ja seuralle älyttömästi uskottavuutta. Näytimme, että Suomesta tulee hyviä pelaajia ja joukkueita ja pystymme pärjäämään Euroopassakin, KuPSin päävalmentaja Ollipekka Ojala kuvaili Yle Urheilulle.

Ojala paljastaa, että edellinen yö on sujunut lähes samoin silmin.

– Viime yönä ei oikeastaan ollenkaan nukuttu, vähän annoimme vapaata pelaajilla ja taustoille ja nautimme voitosta.

Kansallisessa liigassa 16 ottelussa 21 maalia iskenyt Gentjana Rochi oli iskussa eurokentilläkin. Kuva: All Over Press / Emil Hansson

Varsinainen peliaika päättyi 1–1-lukemiin, joten ratkaisua haettiin jatko-ottelusta. KuPSin avausosuman rangaistuspotkusta iskenyt Gentjana Rochi toi kuopiolaiset tasoihin viime hetkillä, ja ottelu eteni rangaistuspotkukilpailuun, jonka KuPS lopulta voitti.

– Monesti on yrittänyt tänään kuvailla ottelua, mutta se on aika vaikeaa. Olisimme voineet ratkaista pelin vähän helpommallakin tavalla. Jälkikäteen draaman kaari, miten tulimme takaa takaisin peliin, epäonnistunut rangaistuspotku, vastustajakin epäonnistui ja lopulta voitto... Onhan se jotain sellaista, mitä ei enää ikinä unohda. Ainutlaatuinen kokemus, Ojala summasi.

Seuraavalla kierroksella vastustajia maailman huipulta

Seuraavan karsintavaiheen kaksiosaiset otteluparit arvotaan torstaina 1. syyskuuta. Anderlechtissa pelasi EM-puolivälierissä mukana olleen Belgian maajoukkuepelaajia, mutta toisessa karsintavaiheessa vastustaja kovenee entisestään. Sijoittamaton KuPS saa vastaansa jonkun sijoitetuista joukkueista eli Slavia Prahan, Rosengårdin, Juventuksen, St. Pöltenin, FC Zürichin, Benfican tai Albanian mestarin Vllaznian.

– Rosengård, Keski-Euroopan joukkueet ja suurseurat ovat todella kovia. Ne ovat meille mahdollisuuksia. Vastustajat ovat todella kovia, mutta menemme peli kerrallaan, tuli kuka tahansa vastaan, Ojala vakuuttaa.

– Varmasti niistäkin joukkueista löytyy heikkouksia, mihin pystymme iskemään. Uskon, että meillä on realistiset mahdollisuudet haastaa mikä tahansa joukkueista.

Helmaripuolustaja Tuija Hyyrynen edusti Juventusta viiden kauden ajan, mutta kertoi keväällä jättävänsä seuran. Kuva: Juventus FC / Getty Images

Ojala näkee asiassa myös positiivisia puolia: toisessa karsintavaiheessa KuPS pääsee pelaamaan myös kotikentällään.

– On ihan älytön etu ja alueelle iso merkitys, että saamme tällaisia otteluita tänne.

KuPSin ottelut jatkuvat Kansallisessa liigassa jo lauantaina HJK:ta vastaan. Kuva: All Over Press / Emil Hansson

KuPSin ottelut jatkuvat Kansallisessa liigassa lauantaina, kun vastaan asettuu sarjakakkonen HJK. Helsinkiläisryhmä väijyy seitsemän pisteen päässä.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen Helsingissä toukokuussa päättyi KuPSin 2–1-voittoon. Kuopiolaiset ovat hävinneet tällä kaudella vain kertaalleen, kun PK-35 Vantaa kukisti kuopiolaiset kotonaan 2–1. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi sen sijaan Kuopiossa reilu viikko sitten KuPSin 7–0-murskavoittoon. KuPSin maaliero sarjakärjessä onkin tyrmäävä: 80–9.

KuPSin päävalmentaja Ollipekka Ojala uskoo omiensa menestykseen. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Mestarien liigan toisen karsintavaiheen ottelut pelataan syyskuussa, mutta Ojala ei koe, että ne rasittaisivat kuopiolaisten mestaruustaistoa.

– Ne vaikuttavat korkeintaan positiivisesti. Jos tulee otteluruuhkaa, pystymme kierrättämään ja antamaan kaikille pelaajille mahdollisuuksia. Matkustaminen voi jollain tavalla näkyä, mutta ne ovat positiviisia haasteita. Koemme, että ne vahvistavat meitä entistä enemmän, Ojala vakuuttaa.

Rahaa myös muille Kansallisen liigan seuroille

Naisten Mestarien liiga uudistui viime kaudella, kun mukaan tuli ensimmäistä kertaa lohkovaihe, jonne joukkueet etenevät karsintapolkujen kautta. Viime kauden mestari Lyon, finaalin hävinnyt Barcelona ja välieriin yltäneet Chelsea ja Wolfsburg etenevät suoraan lohkovaiheeseen.

Uusi solidaarisuusmalli mahdollistaa tuen myös muille suomalaisseuroille, eli Kansallisen liigan joukkueet hyötyvät KuPSin menestyksestä eurokentillä.

– Mitä pidemmälle KuPS etenee, sitä enemmän Kansallisen liigan seurat saavat taloudellista tukea. Tässä puhutaan hieman päälle 10 000 euron summista per seura, Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja paljastaa.

Voitot eurokentillä näkyvät luonnollisesti myös KuPSin kukkarossa, vaikka palkkiot kalpenevat vielä miesten palkkioiden rinnalla.

– Nyt aletaan pikku hiljaa puhua kuusinumeroisista summista. Jos lohkovaiheeseen edetään, voi KuPSilla olla mahdollisuus puolen miljoonan tuloihin, mutta sinne on toki vielä pitkä matka ja seuraava kierrosvaihe voitettavana.

Palloliiton kehityspäällikkö Heidi Pihlaja iloitsee KuPSin euromenestyksestä. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Palloliiton kehityspäällikkönä työskentelevä Pihlaja iloitsee suomalaisseuran menestyksestä eurokentillä.

– Näen, että tämä antaa suomalaiselle seurajalkapallolle varsinkin naisten puolella tunteen, että kun oma toimintaympäristö on ammattimainen ja hyvässä kunnossa, on mahdollisuus pärjätä Euroopan kentillä. Uskon, että KuPSilla on täydet mahdollisuudet, vähän arpaonnesta riippuen, haastaa myös viimeisessä vaiheessa ennen lohkovaihetta, Pihlaja päättää.

Manchester Cityn taival päättyi jo

Naisten Mestarien liigan ensimmäisessä karsintavaiheessa yksi suurseuroista tipahti jo ennen toista karsintavaihetta.

Sunnuntaina supertähtiä ja EM-kultamitalisteja vilisevä Manchester City putosi kilpailusta, kun viime kaudella Mestarien liigan puolivälieriin selvinnyt Real Madrid vei Espanjassa pelatun karsintaturnauksen finaalin 1–0. Ratkaisumaalin iski vielä viime kaudella Cityssä pelannut Caroline Weir.

Manchester Cityn Lauren Hempiä ja Leila Ouahabia ei Mestarien liigassa nähdä. Kuva: IMAGO/CordonPress/ All Over Press

Jenny Danielssonin edustama Rangers eteni puolestaan jatkoon kukistettuaan karsintaturnauksen finaalissa kreikkalaisen PAOKin. Danielsson pelasi 73. minuuttia, mutta jäi tällä kertaa maaleitta. Miniturnauksen avausottelussa Danielsson osui kahdesti, kun Rangers kaatoi unkarilaisen Ferencvarosin 3–1.

Seuraavalla karsintakierroksella suomalaisista nähdään myös Real Sociedadin Sanni Franssi ja Rosengårdin Ria Öling.

Naisten Mestarien liigan toisen karsintavaiheen otteluparit arvotaan 1.9. Ottelut pelataan 20.21. syyskuuta ja 28.29. syyskuuta. Lohkovaihe käynnistyy lokakuussa.

Lue myös:

KuPSin naiset urotekoon Mestarien liigan karsinnoissa! Rochi suomalaisseuran suurin sankari

KuPSin naiset pelaavat torstaina iltapäivällä Mestarien liigan karsintaa Puolassa

KuPS kohtaa Mestarien liigan karsintaturnauksessa liettualaisen Gintran – turnaus pelataan Puolassa

Suosittelemme sinulle