Hyppää sisältöön

Puolukastakin tulossa hyvä sato Satakunnassa

Sadossa voi kuitenkin olla paljon alueellista vaihtelua.

Puolukkaa mäntymetsässä.
Puolukkasato on kypsymässä hyvää vauhtia. Kuvituskuva. Kuva: Taneli Kärki / Yle
Lore Korpelainen
Avaa Yle-sovelluksessa

Puolukasta on Satakunnassa odotettavissa tavanomaista parempi sato. Sadosta ei kuitenkaan ole tulossa yhtä hyvä kuin mustikalla.

Vaikka mustikkaa poimitaan vielä koko maassa, valmistaudutaan Luonnonvarakeskuksen mukaan eteläisessä Suomessa jo puolukan poimintaan.

Puolukan kukista 66 prosenttia pölyttyi raaoiksi marjoiksi. Tulos on jonkin verran keskimääräistä pölytystulosta parempi, kerrotaan Luonnonvarakeskuksen tiedotteessa.

Pölytystuloksessa on kuitenkin paljon alueellista vaihtelua. Erityisen paljon raakileita näyttäisi Satakunnan lisäksi olevan eteläisen Lapin ja eteläisen Pohjanmaan alueilla.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta.

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta.

Suosittelemme sinulle