Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) juhliminen nousi keskusteluun jälleen tiistaina suurlähettiläspäivien yhteydessä järjestetyssä mediatilaisuudessa.
Pääministeriltä kysyttiin kuva- ja videomateriaalista, joka levisi tiistaiaamun ja aamupäivän aikana sosiaalisessa mediassa. Marin myönsi, että materiaali on kuvattu pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa. Marinin mukaan kuvamateriaali on peräisin Kesärannasta "Ruisrockin jälkeiseltä sunnuntailta".
– Minulla on ollut tuolloin ystäviä Kesärannassa viettämässä iltaa, Marin sanoo.
Pääministeri myös pyysi anteeksi julkaistua valokuvaa. Kesärannassa otetussa kuvassa kaksi vähäpukeista naista suutelevat. Toisen henkilön rintojen edessä pidellään kylttiä, jossa lukee Finland. Marin ei ole itse kuvassa.
Yle julkaisee kuvan, jotta yleisöllä on mahdollisuus nähdä ja arvioida itse, millaista kuvaa pääministeri pyytää anteeksi ja kuvailee epäasialliseksi.
Marin kertoo, että ilmeisesti kyseinen kuva on otettu Kesärannan alakerran vierasvessoissa.
– Mielestäni se kuva ei ole asiallinen, pyydän sitä anteeksi, tuollaista kuvaa ei olisi pitänyt ottaa, Marin sanoo.
Kyse on Marinin mukaan henkilökohtaisesta juhlasta, jonka hän järjesti lomansa aikana. Marin vakuuttaa, että valtion turvallisuudelle ei ole koitunut minkäänlaista uhkaa hänen vapaa-ajan vietostaan. Pääministerin mukaan "turvallisuusjärjestelyt ovat olleet koko ajan läsnä", ja kaikki vierailijoiden nimet on ilmoitettu valvomoon, joka valvoo Kesärantaa.
– Me olemme oleilleet saunatiloissa ja pihalla, emme ole viettäneet aikaa Kesärannan sisätiloissa, alakerran vierasvessat ovat olleet käytössä, Marin sanoo.
Marin kommentoi asiaa tänään tiedotustilaisuudessa, jossa hän kommentoi muun muassa venäläisten matkailijoiden viisumeita.
Saarikko ja Andersson painottavat asiakysymyksiä
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on haluton kommentoimaan Kesärannassa kuvattua uutta materiaalia.
– Kaikki tämä tuntuu aika kiusalliselta ja hämmentävältä. Mielelläni kommentoisin pääministerin poliittista avausta kuin näitä, Saarikko sanoo.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson kommentoi yleisellä tasolla Marinin juhlimisesta noussutta keskustelua. Hän toivoo, että keskustelu siirtyisi pääministerin yksityiselämästä asiakysymyksiin.
– Toivon hartaasti itse, että siirtyisimme keskustelemaan asiakysymyksistä, hallituksen tehtävistä suhteessa tähän tulevaan vaikeaan talveen, tähän energiakriisiin, venäjän harjoittamaan hyökkäyssotaan, siihen miten me halutaan huolehtia oikeudenmukaisesta politiikasta tässä ajassa, Andersson sanoo.
Samoilla linjoilla oli oppositiopuolue kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo. Hän toivoi, että nyt keskityttäisiin asioihin.
– Minusta olisi erinomaista, että keskityttäisiin siihen, mitä pääministeri ei tee. Meillä on Venäjän hyökkäys Ukrainaan, energiakriisi, korot nousevat , inflaatio laukkaa, meillä on vanhuspalvelujen kriisi, terveydenhuollossa on ongelmia. Odottaisin, että olisi johtajuutta näihin asioihin, Orpo sanoo.
Lisäys 23.8. kello 17.04 Petteri Orpon kommentti
Lisäys 23.8. kello 16.25: Juttuun lisättiin lause, jossa kuvan julkaisua perustellaan.
Juttu päivitetty 23.8. kello 16:06: lisätty Saarikon ja Anderssonin kommentit.
Juttua päivitetty 23.8. kello 14.35: Lisätty kuva, jota Marin pahoitteli.
Herättikö juttu ajatuksia? Voit keskustella aiheesta 24.8. kello 23:een asti.