Hyppää sisältöön

Liikenneonnettomuus Länsiväylällä Kirkkonummella, pelastushelikopteri paikalla – osallisena auto ja ajoradalla ollut jalankulkija

Keskellä ajorataa ollut ihminen jäi henkilöauton alle puoli kahden aikaan tiistaina. Ajorata oli suljettuna Espoon Kivenlahden liittymästä Hangon suuntaan noin kahden tunnin ajan.

Mediheli
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan paikalle kutsuttiin pelastushelikopteri. Kuvan kopteri ei liity tapaukseen. Kuva: Mediheli
Otso Karhu
Avaa Yle-sovelluksessa

Länsiväylällä Espoon ja Kirkkonummen rajalla tapahtui vakava liikenneonnettomuus, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi Twitterissä.

Onnettomuus tapahtui Kivenlahden ja Sundsbergin rampin eli Sarvvikin liittymän välissä hieman kello puoli kahden jälkeen tänään tiistaina.

Länsi-Uudenmaan poliisin mukaan onnettomuudessa oli osallisena henkilöauto ja ajoradalla ollut jalankulkija. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan jalankulkija oli tuntemattomasta syystä ollut keskellä Länsiväylän ajorataa, jolloin henkilöauto on osunut häneen.

Onnettomuuspaikalla ei ole minkäänlaista tienylitysosuutta. Alueella on sadan kilometrin nopeusrajoitus.

– Henkilö vietiin ambulanssilla sairaalaan. Arvioisin, että hän todennäköisesti selviää hengissä, mutta vammojen laadusta ei ole vielä tarkempaa tietoa, sanoo paloesimies Marko Rantanen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Kävelijään osunut auto jouduttiin viemään pois onnettomuuspaikalta hinauskalustolla. Autossa oli kyydissä kuljettaja, joka säästyi fyysisiltä vammoilta.

Onnettomuuspaikalla oli kolme pelastuslaitoksen ajoneuvoa, ambulanssi, ensihoitomestari ja muutama poliisiyksikkö. Paikalle kutsuttiin myös pelastushelikopteri.

Liikenne palautunut normaaliksi

Ajorata oli suljettuna Espoon Kivenlahden liittymän ja Kirkkonummen Sarvvikin liittymän välillä Hangon suuntaan noin kahden tunnin ajan, mutta nyt tie on taas auki.

Poliisin mukaan liikenne kohti Hankoa palaa hiljalleen normaaliksi.

Poliisi on aloittanut onnettomuuden syyn tutkinnan.

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoi onnettomuudesta Twitterissä.

Suosittelemme sinulle