Hyppää sisältöön

Investointirahoituksen kysyntä laski selvästi Itä-Suomessa

Finnveran mukaan investointeja viivästyttävät yleinen epävarmuus, komponenttien toimitusvaikeudet sekä pelot hintojen ja korkojen noususta. Investointihankkeiden määrä laski viime vuodesta 37 prosenttia.

Finnvera
Finnveran rahoituksen kysyntä kääntyi kolmen kasvuvuoden jälkeen laskuun. Kuva: Yle
Helmi Nykänen
Avaa Yle-sovelluksessa

Investointirahoituksen kysyntä on kääntynyt alkuvuonna selvään laskuun Itä-Suomessa, kertoo valtion omistama Finnvera. Erityisrahoitusyhtiön rahoittamien investointihankkeiden määrä laski tammi-kesäkuussa 37 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

Pohjois-Savossa rahoituksen määrässä yllettiin kuitenkin koronavuosia edeltäville tasoille.

Kokonaisuudessaan Finnvera myönsi lainoja, takauksia ja vientitakauksia Itä-Suomen neljän maakunnan (Pohjois- ja Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Keski-Suomi) alueella yhteensä 82,5 miljoonaa euroa, mikä on 23 prosenttia vuodentakaista vähemmän.

Pohjois-Savossa rahoitus laski vuoden 2021 alkuvuoden 36,8 miljoonasta kuluvan vuoden 32,7 miljoonaan.¨

Finnveran mukaan investointeja viivästyttävät yleinen epävarmuus, komponenttien pitkittyneet toimitusajat sekä pelot hintojen ja korkojen noususta.

Vientirahoitus romahti

Myös yritysten vientirahoituksen kahtena vuonna nähty voimakas kasvu romahti Venäjän hyökkäyksen seurauksena. Finnveran Itä-Suomen aluejohtaja Mikko Vänttisen mukaan kehitys on erityisen huolestuttavaa juuri nyt.

– Vientitakuiden ja -takausten käyttö viennin riskien suojaamiseksi ja vientikaupan vauhdittamiseksi olisi epävarmassa markkinatilanteessa ja uusien kauppasuhteiden käynnistyessä tärkeää.

Rahoitettujen omistajanvaihdosten määrä laski Itä-Suomen alueella muuta maata voimakkaammin. Omistajanvaihdoksiin myönnetty rahoitus laski 48 prosenttia edellisvuodesta. Lasku oli voimakkainta Pohjois- ja Etelä-Savossa.

Suosittelemme sinulle