Kestävyysjuoksija Camilla Richardsson kertoi keskiviikkona Münchenin EM-kisojen jälkeen ilmenneestä koronavirustartunnastaan Instagramissa. Samalla Richardssonista tuli viides suomalaisurheilija, joka on kertonut sairastuneensa Münchenin EM-kisojen jälkeen koronavirukseen. Aiemmin sairastumisestaan ovat kertoneet Nathalie Blomqvist, Topi Raitanen, Alisa Vainio ja Annemari Kiekara.
Suomen joukkueenjohtajana Münchenissä toiminut Suomen urheiluliiton huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen ei halua kertoa tarkkoja lukuja, mutta myöntää, että koronatapauksia on ilmennyt joukkueessa kotiinpaluun jälkeen.
– Useimmilla on tullut oireita pari kolme päivää kotiinpaluun jälkeen. Vaikeinta on se, että oireet ovat tulleet itämisajan johdosta viiveellä ja reagoiminen on siinä mielessä hankalaa. Hyvin valitettavaa, että tartuntoja on tullut, Salonen kommentoi Yle Urheilulle.
Kisajärjestäjä ei vaatinut Münchenissä urheilijoilta tai taustajoukoilta testituloksia, eikä kisoissa ollut "kuplajärjestelyitä".
– Siellä kehotettiin lähinnä pitämään etäisyyttä. Suomen joukkueella oli omat varotoimensa. Teimme ennen sinne päin matkustamista kotitestin, millä pyrimme rakentamaan, että meillä ei sairastuneita matkustaisi ollenkaan. Meillä oli maskisuositus etenkin matkustamiseen ja sisätiloihin, Salonen kertoo.
Joukkueenjohtaja myöntää, että EM-kisoissa riskejä koronavirustartunnan saamiselle on ollut paljon.
– Siellä ollaan tiiviissä kanssakäymisessä paitsi oman joukkueen myös muiden kanssa, esimerkiksi bussikuljetuksissa, ruokailuissa ja itse kilpailutilanteissa. Kohtaamisia on kertynyt paljon ja näiden myötä tartunnat ovat päässeet jostain leviämään.
Salosen mukaan suomalaisurheilijoiden tapaukset eivät tämän hetken tietojen mukaan kaikki liity toisiinsa, eikä yksittäistä selkeää lähdettä ole ilmennyt.
Yleisurheilupomo myöntää koronatoimien epäonnistuneen EM-kisoissa.
– Tapauksia on kuitenkin useampi tiedossa kotiinpaluun jälkeen. Tietenkään silloin emme ole onnistuneet kuten olisimme halunneet. Tavoite on, että kukaan ei sairastuisi eikä kenenkään terveys joutuisi uhkaan. Siinä mielessä emme ole onnistuneet. Onni onnettomuudessa näiden kisojen osalta on, että tapauksia on tullut vasta kisojen jälkeen.
Ruotsi-ottelu puolentoista viikon päässä
Yleisurheilun perinteinen Ruotsi-ottelu palaa pitkästä aikaa Olympiastadionille syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Edellisen kerran Olympiastadionilla kilpailtiin Ruotsi-ottelun merkeissä vuonna 2014.
Ruotsi-otteluun on kuitenkin vain puolitoista viikkoa aikaa.
Näetkö, että tartunnat uhkaavat Ruotsi-ottelun onnistumista?
– Paljon riippuu, minkälainen on taudin oirekuva kenenkin kohdalla ja miten se etenee. Urheilijoiden terveys on kuitenkin etusijalla. Kenenkään terveyttä ei lähdetä riskeeraamaan Ruotsi-otteluun osallistumisen osalta, vaan seuraamme tilannetta ja toipumista sairastuneiden kohdalla ja teemme sen perusteella johtopäätöksiä ensi viikon aikana.
Lue myös: