Hyppää sisältöön

Konnevedellä on perjantaina ilmassa historian siipien havinaa – kunnan ihka ensimmäinen päiväkotirakennus vihitään käyttöön

Päiväkoti on toiminut Konnevedellä lähes 40 vuotta lääkärien asunnoksi rakennetussa paritalossa.

Konneveden uusi päiväkotirakennus.
Konneveden uusi päiväkotirakennus. Kuva: Konneveden kunta
Heli Kaski
Avaa Yle-sovelluksessa

Konnevedellä vietetään tänään perjantaina kunnan ensimmäisen päiväkodin, päiväkoti Metsäpolun vihkiäisiä.

Ohjelmassa on muun muassa perinteinen nauhanleikkaustilaisuus.

Huomenna lauantaina kuntalaiset pääsevät avoimien ovien päivässä tutustumaan upouuteen päiväkotiin kolmen tunnin ajan kello 10:stä alkaen.

Uudessa päiväkodissa on tilat noin 50 lapselle.

Metsäpolun päiväkoti sijaitsee Lapunmäellä koulukeskuksen läheisyydessä ja on kunnan ensimmäinen päiväkotikäyttöön valmistunut rakennus.

Uudisrakennuksen peruskivi muurattiin viime vuoden lopulla, 12. marraskuuta. Päiväkotirakennus maksoi noin kaksi miljoonaa euroa.

Kunnan päiväkoti on tähän saakka toiminut lähes 40 vuotta lääkärien asunnoksi rakennetussa paritalossa.

Lue myös:

Konnevedelle valmistuu kunnan historian ensimmäinen päiväkoti – kunnanjohtaja: "Saadaan vihdoin kuparinen rikki vuonna 2022"

Suosittelemme