Hyppää sisältöön

Opiskelijaravintoloilla on edessä vaikea syksy, sillä ateriahinta ei saa nousta – kokoliha vaihtuu murekkeisiin, keittopäiviä tulee lisää

Tulevan syksyn aikana jotkut ruokalajit todennäköisesti poistuvat kampusravintoloiden ruokalistoilta, sillä kaikkia raaka-aineita ei enää ole varaa ostaa tukusta.

Seinäjoen ammattikorkeakoulussa opiskeleva Jaakko Jyrkäs istuu portailla.
Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijat Jonna Dorff, Terhi Kärkkäinen ja Jaakko Jyrkäs pitävät 50 sentin korotusta opiskelija-aterioihin suhteellisen pienenä. Opiskelijat toivovat, että ruoka pysyy terveellisenä jatkossakin.

Opiskelijaravintolat ovat tiukan paikan edessä syksyllä, kun korkeakouluopiskelijat palaavat etäopinnoista kampuksille, mutta samaan aikaan raaka-aineiden hinnat ovat nousseet huimasti.

Nyt todellisuus on se, että jotkut ruokalajit todennäköisesti poistuvat ruokalistalta, kun kaikkia raaka-aineita ei enää ole varaa ostaa tukusta.

Juveneksen toimitusjohtaja Päivi Lindénin mukaan ruokalistoja joudutaan sopeuttamaan koko ajan sen mukaan, mikä on sesongissa ja milloinkin edullista.

– Esimerkiksi kokolihatuotteet muuttuvat murekemaisemmiksi ja proteiinikappaletavarat muuttuvat kastikkeiksi tai vuokaruoiksi, Lindén kertoo muuttuvasta tilanteesta.

Lindén toteaa, että vuodessa ravintolaruoan tukkuhinta on noussut yli 13 prosenttia, joka tarkoittaa yhden annoksen kohdalla useita kymmeniä senttejä.

Myös raaka-aineiden saatavuuksissa on ollut haasteita, mutta ruoan laadusta ei Lindénin mukaan kuitenkaan tulla tinkimään.

– Ei missään nimessä. Kyllä sen [aterian] täytyy täyttää ateriasuositukset. Välillä voidaan joutua miettimään, pitääkö olla edullisempia päiviä. Vaihtoehtona voi olla keittoja ja vuokaruokia, Lindén toteaa.

Lue seuraavaksi: Opiskelijalounaan hinta nousee, mutta se ei ravintolan mukaan vielä riitä – opiskelijat toivovat, että kasvis- ja kalaruoka säilyy

Euro olisi riittänyt

Opiskelijaravintolat eivät voi nostaa ateriahintoja, sillä opiskelijalounaalla on enimmäishinta, jota se ei saa ylittää. Hintaa säädellään valtioneuvoston asetuksella.

Opiskelijoiden maksama hinta opiskelijalounaasta nousee lokakuussa 50 sentillä. Ennen kesää lounas maksoi 2,70 euroa, kun reilun kuukauden päästä aterian hinta on 3,20 euroa.

Opiskelija-aterioiden ravintosuosituksista ei tingitä, ravintolatoimijat lupaavat. Kuva: Jani Aarnio / Yle

Muun muassa Kokkolassa ja Seinäjoella toimivan opiskelijaravintola Sodexon toimitusjohtaja Bianca Brinkin mukaan 50 sentin korotus ei kuitenkaan riitä kattamaan kustannuksia.

– Näkemykseni mukaan enimmäishintaa olisi täytynyt korottaa eurolla, sillä ravitsemussuositukset ovat niin tiukat ja monipuoliset, ettei tämä korotus kata niistä aiheutuvia kustannuksia, Brink toteaa.

Keinot ovat tällä hetkellä melko vähissä.

– Valtiontuki on nyt se, josta täytyisi saada päätös ja riittävä korotus. Enimmäishinnan kanssa ne ovat keskeisimmät ratkaisut tilanteeseen, koska raaka-aineiden hintoihin emme pysty vaikuttamaan, Brink pohtii.

Monelle päivän tärkein ateria

Vaikka lounastajien määrä kahtena edellisvuonna on romahtanut, opiskelijaravintolat ovat kuitenkin luottavaisia sen suhteen, että opiskelijat löytävät takaisin edullisen ja ravitsevan opiskelijaruoan ääreen.

– Kun kauppalasku kallistuu, niin kuitenkin kampuksella mahdollisuus syödä ateriasuositukset täyttävä lämmin ateria päivässä, Lindén toteaa.

Seinäjoen ammattikorkeakoulun kampustalon ravintolassa kiemurtelee maanantaina heti aamupäivästä pitkä jono.

Terveydenhoitajaksi opiskeleva Jonna Dorff miettii, että 50 senttiä lisää aterian hintaan ei ole kovin iso korotus, koska tarjolla on kuitenkin monipuolista ruokaa. Hän veikkaa, että ruoka tulee kuitenkin opiskelijaravintolassa halvemmaksi, kuin jos aterian valmistaisi kotona.

Sairaanhoitajaopinnot tänään aloittaneet Terhi Kärkkäinen ja Jaakko Jyrkäs pitävät opiskelija-aterian hintaa edullisena korotuksesta huolimatta.

Kumpikin toivovat, että ruoka pysyy monipuolisena ja terveellisenä, vaikka ruokalistoja jouduttaisiinkin hieman sopeuttamaan.

– Salaattivalikoima on tärkeä ja se, että tarjolla on monipuolisesti kaikkea. Ruuan terveellisyydestä ei saa karsia. Vaikka valikoima muuttuisi, niin jos terveys karsitaan pois, niin se on askel huonompaan suuntaan, Terhi Kärkkäinen miettii.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun tiistaihin 30.8. kello 23:een saakka.

Lue seuraavaksi:

Opiskelija-ateria saa maksaa enintään 2,70 euroa, ja siksi kalaa on nyt tarjolla opiskelijaravintoloissa aiempaa vähemmän

Moni kunta joutuu tarkistamaan syksyllä, mihin tarvitaan lisää rahaa ja mistä voi nipistää – hintojen nousu voi muuttaa jopa koulujen ruokalistoja

Suosittelemme sinulle