Hyppää sisältöön

Ähtärin eläinpuistoon ei ole tulossa pandavauvaa

Ähtärin eläinpuiston pandanaaras Lumilla oli valeraskaus. Eläinpuistolla oli isot odotukset jälkikasvusta, mutta nyt saadaan jälleen odottaa ensi kevättä.

Isopanda syö bambua Ähtärin Pandatalossa
Ähtärin eläinpuiston pandoille on toivottu kovasti jälkikasvua, mutta vielä ei ole tärpännyt. Kuva: Birgitta Vuorela / Yle
Elina Niemistö
Avaa Yle-sovelluksessa

Ähtärin eläinpuiston pandoille ei ole tulossa jälkikasvua. Asia on varmistunut hormonitestillä. Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Ilkka-Pohjalainen.

Ähtärin eläinpuiston intendentti Marko Haapakoski kertoo Ylelle, että kyseessä oli valeraskaus, kuten edelliselläkin kerralla. Lumi-naaras käyttäytyy valeraskaudessa hyvin samalla tavalla kuin oikeassakin raskaudessa. Eläinpuiston mukaan nuorille pandoille on normaalia, että parittelu tai tiineys ei ensimmäisillä kerroilla onnista.

Silti asia on pettymys eläinpuistolle.

– Pentu olisi kuitenkin lajin suojelun kannalta tärkeä, että saataisiin Lumin ja Pyryn geenejä eteenpäin, sanoo Haapakoski.

Seuraavaa yritystä saadaan jälleen odottaa ensi kevääseen, jolloin on pandojen kiima-aika.

Ähtäri Zoo rauhoitti Pandatalon useaksi viikoksi, mutta nyt ensi torstaina talo aukeaa jälleen.

– Annetaan vielä muutama päivä rauhaa ja annetaan valeraskauden mennä, toteaa Haapakoski.

Lue myös: Lumin ja Pyryn pentu lähetettäisiin Kiinaan jo nuorena – näin Ähtärin eläinpuisto valmistautuu mahdollisesti syksyllä syntyvään pandapentuun

Ähtärin pandatalo aloitti valmistautumisen Lumin tiineyteen

Suosittelemme sinulle