Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
31-vuotias Jevhen Pronin elää arkea, joka voi kuulostaa monesta käsittämättömältä.
Kuluvana kesänä Ukrainan yleisurheiluliiton puheenjohtaja on ollut vuoroin kansainvälisten urheilutapahtumien katsomoissa ja kabineteissa, vuoroin pommittamassa venäläissotilaiden tukikohtia Ukrainassa.
– Toukokuussa olin Münchenissä Euroopan yleisurheiluliiton hallituksen tapaamisessa. Sen jälkeen palasin sotimaan. Kesäkuussa matkustin MM-kisoihin Eugeneen, palasin rintamalle ja elokuussa lähdin Münchenin EM-kisoihin. Sitten taas sotaan. Se on elämääni nyt, Pronin sanoo.
Kun Pronin puhuu elämästään ja valinnoistaan, hän saa kaiken kuulostamaan luonnolliselta. Sinänsä kyky vakuuttaa kuulija ei ole mikään ihme. Pronin on paitsi Ukrainan yleisurheilun keulahahmo ja sotilas myös kotimaassaan korkean profiilin asianajaja.
Hänen asianajoyrityksensä on edustanut tunnettuja nimiä, kuten Venäjällä vakoilusta tuomittua ukrainalaistoimittajaa Roman Sushtshenkoa ja venäläistä ihmisoikeusjuristia Mark Fejginia.
Jos kaikki olisi mennyt kuten Pronin aikoinaan kuvitteli, hän keskittyisi nyt lakifirmansa pyörittämiseen ja toimisi sen ohella taustaroolissa Ukrainan yleisurheiluliitossa.
Elämä noudattaa kuitenkin harvoin etukäteen laadittua käsikirjoitusta.
Viime vuoden lopussa Ukrainan yleisurheiluliittoa johtanut Ravilj Safiullin jätti pestinsä ajauduttuaan riitoihin maan urheilujohdon kanssa. Liiton hallituksessa toiminut Pronin nimettiin joulukuussa virkaatekeväksi puheenjohtajaksi.
Proninin mukaan hänen piti olla pestissä kolme kuukautta uusiin puheenjohtajavaaleihin saakka. Vaaleja ei ole vieläkään pidetty.
Helmikuun 24. päivänä Pronin heräsi Kiovan-asunnossaan puhelinsoittoon. Soittaja oli hänen äitinsä, joka sanoi Putinin aloittavan sodan. Hetkeä myöhemmin Kiovan taivaalla lensivät raketit.
"Henkisesti valmis"
Pronin ilmoittautui sodan ensimmäisenä päivänä Ukrainan armeijaan. Hän kieltää olleensa järkyttynyt tai pelänneensä, sillä toisin kuin monelle muulle, hyökkäys ei tullut hänelle yllätyksenä.
– Olemme sotineet Venäjän kanssa vuodesta 2014. Tiesin, että ennemmin tai myöhemmin Venäjä hyökkää laajalla rintamalla Ukrainaan. Kun se tapahtui, olin henkisesti valmis.
Sodan ensimmäiset päivät sisälsivät paljon epävarmuutta, mutta Pronin sai voimaa presidentti Volodymyr Zelenskyin puheesta ja päätöksestä jäädä Kiovaan. Onni oli sekin, etteivät venäläiset katkaisseet mobiili- ja internetyhteyksiä.
– Jos he olisivat tehneet sen, Ukraina olisi ajautunut paniikkiin. Nyt ihmiset rauhoittelivat toisiaan, sotilaamme olivat nopeasti asemissaan ja ilmatorjuntamme toimi. Katsoin presidentti Zelenskyin puheen, jossa hän sanoi "älkää antako minulle pakotietä, antakaa minulle ase". Ymmärsin, että pystymme puolustamaan itseämme.
Pronin toimii osana yhtä Ukrainan armeijan drooniryhmistä. Hän ohjaa taisteludrooneja eli kauko-ohjattavia lennokkeja ja tuhoaa niiden avulla venäläissotilaiden tukikohtia, tankkeja ja sotakalustoa.
Pronin kertoi aiemmin brittilehti The Guardianille iskujen olleen niin tehokkaita, että Venäjän sotilasjohto on luvannut drooniryhmän jäsenten – mukaan lukien hänen itsensä – vangitsemisesta palkkion.
– Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus heikentää Venäjän sotavoimia. Meidän on elettävä itänaapurimme kanssa aina, ihan kuten Suomen. Suomi näytti aikoinaan hienoa esimerkkiä sodassa Venäjää vastaan. Pienen maan pieni armeija pystyi puolustautumaan kiitos viisaan strategisen ajattelun. Sama pätee meihin. Olemme kotonamme, tunnemme alueemme ja tunnemme kansamme.
Miehittämättömien lennokkien käyttö edustaa Proninin mainitsemaa strategista sodankäyntiä. Kun sota alkoi, hän keksi hyödyntää vapaa-ajan harrastustaan eli tavallisten droonien lennätystä. Ohjaustaito on vienyt hänet muun muassa sota-alueille Butshaan, Irpiniin ja Borodjankaan.
Pronin on nähnyt rintamalla paljon kuolemaa ja kärsimystä. Silti hän palaa joka kerta urheilun suurtapahtumien parrasvaloista ja vip-kabineteista rintamalle. Ja tekee sen sanojensa mukaan mielellään.
– Vielä kisojen ollessa käynnissä haluan palata sotaan. Tiedän, että minusta on siellä apua. Ukrainalaisilla on kaksi vaihtoehtoa: antautua tai taistella. Kukaan ei halua antautua.
Pronin hyväksyy kuoleman osaksi sotilaan arkea. Se ei tarkoita, ettei paljon nähnyt lakimies ottaisi tiettyjä tilanteita raskaasti. Hänen silmänsä kostuvat, kun hän puhuu korkeushyppääjä Kateryna Tabashnikin kohtalosta.
Vuoden 2013 nuorten Euroopan mestari Tabashnik, 28, matkusti elokuussa tapaamaan manageriaan Tallinnaan. Matkan aikana urheilija kuuli raketin osuneen kotitaloonsa Harkovassa. Raunioiden keskeltä löytyi hänen äitinsä ruumis.
Suru-uutinen järkytti syvästi Ukrainan yleisurheilumaajoukkueen jäseniä, joista moni oli tuolloin EM-kisoissa Münchenissä.
– Kun Katya palasi Harkovaan, hänen kotinsa ja elämänsä oli tuhottu. Joukkueelle se oli shokki. Keräsimme Münchenissä rahaa Katyan äidin hautajaisiin ja muihin tarpeisiin. (Miesten korkeushypyn EM-pronssimitalisti) Andri Protsenko omisti saavutuksensa Katyalle ja hänen äidilleen.
Urheilijoiden tuska
Suruviestit kotimaasta ovat tulleet tutuiksi maailmalla kilpaileville ukrainalaisurheilijoille. He ovat rakentaneet huippukuntoaan ja tähdänneet uransa tärkeimpiin kisoihin jatkuvassa epätietoisuudessa.
Monet seuraavat herkeämättä puhelimiensa näytöiltä, millaista tuhoa sota tekee kotimassa. Proninin mukaan huippu-urheilijoiden tilanne ei ole juuri parempi kuin Ukrainaan jääneillä ihmisillä. Koska niin hirveää kuin sota onkin, se näyttäytyy hirveämmältä kauempaa.
– Mietitään esimerkiksi Kiovaa. Kaupungissa voi tapahtua raketti-isku, mutta kun katsoo kadun toiselle puolelle, siellä voi olla uutuuttaan hohtava kahvila, josta voi hakea kupillisen kahvia. Samassa paikassa voi todistaa sodan tuhoja, mutta myös sitä, että elämä jatkuu.
– Ulkomailla asuvat näkevät puhelimistaan vain sodan toisen puolen. He luulevat, että koko Ukraina palaa tai on pommitettavana, vaikka samaan aikaan kansainväliset johtajat saapuvat Kiovaan ja kävelevät presidentti Zelenskyin kanssa ympäri kaupunkia.
Tätä viestiä Pronin on välittänyt säännöllisesti Ukrainan yleisurheilijoille nähdessään näitä kauden aikana.
Hän nimeää tärkeimmäksi tehtäväkseen tukea urheilijoita ja taata heille ja heidän perheilleen turvalliset asumis- ja harjoitteluolosuhteet. Se on yksi painavimmista syistä, miksi Pronin lähtee säännöllisesti sodan keskeltä hoitamaan urheiluvelvoitteitaan. Kansainväliset arvokilpailut tarjoavat myös mediahuomiota ja mahdollisuuksia kertoa Ukrainan tilanteesta maailmalle.
Urheilujohtaja kiittelee kansainväliseltä yhteisöltä ja urheilujohtajilta kuten Sebastian Coelta ja Antti Pihlakoskelta saamaansa tukea.
– Sen jälkeen, kun sota alkoi, 20 yleisurheiluliiton johtajat ottivat minuun yhteyttä ja sanoivat olevansa valmiita tukemaan meitä. Urheilijamme eivät ole vain huippu-urheilijoita. He ovat jonkun lapsia. Heidän Ukrainassa olevat vanhempansa ovat kiitollisia kaikille, jotka auttavat heidän lapsiaan.
"Meillä ei ole heille mitään sanottavaa"
Kansainvälisestä yleisurheilusta suljetuille venäläis- ja valkovenäläisurheilijoille Proninilla ei ole paljoa sanottavaa. Kuten lukemattomat ukrainalaiset, Proninkaan ei voi antaa anteeksi, että niin monet venäläiset ovat pysyneet sodan sytyttyä hiljaa tai osoittaneet tukensa hyökkäyksen aloittaneelle valtionjohdolle.
Hän painottaa tekevänsä kaikkensa, ettei Venäjää nähdä hänen aikanaan kansainvälisillä urheilukentillä.
– En osaa kuvitella, miten urheilijamme voisivat mennä samalle kentälle ihmisten kanssa, jotka kantavat Venäjän lippua. Samaa lippua kantavat tappajat Irpinissa, Butshassa ja Mariupolissa.
Venäjän ja Ukrainan urheilujärjestelmissä monet menestyneet huippu-urheilijat nimitetään armeijan kapteeneiksi. Kyseisen tittelin ovat saaneet venäläisistä yleisurheilijoista esimerkiksi moninkertaiset arvokisavoittajat Jelena Isinbajeva, Marija Lasitskene ja Sergei Shubenkov.
Vaikka kyseessä on lähinnä nimellinen kunnianosoitus, Proninin mukaan se osoittaa urheilijan olevan osa maansa systeemiä.
– En kaipaa venäläisten tai valkovenäläisten anteeksipyyntöjä. En vain halua nähdä heitä ollenkaan.
Naapurimaiden urheilutähtien lisäksi Pronin sanoo pettyneensä Ukrainan seiväshyppylegendaan Sergi Bubkaan. Kahdeksankertainen arvokisavoittaja pysyi sodan alkupäivinä vaitonaisena kotimaansa tapahtumista, mikä herätti ukrainalaisissa hämmästystä ja suuttumusta.
Sittemmin Bubka julkaisi Instagramissa videon, jossa hän kutsui kotimaansa tapahtumia traagisiksi ja kertoi keskittyvänsä avustustyöhön. Monille viesti ei riittänyt. Pronin kuuluu heihin, jotka olisivat halunneet legendan tuomitsevan Venäjän hyökkäyksen selväsanaisesti.
– Bubka on Ukrainan ykkösurheilija, kansallisen olympiakomitean puheenjohtaja. Minusta hän on ensimmäinen ihminen, jonka olisi pitänyt ottaa asioihin selvä kanta.
– Tiedän, että Bubkan äiti ja veli ovat vielä Donetskissa. Ehkä hän pelkää puhua asioista sen vuoksi. Toisaalta Katya Tabashnykilla oli äiti Harkovassa, Andri Protsenko asui ja harjoitteli vallatussa Hersonissa. Lisäksi Bubka voisi hakea perheensä pois ilman ongelmia.
Yleisurheiluliiton keulahahmo ihmettelee, miksei Bubka tullut esimerkiksi tapaamaan Ukrainan yleisurheilumaajoukkuetta Eugenen MM-kisoissa, vaikka oli paikalla.
– Moni urheilijamme olisi halunnut tavata Bubkan ja joutui pettymään. Sen sijaan Kansainvälisen yleisurheiluliiton puheenjohtaja Sebastian Coe on nähnyt joukkuettamme useamman kerran. Niin toimii aito johtaja.
Proninilla on vahva näkemys, millaista johtajuutta hän haluaa itse edustaa.
Tulevaisuudessa hän haluaa korvata Ukrainan valtiojohtoisen urheilujärjestelmän länsimaisella toimintatavalla, jossa itsenäisillä urheiluseuroilla on merkittävä rooli kansallisen urheilun kehittämisessä. Oli kyse Ukrainan yleisurheilun tai koko valtion tulevaisuudesta, Pronin painottaa, että neuvostokulttuurin on jäätävä taakse.
– Maatamme ja sen urheilua alkavat hallita ihmiset, jotka ovat syntyneet itsenäisessä Ukrainassa. Yksi kehittyneimmistä ministeriöistämme on digitaalisen kehityksen ministeriö, jota johtaa 30-vuotias Myhailo Fedorov. Nuoret johtajat eivät halua palata neuvostoaikaan, vaan he ymmärtävät maailman talousmarkkinoiden ja kehityksen päälle.
Pronin vakuuttaa sodan päättyvän Ukrainan voittoon. Voitto merkitsisi elämää, jota Pronin ja monet nuorempien sukupolvien edustajat ovat kaivanneet kipeästi.
– Ukraina on osoittanut olevansa sivistynyt eurooppalainen valtio. Olemme maksaneet valinnastamme verellä ja osoittaneet olevamme taistelijoita. Se antaa minulle rauhan.
Yle Urheilu tapasi Jevhen Proninin Münchenin EM-kisoissa elokuussa.