Skandinavian Unioni, vuosi 72 uutta aikaa. Vesi on luksustuote, jota kasvoton väkivavaltakoneisto hallitsee.
Saara Saarelan ohjaama Veden vartija sijoittuu ekokatastrofin jälkeiseen tulevaisuuteen, jossa merenpinta on noussut ja puhdas juomavesi huvennut. Veden saantia kontrolloi julma hallitus, ja vesirikoksista rankaistaan ankarasti.
Päähenkilö Noria (Saga Sarkola) on syntynyt teemestarien sukuun. Teemestarilla on pääsy salaiselle makean veden lähteelle.
Kun Noria saa vihiä puhtaista vesistä pohjoisessa, täytyy hänen tehdä valinta: tyytyäkö kohtaloon vai yrittääkö muuttaa maailmaa?
Veden vartija on suurtuotanto. On saavutus itsessään, että se nähdään valkokankailla.
12 versiota käsikirjoituksesta
Emmi Itärannan esikoisromaani Teemestarin kirja ilmestyi vuonna 2012. Käännösoikeudet on myyty yli 20 kielialueelle. Yhdysvaltain markkinoille siitä otettiin peräti 50 tuhannen kappaleen painos.
Itäranta voitti romaanista arvostetun Kalevi Jäntin palkinnon. Suosio tarkoitti, että hän pystyisi elättämään itsensä vapaana kirjoittajana – ehkä lopun ikäänsä.
Oli nopeasti selvää, että Teemestarin kirja voisi kääntyä valkokankaalle tai tv-sarjaksi. Fantasia ja tieteisfiktio elivät Taru sormusten herrasta -elokuvien myötä uutta kukoistustaan: George R. R. Martinin romaaneihin perustunut Game of Thrones (2011–19) oli noussut television isoimmaksi sarjaksi, ja Suzanne Collinsin Nälkäpeli-kirjoista sovitettiin suosittuja elokuvia (2012–15).
Itäranta sanoo, että useampi taho oli kiinnostunut ostamaan Teemestarin kirjan elokuvaoption – eli oikeuden kääntää romaani elokuvaksi. Ohjaaja Saara Saarela ja käsikirjoittaja Ilja Rautsi voittivat kirjailijan luottamuksen nopeasti.
– He ymmärsivät tarinan ytimen ja tematiikan. He eivät olleet tekemässä siitä sellaista mitä se ei ole, kuten väkisin vääntämässä hyvin toimintapitoista spektaakkelia.
Ilja Rautsille isoin haaste oli se, että Teemestarin kirja "on niin hyvä romaani". Miten kääntää päähenkilön sisäiseen maailmaan keskittyvä kaunis proosa muotoon, joka toimii elokuvassa?
– Lukija luo oman mielikuvan maailmasta ja hahmosta, ja se on siinä kielessä, kun taas elokuva pitää muuttaa draamaksi ja toiminnaksi. Tässä on lähtökohtainen ennustereaktio, että "kirja oli parempi".
Käsikirjoituksesta tehtiin peräti 12 versiota, etupäässä siksi, että rahoitusprosessi oli pitkä ja mutkikas. Niin mutkikas, että toimittaja Kalle Kinnusen tietokirjasta Veden vartija – Teemestarin kirjasta elokuvaksi iso osa käytetään sen kuvaamiseen.
Miljoonien eurojen arvoista tieteiselokuvaa ei tehdä kokonaan kotimaisella rahalla, joten apua täytyy hakea ulkomailta. Monen maan yhteistuotanto taas tarkoittaa armotonta koordinointia maiden ja rahoittajien kesken. Budjetit, kuvauskohteet ja elokuvan kieli voivat vaihdella loppuun asti.
– Pahin puhelu oli sellainen, että seuraavan version pitäisi olla miljoona euroa halvempi, Rautsi sanoo ja virnistää.
– Siitä tuli kiinnostava haaste.
Veden vartijaa päästiin tekemään lopulta 3,8 miljoonan euron budjetilla, mikä on suomalaisittain paljon, mutta ei ennätysluokkaa. Rautsin myös käsikirjoittama Pahanhautoja (2022) maksoi suunnilleen saman verran. Rahaa tuli Suomesta, Saksasta, Virosta ja Norjasta. Elokuva kuvattiin syksyllä 2020, ja ensi-ilta on koronarajoitusten viimein hellitettyä nyt syyskuussa.
Teemestarin kirja (2012) oli ekokriittinen, olemassaolevaan ilmastokriisiin kytkeytynyt teos. Vuonna 2022 sen teemat ovat entistä ajankohtaisempia.
Tarina entistä ajankohtaisempi
Vesi on ihmisoikeus, mutta myös kallistuvaa kauppatavaraa (siirryt toiseen palveluun).
Ilmastokriisin keskellä veden yksityistäminen on aikamme isoja keskusteluja. Veden vartija näyttää yhden mahdollisen tulevaisuuden, jossa vesivarannot ovat kasvottoman väkivaltakoneiston hallussa.
Tänä kesänä vesikysymykset ovat tulleet lähemmäs myös eurooppalaisia. Kulunut kesä on ollut monin paikoin mittaushistorian kuumin ja kuivin. Monessa maassa on jouduttu rajoittamaan juomaveden käyttöä (siirryt toiseen palveluun).
Samaan aikaan koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota ovat ajaneet Euroopan energiakriisiin sekä materiaalipulaan.
Emmi Itäranta arvioi, että Teemestarin kirjan skenaario tuntuu ajankohtaisemmalta nyt kuin kymmenen vuotta sitten.
– Silloin ajattelin, että jotkut asiat siinä maailmassa ovat ehkä vähän kaukaa haettuja, ja nyt ne eivät tunnu enää yhtään kaukaa haetuilta.
Veden vartijan työryhmälle oli tärkeää, ettei ekologisuus näy vain elokuvan sisällöissä. Sustainability in Filmmaking -hankkeen kautta tuli kestävyyskoordinaattori Kaisa Astikainen, jonka tehtävä oli tuotannon ekologisen toteutuksen suunnittelu.
Ennen kuvauksia elokuvantekijät joutuivat luopumaan kestävyyskoordinaattorista. Syynä ovat heidän mukaansa aikataulut ja budjetti. Vaikka elokuvaa ei tehty niin ekologisesti kuin aluksi oli tarkoitus, hanke johti Astikaisen ja Anne Puolanteen tekemään kestävän tuottamisen oppaaseen. Ekosetti-niminen ohjeistus (siirryt toiseen palveluun) tuotannoille julkaistiin syyskuussa 2019.
Astikainen kokee, että projektin myötä Suomen av-alalla alettiin viimein puhua kestävästä kehityksestä. Paljon olisi silti työsarkaa jäljellä.
– Av-alan rahoitusmallit ohjaavat jo lähtökohtaisesti epäekologiseen toimintaan, kun yhteistuotantoelokuvat joudutaan toteuttamaan eri maissa rahoitussyistä, joka lisää liikkumisen ja logistiikan päästöjä, Astikainen kirjoittaa sähköpostissa.
Näin oli myös Veden vartijan kohdalla. Sen rahoitus piti hakea neljästä eri maasta, ja tukiin sisältyy tyypillisesti vaatimus siitä, että maita täytyy hyödyntää tuotannossa. Usein tämä tarkoittaa kohtausten kuvaamista niissä.
– En voi väittää, että tää on ekologinen tuotanto. Ollaan kuljettu 3-4 eri maahan, kuvattu ja kuskattu tavaraa sekä ihmisiä eri puolille eurooppaa. Siinä mielessä kestävyyttä ei näe, ohjaaja Saarela sanoo.
Toivoa on
Saarela uskoo, että tarinoilla on voima muuttaa ihmisten ajattelua. Hän sanoo tulleensa Itärannan romaanin kautta tietoisemmaksi tavoista, joilla tuhansien järvien Suomikin kytkeytyy globaaleihin vesimarkkinoihin.
Veden vartijaa hän kuvailee jopa utopiaksi.
– Tässä on henkilö, joka toiminnallaan saa aikaan mahdollisesti muutosta ja liikehdintää. Tieto, jota on pimitetty, tuleekin tietoisuuteen, ja ihmiset alkavat liikehtimään ja saattaa tapahtua vallankumouksia.
Noriaa näyttelevä Saga Sarkola sanoo elokuvan tuntuneen "enemmän kuin ajankohtaiselta". Hän toteaa, että toivon näyttäminen oli tärkeää.
– Elokuva ei halua maalata mitään dystooppista kuvaa, vaan luoda toivoa ja nähdä ehkä jonkinlainen utopia siinä dystopiassa.
Kuuntele myös: Kirja vs. Leffa: Veden vartija – Teemestarin kirjasta elokuvaksi
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun 2.9. kello 23:een asti.