Ylen hallituslähteistä keräämien tietojen mukaan ylimääräinen joulukuussa maksettava lapsilisä olisi menossa läpi puolueiden neuvotteluissa.
Tämä oli keskustan esitys. Noin sadan euron arvoinen ekstralapsilisä toteutettaisiin siten, että se ei vaikuttaisi toimeentulotukeen.
Myös SDP:n vaatimus varhaiskasvatusmaksujen alentamisesta ainakin ensi vuonna on saanut neuvotteluissa vihreää valoa. Alennus toteutettaisiin siten, että maksujen tulorajoja muutettaisiin. Toimen katsotaan parantavan myös työllisyyttä.
Sähkön hinnannoususta kärsiville kotitalouksille on tulossa Kelan kautta haettava erillinen harkinnanvarainen tuki. Tuen määrä sekä se, kuka sitä voisi saada, on vielä auki. Uudesta tuesta kertoivat aiemmin myös Helsingin Sanomat ja MTV Uutiset.
Vaihtoehtona on myös ollut suoraan energiayhtiöille asiakkaiden kulutuksen mukaan maksettava tuki.
Tässä mallissa maksut ohjattaisiin Valtiokonttorin kautta. Vastaava järjestelmä on ollut käytössä Norjassa viime ja myös tulevana talvena. Asiakkaan sähkölaskusta on korvattu esimerkiksi 80 prosenttia.
Myös sähkön arvonlisäveron alennus kymmenellä tai 14 prosenttiyksiköllä on vielä keinovalikoimassa, mutta siitä ei ole löytynyt yksimielisyyttä. Veromuutokset ovat kuitenkin helpompi toteuttaa kuin talouskehyksen paisuttaminen, kerrotaan neuvottelulähteistä.
Vasemmistoliitto ja SDP ovat ajaneet Windfall-veroa tai sen selvittämistä, mutta tämä on neuvotteluissa vastatuulessa, koska valtiovarainministeriön mukaan veroa ei ehditä valmistella täksi talveksi.
Windfall-veron ajatuksena on verottaa sähköntuottajayhtiöitä ylimääräisistä tuotoista. Tuottajat ovat hyötyneet energian sotahinnoista. Tätä kautta voitaisiin rahoittaa ylimääräisiä sosiaali- ja muita tukia. Esimerkiksi nostaa työttömyysturvan, toimeentulotuen ja opintorahan lapsikorotusta.
Hallitus on etsinyt hintojen nousun helpottamiseksi toimia, jotka saataisiin nopeasti voimaan, kohdentuisivat tukea eniten tarvitseville ja olisivat määräaikaisia eivätkä rasittaisi valtiontaloutta kohtuuttomasti.
Useat hallituslähteet myös korostavat, että ratkaistavat asiat muodostavat kokonaisuuden. Sopu on löytynyt vasta sitten kun kaikista yksittäisistä toimista on saatu aikaan yksimielisyys.
Lopulliset päätökset tullaan tekemään hallituksen budjettiriihessä keskiviikkona ja torstaina.
Mitä ajatuksia juttu herättää? Voit keskustella aiheesta 31.8. kello 23:een saakka.
Lue lisää: