Kuljettajan epäilleen aiheuttaneen vakavaa vaaraa muiden hengelle ja terveydelle tällä viikolla Pirkkalassa.
Nuoren kuljettajan epäillään ajaneen henkilöautolla peräti 216 kilometrin tuntivauhdilla. Toinen kaahailija pääsi pakoon poliisia.
Sisä-Suomen poliisi teki maanantaina alkuillasta liikennevalvontaa Pirkkalassa läntisellä ohitustiellä. Siviilimallisen poliisiauton ohitti kaksi huomattavaa ylinopeutta kulkenutta henkilöautoa, joista toiselle henkilöautolle saatiin mitattua 664 metrin mittausmatkalta keskinopeudeksi 216 kilometriä tunnissa. Tieosuudella nopeusrajoitus on 100 kilometriä tunnissa.
Poliisipartio sai tämän henkilöauton pysäytetyksi. Kuljettajan lisäksi autossa oli yksi matkustaja. Kuljettajana toiminut nuorehko mieskuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus.
Kuljettajan käyttämä ylinopeus ja olosuhteet huomioon ottaen teko on ollut poliisin mukaan omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle, ja siksi kuljettajaa on syytä epäillä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Rikoslain mukaan törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta voidaan tuomita tekijä vähintään 30 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Törmäysenergia kasvaa huimasti
Toinen ylinopeutta kulkenut henkilöauto katosi liikennevirtaan, eikä sitä saatu pysäytettyä. Myöskään rekisteritunnusta ei saatu ylös.
Poliisi muistuttaa tiedotteessaan, että nopeusrajoitusten tehtävänä on lisätä ja ylläpitää jokaisen tienkäyttäjän turvallisuutta ja arviointimahdollisuuksia.
– Ajoneuvon sekä sen turvalaitteiden mahdollisuudet suojata ihmisiä heikkenevät sitä enemmän, mitä suuremmiksi törmäysnopeudet tulevat. Ajoneuvon törmäysenergia nelinkertaistuu, kun törmäysnopeus kaksinkertaistuu, tiedotteessa sanotaan.
Lisää Pirkanmaan uutisia Ylen nettisivuilla ja Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.