Hyppää sisältöön

Moni nauttii talvella halvasta sähköstä, mutta sähköyhtiö voi jopa irtisanoa sopimuksen – Professori: Kuluttajalla oikeus isoihin vahingonkorvauksiin

Määräaikainen sopimus sitoo sekä kuluttajaa että sähköyhtiötä. Jos yhtiö irtisanoo sopimuksen oikeudettomasti, kuluttajalla on oikeus vahingonkorvaukseen.

Sähköyhtiön on toimitettava sähköä asiakkaalle halpaan hintaan, jos sopimuksessa on niin sovittu. Kuva: Sannimari Lehtilä / Yle
Heidi Sullström

Sähkön hinta kilowattitunnilta huiteli sähköpörssissä alkuviikosta hetkellisesti jo lähellä euroa. Ennen energiakriisiä pitkän määräaikaisen sähkösopimuksen esimerkiksi viiden sentin kilowattituntihinnalla solmineet ovatkin voineet onnitella itseään ja huokaista helpotuksesta.

Mutta kuinka pitkään? Voiko sähköyhtiö irtisanoa halvan sopimuksen etuajassa, koska sähkön hinta on noussut huimasti?

Ei voi ilman seurauksia, sanoo vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden professori Olli Norros Helsingin yliopistosta.

– Sopimukset on pidettävä, siitä tässä on kyse.

Määräaikainen sopimus sitoo sekä kuluttajaa että yhtiötä. Se on voimassa tietyn määräajan ja sen jälkeen se automaattisesti lakkaa, Norros sanoo.

– Jos asiakas on täyttänyt sopimuksen, eli maksanut laskut ajallaan, sähkönmyyjän oikeus irtisanoa määräaikainen sopimus on hyvin kapea, ellei olematon.

Kuitenkin tilanteessa, jossa olosuhteet ovat muuttuneet sopimuskauden aikana ja ne muodostuvat toisen osapuolen kannalta kohtuuttoman raskaaksi, sopimuksen ehtoja voidaan sovitella, hän sanoo.

Sopimuksen ehtojen sovittelu niin, että se koituisi kuluttaja-asiakkaan vahingoksi, on kuitenkin epätodennäköistä, Norros sanoo.

– Sähkömarkkinalaissa selvästi suojataan asiakasta, ja säännöt ovat pääasiassa pakottavia asiakkaan eduksi.

Sähkön hinta vaihtelee koko ajan enemmän tai vähemmän ja se on osa liiketoimintaa, joten se ei ole poikkeus, joka voisi johtaa ehtojen sovitteluun, Norros sanoo.

– Jos sähkönmyyjä tekee kiinteähintaisen määräaikaisen sopimuksen, hän ei yleensä itse ota koko hintavaihteluriskiä, vaan suojaa oman positionsa johdannaisilla, eli ostaa sähköä johonkin kiinteään hintaan ja myy sitä sitten hieman kalliimmalla kuluttajalle.

Kuluttajalle pitää korvata taloudellinen menetys

Jos sähköyhtiö kuitenkin oikeudettomasti irtisanoo määräaikaisen sopimuksen, se on vahingonkorvausvelvollinen.

Kuluttajalla on oikeus vaatia yhtiöltä sopimuksen noudattamista, Olli Norros sanoo.

Jos näin ei tapahdu, sähköyhtiö on velvollinen maksamaan vahingonkorvausta asiakkaalle.

Jos kuluttaja joutuu tekemään korvaavan sähkösopimuksen kalliimmalla hinnalla, sopimusten hintojen erotus on se vahinko, joka aiheutuu sopimuksen päättämisestä. Sen yhtiö on velvollinen korvaamaan asiakkaalle.

Korvausta haetaan suoraan yhtiöltä, ja jos se ei suostu maksamaan, käännytään kuluttajaviranomaisten puoleen. Viime kädessä vahingonkorvausta voi vaatia käräjäoikeuden kautta.

Vahingonkorvauksia on maksettu esimerkiksi vuokrasopimuksen tai määräaikaisen puhelin- tai nettiliittymän oikeudettoman irtisanomisen perusteella, Norros sanoo.

Sähköyhtiöt ovat kertoneet vaikeuksista, joita sähkön hinnan huima nousu on aiheuttanut. Jos hinnannousun paisuttamat sähköpörssille maksettavat vakuudet vievät sähköyhtiön maksukyvyttömyyteen ja konkurssiin, vahingokorvauksia tuskin tulee.

Konkurssipesän varat jaetaan velkojien kesken ja jako-osuus voi olla aika pieni suhteessa nimelliseen arvoon, professori sanoo.

Kuluttajalle muutto on pätevä syy

Kuluttajakaan ei pääse kovin helposti eroon määräaikaisesta sähkösopimuksesta, sanoo Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling-Pomoell. Lähtökohta on, että määräaikainen sopimus on voimassa sen verran kuin on sovittu.

– Muutto on kuitenkin yleisesti hyväksytty syy kuluttajalle päättää määräaikainen sopimus, Beurling-Pomoell sanoi Radio Suomen Päivä -ohjelmassa torstaina.

Hän kertoo kuulleensa, että kuluttaja-asiakas olisi yrittänyt päästä eroon määräaikaisesta sopimuksesta ottamalla samaan osoitteeseen sähkösopimuksen puolison nimissä. Sitä hän ei kuitenkaan suosittele.

– Se on lähtökohtaisesti epärehellistä toimintaa ja sopimusrikkomus, koska et ole muuttanut pois.

Siinä tapauksessa kannattaa mieluummin ottaa yhteyttä sähköyhtiöön ja kertoa tilanne ja yrittää neuvotella, esimerkiksi vaihtaa samassa yhtiössä toiseen, itselle edullisempaan sopimukseen, hän neuvoo.

Voit keskustella aiheesta 3.9. klo 23 saakka.

Lue lisää:

Tutki laskurilla, miten sähkölaskusi voi muuttua – jos ennuste toteutuu, tyypillinen lasku voi sähkölämmittäjällä olla yli 700 euroa kuukaudessa

Hallitus turvaa lapsiperheiden ja sähkölämmittäjien selustaa – katso, miten päätökset vaikuttavat sinuun

Oomi lopetti määräaikaisten sopimusten myynnin, Tampereen Sähkölaitos myy pelkkää pörssisähköä – kuluttaja ei saa suojaa hintojen heilahtelua vastaan

Sähkömarkkinoilla on "systeeminen ongelma", sanoi pääministeri – tästä on kyse mutkikkaassa kuviossa, joka uhkaa Fortumin lisäksi muitakin

"Tämän jälkeen sähkön hinta alkaa todellakin tulla alas" – asiantuntijat kertovat, miten sähkön hinta voi kehittyä pidemmällä aikavälillä

Suosittelemme sinulle