Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Red Bullin Max Verstappen ajoi kotikisassaan Zandvoortin radalla Hollannissa ylivoimaiseen voittoon sunnuntaina. Verstappenille voitto oli jo neljäs perättäinen ja hän kasvatti kuljettajien MM-sarjan johtonsa jo 109 pisteeseen.
Mercedes puolestaan nousi sekoittamaan pakkaa ja George Russell ajoikin komeasti toiselle sijalle ennen Ferrarin Charles Leclerciä.
Alfa Romeon Valtteri Bottas oli kisan loppupuolella sijalla 13, mutta hän joutui keskeyttämään moottorin hajottua pääsuoralla täydessä vauhdissa. Bottas jäi jo kuudetta kertaa putkeen ilman MM-pisteitä.
Yle Urheilun F1-asiantuntija Jukka Mildh analysoi Hollannin kisaviikonlopun puhuttavimmat tapahtumat.
Mihin kisa ratkesi?
Kun Bottas joutui keskeyttämään, Red Bull otti Verstappenin varikolle ja pani pehmeää rengasta hollantilaisen autoon. Verstappen menetti hetkellisesti kärkipaikkansa Lewis Hamiltonille, mutta hän ohitti Mersu-kuskin välittömästi turva-auton poistuttua.
– Kisa ratkesi Red Bullin täydellisesti hallitsemaan kisastrategiaan ja varikkokäyntien ajoittamiseen erikoistilanteissa. Ennen kaikkea rengasvalintoihin. Talli on edelleenkin hyvin vahva ja tarkka päätöksenteossaan, Mildh sanoo.
Vastaavasti Ferrarin kisa oli hankala. Italialaistallilla oli kaikki mahdollisuudet luoda hyökkäävä taktiikka, mutta se meni pieleen jo ensimmäisellä varikkopysähdyksellä. Carlos Sainz saapui varikolle, vaikka tallin henkilökunta ei ollut tuonut vasenta takarengasta valmiiksi.
Pysähdys kesti peräti 12,7 sekuntia.
– Ferrari töpeksi. He olivat lähteneet kisaan kaksi yhtä vastaan taktiikalla. Sainzin ja Leclercin piti kahdestaan peitota Verstappen, mutta se epäonnistui täydellisesti.
Mistä puhutaan?
Vaikka Zandvoortin radalla ohittaminen on vaikeaa, kisasta nousi monia puheenaiheita. Erityisesti Mercedes näytti kovilla renkailla, että tallilla on vauhtia ja se pystyy sekoittamaan rajustikin pakkaa loppukauden aikana.
Eniten puhuttaa kuitenkin Ferrari, joka mokasi jälleen varikolla. Tallilla on ollut tällä kaudella muutenkin vaikeuksia muun muassa kisataktiikan osalta.
– Ferrarin ihmeellinen varikkokäynti Sainzin kanssa asettaa kyseenalaiseksi, että mikä maksaa Ferrarilla tällä hetkellä, Mildh sanoo.
Mildhin mukaan ulkopuolisen silmin näyttää siltä, että tallilla on ongelmia johtamisessa.
– Kun katsoo tämän vuoden trendiä, niin ensinnäkin tilanteen johtaminen on selvästi heikkous. Se, että yksi kaveri ei tuokaan rengasta varikolle varikkokäynnillä, on alokasmainen virhe.
Ferrarille sattui myös toinen virhe kisassa Bottaksen keskeyttämisen aikana. Silloin Sainzille ei saatu tietoa suomalaiskuskin tilanteesta, ja espanjalainen ohitti Esteban Oconin keltaisten lippujen aikana.
– Ferrari kommunikoi huonosti. Kun Bottas keskeytti ja tuli keltainen lippu, meni yllättävän kauan, että Sainzille saatiin tieto asiasta.
Entä Bottas?
Bottas lähti sijalta 16, mutta hän putosi avauskierroksella kolme sijaa. Bottas myönsi kisan jälkeen, että hänen täytyy panostaa ja keskittyä jatkossa enemmän avauskierrokseensa.
Mildhin mukaan Bottas starttasi viivalta pitkästä aikaa hyvin. Nastolalainen kuitenkin joutui ahtaalla radalla pussiin ensimmäisen kierroksen sumpun takia.
– Hän lähti todella hyvin viivalta, ainakin paljon paremmin kuin aikaisemmin. Bottas seurasi siinä omaa tallikaveriaan ja hänen ajolinjaansa. Siihen syntyi sumppu, eikä Bottas päässyt etenemään kunnolla, Mildh sanoo.
Suomalainen nosti asemiaan hiljalleen kisan edetessä ennen keskeytystään. Keskeytys oli Bottakselle jo kolmas perättäinen.
– Harmittavaa, että tekniikka pettää noinkin radikaalisti kuin täydestä vauhdista. Alfa Romeo joutuu todennäköisesti taas vaihtamaan osia niin, että he ottavat lähtöruuturangaistuksia. Se ei tiedä kovin hyvää jatkolle.
Yllätys
Asiantuntija yllättyi, että Mercedeksen autot toimivat hyvin ennen kaikkea kovilla renkailla.
– Mercedeksen nopeus oli erittäin hyvää. Varsinkin kovilla renkailla pystyi ajamaan kovaa. Se tarkoittaa, että auto on mennyt todella paljon eteenpäin.
Ällistyttävä suorituskyky vaikeutti niin ikään Ferrarin kamppailua Red Bullia vastaan.
– Mercedes tekee tästä kaudesta hankalan sekä Ferrarille että Red Bullille mestaruustaistelua ajatellen. Se on yllätys, mutta hyvää kehitystä. Tämä kisa oli kahden tiimin sijasta kolmen välinen.
Floppi
Ferrarin toiminta. Asiantuntijan mukaan Ferrari ei yksinkertaisesti saisi tehdä sunnuntaina nähtyjä virheitä.
– Kyllä se on floppi, että unohdetaan tuoda neljäs rengas auton viereen varikkokäynnillä. Voiko nolompaa enää sattua F1:ssä?
Mildhin mukaan oli niin ikään yllättävää, että Sainzilla ei ollut alussa yhtä hyvää vauhtia.
– Ensin vaikutti siltä, että Ferrari on tehnyt hienon taktisen kuvion ja pystyy säästämään renkaita. Sainzilla oli kuitenkin myös auton suorituskyvyn kanssa vaikeuksia. Se voi toki johtua rataolosuhteiden muuttumisesta.
Mitä seuraavaksi?
F1-kausi jatkuu ensi viikonloppuna Italian Monzassa. Rata tunnetaan nopeudestaan.
– Kilpailu osoitti, että Red Bullin suoranopeus on merkittävän kova. On ajateltu, että Ferrarilla on voimakkain moottori, mutta nyt Red Bull on ottanut kovempia paukkuja koneesta irti.
– Red Bull on varmasti todella kova Monzassa, vaikka sen pitäisi olla Ferrarin kotikenttä nopeuden ja suorien suhteen. Mercedeskään ei ole hidas suorilla. Kilpailusta tulee mielenkiintoinen.
Kaikesta huolimatta Verstappen näyttää marssivan toiseen perättäiseen mestaruuteen, kun kautta on jäljellä enää seitsemän kilpailua.
– Näyttää aika pahalta Ferrarin ja Leclercin osalta. Verstappen on 109 pisteen karkumatkalla. Kisoja on paljon jäljellä, mutta Ferrarilla on iso työ saada tuo kiinni.
Lue myös:
Valtteri Bottaksen auto hyytyi moottoriongelman takia – Max Verstappen ajoi voittoon