Hyppää sisältöön

Kansallispuistojen kävijämäärät edelleen koronaa edeltävää aikaa korkeammat

Kansallispuistojen vetovoima jatkuu. Lauhanvuoren ja Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuistoissa käy liki yhtä paljon kävijöitä. Alueen Geoparkin suosituin kohde on Hämeenkangas.

Suolampi Kauhanevan kansallispuistossa
Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuiston kauneutta. Kuva: Pasi Takkunen / Yle
Elina Niemistö
Avaa Yle-sovelluksessa

Etelä-Pohjanmaan kansallispuistot vetävät edelleen runsaasti kävijöitä. Tänä vuonna kävijämäärät ovat hieman laskeneet korona-ajan huipuista, mutta ovat silti suuremmat kuin ennen koronaa.

Alkuvuoden aikana eli tammi-heinäkuussa Lauhanvuoren kansallispuistoon tehtiin 10 000 käyntiä ja Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuistoon 11 000 käyntiä.

Kävijät ovat erityisesti löytäneet Kauhanevan-Pohjankankaan kansallispuiston korona-aikana. Vaikka kävijämäärissä on nyt ollut laskua, kävijämäärät ovat edelleen 30 % korkeammalla tasolla kuin vuonna 2019. Lauhanvuoren kansallispuiston kävijämäärät ovat puolestaan 11 % korkeammalla tasolla kuin ennen pandemiaa 2019.

Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin suosituin alue Hämeenkankaan monikäyttöalue. Alueella vierailtiin tänä vuonna alkuvuoden aikana 44 000 kertaa.

Metsähallitus kertoo, että käyntimääriin vaikuttaa tänä vuonna muun muassa se, että ulkomaille matkustaminen oli jälleen mahdollista ja myös kulttuuritapahtumat vetivät ihmisiä puoleensa.

Kävijöitä riitti silti myös luontokohteisiin, koska pidemmän aikavälin tarkastelussa käyntimäärät ovat nousussa.

Suosittelemme sinulle