Hyppää sisältöön

Pohjois-Savon sienisato näyttää poikkeuksellisen vaisulta

Sienikausi jatkuu kuitenkin pitkälle syksyyn, joten tilanne voi muuttua, jos kunnollisia sateita saadaan.

Arkistokuva herkkutatista. Kuva: Sipe Myllyniemi / Yle
Meri Remes

Pohjois-Savon sienisato näyttää tällä hetkellä poikkeuksellisen vaisulta. Pitkä kuivuus on aiheuttanut esimerkiksi tattien vähyyttä.

Sienikausi jatkuu kuitenkin pitkälle syksyyn, joten tilanne voi muuttua nopeastikin, jos vain kunnollisia sateita on luvassa.

– Ei näin huonoa sienisyksyä ole tullut aiemmin vastaan. Yhtään ainutta herkkutattia ei ole tullut vastaan tähän mennessä. Nyt kaivattaisiin sateita, arvioi Kirsti Eskelinen Savon Sieniseurasta.

Sienten rihmastot aktivoituvat runsaammista sateista, muistuttaa Eskelinen.

Suosittelemme sinulle