Hyppää sisältöön

Suomeen rakennetaan kaksi poikkeuksellista puunosturia – itsenäisesti toimivat koneet pystyvät tekemään päätöksiä ja laskemaan puita

Nosturit korvaavat vanhat puunsiirrossa käytetyt dieselkäyttöiset työkoneet, joten esimerkiksi ilmastopäästöt ja tehtaalta kantautuvat meluhaitat vähenevät.

Kemin sellutehtaan 30 metriä korkeat nosturit liikuttavat puuta puolen kilometrin radalla.
Risto Koskinen
Avaa Yle-sovelluksessa

Metsä Fibren Kemin uuteen biotuotetehtaaseen rakentuu parhaillaan kaksi autonomista puukenttänosturia.

Nosturin rakentavan ja toimittavan Andritzin nosturiliiketoiminnan johtajan Ilkka Mannisen mukaan kyseessä on maailman ensimmäinen autonominen nosturijärjestelmä.

Nosturit tekevät itsenäisesti päätökset tehtaan tuotantosuunnitelman mukaisesti.

– Nosturi käyttää erilaisia konenäköjä ja tekoälytekniikoita. Se pystyy hahmottamaan esimerkiksi, missä tuleva tukkirekka tai juna on ja käsittelee ne itsenäisesti. Lisäksi se hoitaa varastoinventaarion ja syöttää puuta tehtaan prosessiin.

Yhtiön mukaan uudenlainen tekniikka auttaa lisäämään puunkäsittelyn tehokkuutta, ympäristöystävällisyyttä sekä vähentämään puuhävikkiä.

Kemin biotuotetehdas. Tehtaan edessä vesistöä ja luontoa.
Tehtaalle rakennettava nosturijärjestelmä ottaa huomioon myös luontoarvot. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Sähkö korvaa fossiiliset polttoaineet

Yksi Metsä Groupin strategisista kestävän kehityksen tavoitteista on, että vuonna 2030 se ei käytä tuotannossaan lainkaan fossiilisia polttoaineita eikä se tuota fossiilisia hiilidioksidipäästöjä.

Kemin biotuotetehtaan uusi nosturijärjestelmä tukee osaltaan tavoitteen saavuttamista.

– Tämä on täysin sähkökäyttöinen järjestelmä, eikä tässä järjestelmässä kuluteta yhtään fossiilista polttoainetta, sanoo Manninen.

Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan johtajan Tomi Sepän mukaan ero aikaisempaan toimintaan on merkittävä.

– Aikaisemmin meillä on ollut käytössä dieselkäyttöiset kurottajat ja nyt kun nosturi toimi sähköllä niin tässä tapahtuu merkittävä teknologinen askel eteenpäin, kertoo Seppä.

Kemin Metsä Fibren tehtaanjohtaja Tomi Seppä (vas.) ja Andritzin nosturiliiketoiminnan johtaja Ilkka Manninen.
Metsä Groupin Kemin biotuotetehtaan johtaja Tomi Seppä (vas.) ja Andritzin nosturiliiketoiminnan johtaja Ilkka Manninen. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Myös tehtaalta kantautuva melu vähenee

Uusi puunkäsittelynosturi on sijoitettu mahdollisimman lähelle puiden purkualueita, jotta puun siirtely on mahdollisimman vähäistä.

Myös puurekkojen kohtaamiset vältetään yksisuuntaisella kiertoreitillä ja autoliikenne ei myöskään risteä missään vaiheessa raideliikenteen kanssa. Uusilla reittiratkaisuilla vältetään myös kulkuneuvojen peruutukset ja niistä aiheutuvat varoitusäänet.

– Uuden laitteiston myötä tehdasalueella on jatkossa vähemmän työkoneita, sanoo Tomi Seppä.

Uuden nosturijärjestelmän myötä myös puuraaka-aineen tehdasvaraston tarvitsema pinta-ala voidaan myös minimoida. Lisäksi puunkäsittelyn tehokkuutta parantamalla pystytään vähentämään merkittävästi myös hukkaan heitettävän puun määrää.

Uusi tehdas käynnistetään ensi vuoden aikana

Kemin uusi biotuotetehdas käynnistetään vuoden 2023 kolmannella neljänneksellä. Kyseessä on Suomen metsäteollisuuden historian suurin investointi, arvoltaan 1,85 miljardia euroa.

Metsä Groupin mukaan uusi tehdas työllistää koko suorassa arvoketjussaan Suomessa noin 2 500 henkilöä, joista uusia työpaikkoja on 1 500. Uudet työpaikat syntyvät pääasiassa metsäpäähän: puunkorjuuseen ja -kuljetuksiin.

Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit osallistua keskusteluun Yle Tunnuksella 16.9. kello 23 saakka.

Lue myös:

Tästä kasvaa Suomen suurin työmaa: Euroopan suurimman sellutehtaan rakentaminen Kemissä työllistää jopa 3000 ihmistä syksyyn mennessä

Barentsin alueella mahdollisuuksia jopa 178 miljardin euron investointeihin – pohjoisen rooli ilmastonmuutoksen ratkaisijana kasvaa

Suosittelemme