Valtio järjesti pikaisella aikataululla sähköyhtiö Fortumille 2,35 miljardin euron hätälainan.
Tiistai-illan A-studiossa vieraillut rahoituksen professori Timo Rothovius Vaasan yliopistosta arvioi, että Fortum olisi todennäköisesti kaatunut ilman tätä hätälainaa.
– On ihan selvä, että se (Fortum) ei saa markkinoilta millään ehdoilla rahaa. Tuo paketti, joka heille nyt annettiin, sen korko on 14,2 prosenttia. USA:ssa tällä hetkellä roskalainat eli tämän samantyyppiset yritykset, jotka eivät enää tahdo saada lainaa, niillä korot ovat 8–9 prosentin luokkaa keskimäärin. Tämä on vielä sitä selvästi korkeampi.
– Kyllä se kertoo siitä, että nyt Fortumilla on oikeasti hätä. Eli ilman tätä pakettia se olisi likviditeettikonkurssi.
Valtio on 51 prosentin omistuksellaan Fortumin suurin omistaja.
Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen vakuutti, että Fortumin ei anneta kaatua.
– Kaiken kaikkiaan tämä kokonaisuus on ikävä. Tätä ei ole millään tavalla miellyttävä hoitaa saatika katsella.
– Olemme tietyllä tavalla pakkoraossa. Pitää huolehtia, että Suomessa huoltovarmuus talven yli turvataan ja kansalaiset voivat luottaa siihen, että meidän keskeiset yhtiöt, Fortum ja muutkin yhtiöt, pystyvät turvaamaan sähkön, energiantuotannon myös näissä poikkeuksellisen epävarmoissa oloissa.
Fortum: Tähän tilanteeseen likviditeetti riittää
Ylen haastattelussa aiemmin tiistaipäivänä Fortumin toimitusjohtaja Markus Rauramo sanoi, että Fortumille on tärkeää, että yhtiöllä on varmasti rahoitusta käytettävissä, jos hinnat nousevat paljon korkeammille tasoille kuin missä oltiin huipussaan puolitoista viikkoa sitten.
– Sähkön johdannaishinta nousi kolmessa päivässä 80 euroa. Jos tämä sama olisi jatkunut seuraavina päivinä viime viikolla, niin tilanne olisi voinut olla hyvin vakava koko sähkömarkkinoilla.
Fortum ei aio Rauramon mukaan nostaa lainaa välittömästi.
– Tähän tilanteeseen missä nyt ollaan, meidän likviditeetti riittää. Me pystymme kattamaan vakuusvaatimukset.
Katso A-studion koko lähetys täältä.
Lue myös: