Hyppää sisältöön

Veikkaus on valmis luopumaan monopoliasemastaan ja siirtymään lisenssimalliin – varatoimitusjohtaja: ”Sitten kaikki toimisivat samoilla pelisäännöillä”

Varatoimitusjohtajan Velipekka Nummikosken mukaan esimerkiksi Ruotsissa lisenssijärjestelmä toimii. Siellä suurin osa pelaamisesta tapahtuu järjestelmän piirissä olevien peliyhtiöiden kautta.

Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski haastattelussa Veikkauksen esittelytilassa.
Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski olisi valmis luopumaan yhtiön monopoliasemasta, jos Suomessa siirryttäisiin rahapelaamisessa niin sanottuun lissenssimalliin. Kuva: Retu Liikanen / Yle
Matti Konttinen,
Riikka Tujula
Avaa Yle-sovelluksessa

Rahapeliyhtiö Veikkaus totesi osavuosikatsauksessaan, että Suomessa tulisi pohtia kaiken rahapelaamisen saattamista saman sääntelyn piiriin. Tämä tarkoittaisi Veikkauksen monopoliaseman purkamista ja siirtymistä niin sanottuun lisenssimalliin. Veikkauksen mukaan kyse on enemmän suomalaisesta rahapelijärjestelmästä kuin Veikkauksesta sinänsä.

Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski huomauttaa, että rahapelaamisen sääntely Suomessa ulottuu tällä hetkellä vain Veikkaukseen. Sen sijaan netissä toimivat ulkomaiset rahapeliyhtiöt saavat toimia ilman rajoituksia.

– Meidän kilpailijat eivät toimi suomalaisen sääntelyn piirissä ja sen lisenssi muuttaisi. Sitten kaikki toimisivat samoilla pelisäännöillä, sanoi Nummikoski Ylen Ykkösaamun haastattelussa keskiviikkona.

Veikkaus pitää tärkeänä, että kilpailuasetelma olisi yhdenvertainen. Ulkomaiset peliyhtiöt eivät maksa verojaan Suomeen eivätkä noudata suomalaista säännöstelyä mitä tulee esimerkiksi pelihaittojen rajoittamiseen.

Suomen digitaalinen rahapelimarkkina oli tammi–kesäkuussa noin 520 miljoona euroa ja tästä Veikkauksen osuus on noin 260 miljoonaa euroa. Tällä hetkellä noin puolet rahoista valuu siis ulkomaisille nettikasinoille.

– Meillä Suomessa on muodollisesti yksinoikeusjärjestelmä, mutta jos katsotaan digitaalista pelaamista niin Veikkauksen markkinaosuus on enää puolet. Voi jo kysyä, onko meillä oikeasti enää yksinoikeusjärjestelmää, Nummikoski pohtii.

Lisenssijärjestelmä on otettu käyttöön useissa Euroopan maissa

Euroopasta löytyy esimerkkejä maista, joissa on otettu käyttöön lisenssijärjestelmä. Esimerkiksi Ruotsissa rahapeliyrityksiltä vaaditaan toimilupa ja sellaisen saaneet yritykset maksavat 18 prosentin peliveroa.

Vero kerätään peleihin käytetyistä rahoista ja maksettujen voittojen erotuksesta. Velipekka Nummikosken mukaan Ruotsin esimerkki osoittaa, että järjestelmä toimii.

– Siellä on saatu kanavointi 90 prosenttiin, mikä järjestelmän tavoite on ollutkin. Ja se on merkittävin mittari sille, että onko järjestelmä onnistunut vai ei. Sellaista lisenssijärjestelmää ei kannata luoda, mikä ei kykene kanavoimaan pelaamista itseensä. Sääntely pitää laatia sen tasoiseksi.

Onko Suomi houkutteleva markkina ulkomaisille peliyhtiöille?

Tällä hetkellä ulkomaiset nettikasinot eivät saa rekisteröityä Suomeen tai markkinoida paikallisessa mediassa. Tämä ei estä näillä kasinoilla pelaamista, koska se on laillista.

Nummikoski uskoo, että Suomi olisi houkutteleva maa ulkomaisille peliyhtiöille, jos markkinat avattaisiin ja Suomessa otettaisiin käyttöön lisenssijärjestelmä.

– Jo se, että tällä hetkellä tarjotaan suomalaisille asiakkaille pelejä, kertoo siitä, että me olemme houkutteleva markkina. Varmasti saisimme merkittävän määrän hyviä toimijoita Suomeen.

Kuuntele Veikkauksen varatoimitusjohtajan Velipekka Nummikosken haastettelu Ykkösaamussa:

Eduskunta palasi suoraan energiakriisiin

Suosittelemme