Hyppää sisältöön

Länsi-Pohjan uusi psykiatriatalo otetaan käyttöön ensi viikolla, psykiatrinen hoito muuttaa Torniosta Kemiin

Psykiatriatalo korvaa kokonaan Tornion Keroputaan sairaalan. Psykiatriataloa on rakennettu Länsi-Pohjan keskussairaalan yhteyteen kaksi vuotta. Hanke pysyi 13 miljoonan euron budjetissaan.

Kemissä on seurattu psykiatriatalon rakentamista syksystä 2020 lähtien. Kuva: Riikka Rautiainen / Yle

Länsi-Pohjan uusi psykiatriatalo Kemin keskustassa otetaan käyttöön ensi viikolla. Psykiatriatalo valmistuu alkuperäisessä aikataulussaan. Rakennus vastaanotettiin kesäkuun lopulla, ja urakan jälkityöt valmistuvat tässä kuussa.

Psykiatriataloa on rakennettu Länsi-Pohjan keskussairaalan yhteyteen kaksi vuotta. Hanke pysyi 13 miljoonan euron budjetissaan.

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin tekninen johtaja Juhani Isoherranen kertoo, että rakennustöiden aikana ei tullut mitään yllätyksiä. Talon perustusten paalut vaihdettiin kierrepaaluiksi, millä vältettiin mahdollisimman paljon ylimääräistä tärinää ympäröiville rakennuksille. Siitä tuli Isoherrasen mukaan hiukan lisää kustannuksia.

Taloon muuttavat Länsi-Pohjan psykiatrian osaston lisäksi myös muun muassa Kemin mielenterveystoimisto, nuoriso- ja lastenpsykiatrian poliklinikat sekä A-klinikka.

Psykiatriatalo korvaa kokonaan Tornion Keroputaan sairaalan. 1960-luvulla rakennettu sairaalarakennus tyhjennetään tässä kuussa. Talossa on todettu sisäilmaongelmaa.

Sairaanhoitopiiri on yrittänyt myydä Keroputaan sairaalarakennusta, mutta siitä saadut tarjoukset ovat olleet liian matalia.

Lue myös:

Lapin sairaanhoitopiireillä on kovin erilaiset tuomiset hyvinvointialueelle – Lapin jättivelka on moninkertainen verrattuna Länsi-Pohjaan

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri huutokauppaa omaisuuttaan –kaupan on kaksi kerrostaloa ja kokonainen sairaala

Suosittelemme sinulle