Hyppää sisältöön

Kuningas Charles III on Britannian vanhimpana kruunattava monarkki

Charles III saa johdettavakseen hyvin erilaisen maan kuin Elisabet II aikoinaan.

Britannian uuden kuninkaan Charles III:n elämä kuvina
Britannian uuden kuninkaan Charles III:n elämä kuvina

Britanniassa valtikka on vaihtunut ensi kertaa seitsemään vuosikymmeneen. Edesmenneen kuningatar Elisabetin vanhin lapsi on nyt kuningas Charles III.

Charlesista tuli kuningas sillä hetkellä, kun kuningatar Elisabet kuoli, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC (siirryt toiseen palveluun).

Virallisesti hänet nimitetään kuninkaaksi noin vuorokauden sisällä kuningattaren kuolemasta. Kruunajaisia vietetään todennäköisemmin myöhemmin kuin ennemmin. Elisabetkin hallitsi aikoinaan yli vuoden ennen varsinaisia kruunajaisia.

Nyt 73-vuotiaasta Charlesista tulee Britannian historian vanhimpana kruunattava (siirryt toiseen palveluun) monarkki. Hänen äitinsä, Britannian historian pisimpään hallinnut monarkki, oli vasta 25-vuotias kun hänestä tuli maan hallitsija.

Tähän mennessä Britannian vanhimpana kruunattu monarkki oli kuningas Vilhelm IV, joka oli 64-vuotias noustessaan valtaistuimelle vuonna 1830.

Erilainen kuningaskunta johdettavana

Charles saa johdettavakseen hyvin erilaisen Yhdistyneen kuningaskunnan kuin Elisabet 1950-luvulla.

Kuningatar Elisabet oli eläessään kansakuntaa yhdistävä vakauden symboli, mutta hänen ympärillään muun kuninkaallisen perheen vaikutusvalta on vuosien saatossa pienentynyt. Lisäksi Elisabet on aina ollut kansan keskuudessa muuta perhettä suositumpi.

Kuninkaana Charles äitinsä tavoin johtaa ja pitää yllä yhteyttä myös Kansainyhteisöön, joka koostuu monista Britannian entisistä siirtomaista. Senkin merkitys on vuosien varrella heikentynyt yhä useampien jäsenmaiden tehdessä pesäeroa Britanniaan.

Charlesin vaimosta Camillasta tulee virallisesti kuningatarpuoliso. Perimysjärjestyksessä seuraavana on Charlesin vanhin lapsi, kruununprinssi William.

Poliittiset kampanjat loppuvat

Walesin prinssin ominaisuudessa Charles on tullut elämänsä aikana tunnetuksi poliittisista kannanotoista ja kampanjoinnista esimerkiksi ympäristöasioiden puolesta. Prinssin kannanotot ja kirjeet ministereille herättivät ajoittain närkästystä Britannian hallituksissa.

Vuonna 2018, kun Charles täytti 70 vuotta, hän kertoi BBC:n (siirryt toiseen palveluun) dokumentissa muuttavansa tapojaan jos hänestä tulee kuningas. Hän korosti, että kuninkaan ja prinssin roolit ovat täysin erillisiä ja erilaisia.

Kuninkaana hän pysyisi visusti "perustuslaillisissa rajoissa", joiden ulkopuolelle kaikki poliittiset kannanotot jäävät.

– Ajatus, että toimisin täysin samalla tavalla, jos minusta tulee kuningas, on täyttä hölynpölyä, koska nämä kaksi instituutiota ovat täysin erilaisia, Charles sanoi dokumentissa.

Kysymykseen julkisen kampanjoinnin jatkumisesta Charles vastasi tuolloin seuraavasti:

– Se ei jatku. En ole niin tyhmä.

Lue lisää:

Kuningatar Elisabet ei syntynyt kruununperilliseksi mutta hallitsi maataan pitempään kuin kukaan muu monarkki

Mitä Britanniassa tapahtuu kuningattaren kuoltua? "London Bridge is down"

Kuningatar Elisabetin elinaikana maailma muuttui – katso videolta pitkän valtakauden kohokohdat

Suosittelemme sinulle