Pohjois-Koreassa on hyväksytty laki, joka julistaa maan virallisesti ydinasevallaksi, kertoo maan valtionmedia KCNA.
Pohjois-Korean niin sanottu parlamentti eli korkein kansankokous hyväksyi lain torstaina, uutisoi KCNA.
Lain mukaan Pohjois-Korea ei jakele tai jaa ydinaseteknologiaa muiden maiden kanssa eikä myöskään käy vaihtokauppaa ydinteknologialla tai -materiaaleilla.
Lisäksi laki sallii maan tehdä ennaltaehkäisevän ydiniskun, kertoo KCNA.
Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sanoo, että maan asema ydinasevaltana on "peruuttamaton" ja tämän johdosta maa ei aio käydä jatkossa neuvotteluita ydinaseiden riisunnasta minkään osapuolen kanssa.
– Rauha on mahdollista vain imperialistin ylimielisyyttä karkoittavan voiman kera, Kim sanoo.
Kim syytti samalla Yhdysvaltoja painostuksesta, jolla Pohjois-Korean puolustusta on pyritty heikentämään siinä toivossa, että maan hallinto lopulta luhistuisi.
– Niin kauan kun maailmassa on ydinaseita sekä imperialismia, ja Yhdysvaltojen ja sen seuraajien liikkeitä tasavaltamme vastaan ei lopeteta, emme lopeta työtämme ydinaseiden eteen, Kim sanoo.
Etelä-Korea tarjosi avustusohjelmaa vastineeksi ydinaseriisunnasta
Elokuun puolivälissä Pohjois-Korea torjui kovasanaisesti Etelä-Korean ehdottaman sopimuksen maan ydinohjelman lopettamiseksi.
Tuolloin Etelä-Korean presidentti Yoon Suk-yeol tarjosi Pohjois-Korealle ruoka- ja energia-apua sekä maan rapistuvan infrastruktuurin modernisointia vastineeksi ydinaseista luopumiselle.
Tarjouksen taustalla olivat Yhdysvaltain ja Etelä-Korean huolet siitä, että Pohjois-Korea valmistautuu uusiin ydinkokeisiin.
Tarkkailijoiden mukaan Pohjois-Korea vaikuttaa valmistautuvan jatkamaan ydinkokeita ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2017.
Pohjois-Korea piti Yhdysvaltojen kanssa historiallisen huippukokouksen vuonna 2018, jolloin Yhdysvaltojen silloinen presidentti Donald Trump ja muut maailman johtajat eivät onnistuneet suostuttelemaan Kimiä luopumaan ydinaseohjelmasta.