Hyppää sisältöön

Oppositio jätti välikysymyksen vanhus- ja terveyspalveluiden kriisistä – kokoomuksen Sarkomaa: "Jos ei ole hoitajia, ei ole palveluita"

Hallituksen syksy alkaa kahdella välikysymyksellä. Toinen koskee terveyspalveluiden kriisiytymistä, toinen energiapolitiikkaa.

Oppositio jätti välikysymyksen vanhus- ja terveyspalveluiden kriisistä.
Oppositio jätti välikysymyksen vanhus- ja terveyspalveluiden kriisistä.
Terhi Toivonen

Suurimmat oppositiopuolueet ovat jättäneet yhteisen välikysymyksen vanhuspalveluista ja terveyspalveluiden kriisiytymisestä.

Kokoomus ilmoitti välikysymyksen tekemisestä jo elokuun puolivälissä, mutta nyt myös perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit liittyivät mukaan.

Opposition mielestä terveydenhuolto on ajautunut kriisiin: päivystykset ovat ruuhkautuneet kesällä pahoin, hoitajista on huutava pula ja vuoden alussa aloittavat hyvinvointialueet tarvitsevat lisärahaa.

Oppositio vaatii hallitukselta pikaista korjaussarjaa tilanteen ratkaisemiseksi ja muistuttaa, että Marinin hallituksen ohjelmassa luvattiin palauttaa luottamus vanhuspalveluiden laatuun ja saatavuuteen.

Oppositioryhmien mukaan hallitus on ratkaissut ongelmia vain paperilla. Esimerkiksi vanhusten ympärivuorokautiseen hoivaan on säädetty henkilöstömitoitus, mutta riittäviä toimia hoitajien saamiseksi ei ole tehty.

– Yhä useampi vanhus jää ilman välttämätöntä huolenpitoa. Tilanne on epäeettinen ja epäinhimillinen, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa kuvailee.

Sari Sarkomaa (kok.), Ville Tavio (ps.), Arja Juvonen (ps.), Kai Mykkänen (kok.) ja Päivi Räsänen (kd.) jättivät tänään opposition välikysymyksen eduskunnassa. Kuva: Silja Viitala / Yle

Hoitopaikkoja on jouduttu sulkemaan, koska hoitajia ei ole riittävästi. Vanhukset ruuhkauttavat terveydenhuollon päivystyksiä, kun muuta paikkaa ei ole. Kotihoidossa tehdään töitä jatkuvasti vajaalla miehityksellä.

– Pelkkä hoitajamitoituksen siirto olisi tässä tilanteessa vain pään pensaaseen laittamista. Jos ei ole hoitajia, ei ole palveluita, Sarkomaa sanoo.

Opposition mukaan hallitus on laiminlyönyt hoitoalan veto- ja pitovoiman, vaikka hoitajien tarpeen lisääntyminen on ollut hyvin tiedossa.

– Hoitajamitoutus ilman resursseja ja uusien hoitajien kouluttamista on pelkkää poliittista teatteria, perussuomalaisten ryhmäjohtaja Ville Tavio toteaa.

– Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneista viidennes, noin 100 000, tekee muun alan töitä. Näemme myös jatkuvasti pakoa terveydenhuoltoalalta, KD:n ryhmäjohtaja Päivi Räsänen sanoo.

Perussuomalaiset on kertonut jättävänsä välikysymyksen myös energiamarkkinoiden toiminnasta, sähkön hinnasta ja hallituksen Fortum-politiikasta.

Lue lisää:

Pääministeri Marin antoi ilmoituksen energiapolitiikasta, oppositio ei ilahtunut – Perussuomalaiset tekee välikysymyksen

PS tekee välikysymyksen Uniper-sopimuksesta ja Fortumin omistajaohjauksesta – ministeri Lindén uskoo, että potilasturvallisuuslaki saadaan voimaan ennen laajempia hoitajalakkoja

Kokoomus arvostelee hallitusta vanhuspalvelujen kriisistä – välikysymys vanhus- ja terveyspalveluista

Suosittelemme sinulle