Budapest, Unkari, 1.4.2022. Painin EM-kilpailut käynnistyvät raskaansarjan osalta Ferenc Puskas -stadionin kupeessa. Konsta Mäenpää saapuu kisoihin vailla mitään odotuksia.
Budapestissa vaa'alle hyppää hyvin leppoisa mies, jonka silmät kuitenkin muljahtavat viisarin lukemista: 130,1 kiloa. Kyseessä ei ole aprillipila ja ensimmäistä kertaa koskaan Mäenpää joutuu, tai tässä tapauksessa pääsee hikoilemaan ylimääräiset 100 grammaa kehosta pois.
– Tankkasin silloin ihan hulluna, niin siksi se painon nousu vähän yllätti. Mutta kyllähän se hyvältä tuntui. Massaa oli yritetty nostaa niin monta vuotta mahdollisimman järkevällä tavalla, Mäenpää muistelee.
Itseluottamus kohoaa hurjasti ja Mäenpää painii elämänsä kilpailun. Seppo Yli-Hannukselan suojatti nappaa EM-pronssia, joka on Suomessa ensimmäinen raskaansarjan arvokisamitali Juha Ahokkaan päivien jälkeen, lähes 20 vuoteen.
– Vaikka menestys tuli itsellenikin ihan puskista, niin emme ole muuttaneet mitään. Painon nostaminen, lihasmassan kerääminen ja ketteryyden säilyttäminen yritetään yhdistää hissunkissun etenevällä harjoittelulla. Nyt olen jo joutunut hitusen tarkkailemaan myös syömistäni. Kun EM-kisojen jälkeen vähän grillattiin ja nautittiin muutenkin elämästä, näytti kaverini kotivaaka lukemia 134 kiloa.
MM-kisoissa hurja vastus
Belgrad, Serbia, 9.9.2022. Tulevaa MM-kisaurakkaansa suomalaisjärkäle odottaa innolla, sillä erityisesti raskaassa sarjassa maailman taso kasvaa suhteessa Eurooppaan.
Kuubasta tulee periaatteessa kaksi miestä, iranilainen lukeutuu aina voittajasuosikiksi ja sen lisäksi vahvoja painijoita tulee lähinnä Aasiasta. Mäenpää pääsee irti maanantaina.
MM-karkeloiden toinen "kuubalainen" on Mäenpäälle tuttu mies tältä kesältä, sillä Chilen maajoukkueasuun loikannut Yasmani Acosta Fernandez kaatui suomalaisen kynsissä pistein 3–1. Päänahka oli maukas, sillä Fernandez on Tokion olympialaisten viides ja vuoden 2017 MM-pronssimitalisti.
– Tässä kohtaa lähinnä absoluuttisen tason mittaaminen on tärkeintä. Kesä on mennyt hyvin, vaikkakin toisessa kilpailussa olin varmaan kisojen huonoin painija. Voimatasot ovat kasvaneet ja paini on muuttunut jämäkämmäksi, tapahtui matolla sitten mitä tahansa. Konkreettisesti muutos näkyy pystypainissa, jossa otan enemmän eteenpäin meneviä askelia tuli vastaan sitten kuka tahansa.
– Tai no, otetaan tuo heti takaisin. Jos sieltä tulee Mijain Lopez, niin sitten en varmasti kävele eteenpäin. Onneksi MM-kisat taitavat olla nelinkertaiselle olympiavoittajalle liian pienet karkelot, enkä usko hänen sinne saapuvan, Mäenpää nauraa.
Lipasti aloittaa lauantaina
Arvi Savolaisen loukkaannuttua Suomelta lähtee kreikkalais-roomalaisen puolen MM-paineihin Belgradiin vain kahden miehen joukkue.
Matias Lipasti osallistuu 72-kiloisten sarjaan. Hän paini viiden vuoden ajan sarjassa 77 kiloa ja aikoo mitellä mitaleista Pariisin olympialaisissa 10 kiloa kevyempänä. Ilmajoen Kisailijoiden mies aloittaa urakkansa lauantaina.
– Matias on paininut hurjan hyvän kesän tässä välisarjassa. Hän on ollut jokaisessa kisassa kolmen parhaan pallilla. Meille tulee tiukka kisa siitä, kuka on MM-kisojen paras ilmajokinen, Mäenpää virnistää.
Vesa-Matti Savinen
Lue myös:
Kovat ottelut ja tuntuvat palkkiot vetävät suomalaispainijoita Bundesliigaan