Hyppää sisältöön

Kalle Rovanperä romahti dramaattisesti – "Tämä viikonloppu meni nyt aika penkin alle"

Kalle Rovanperä hajotti autonsa lauantaiaamuna ja putosi lähes 15 minuutin päähän Akropolis-rallin kärjestä. Katso Rovanperän rallin pilannut tilanne pääkuvan videolta.

EK 9: Rovanperä teki ison virheen!
Matti Lehtisaari
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaikki MM-rallista osoitteessa yle.fi/mmralli.

Toyota-kuljettaja Kalle Rovanperän vähäisetkin haaveet Akropolis-rallin kärkitaistosta murenivat lauantaiaamuna. Yhdeksännellä sijalla ajanut Rovanperä hajotti autonsa takaosan, joka osui mutkassa puihin kilpailun yhdeksännellä erikoiskokeella.

Rovanperä ja kartanlukija Jonne Halttunen saivat auton kuntoon kymmenennelle erikoiskokeelle ja pääsivät sitä kautta päivähuoltoon. Kaksikon ero kärjessä ajaneeseen Thierry Neuvilleen oli kuitenkin venynyt liki 15 minuuttiin.

– Mutka oikealle oli ehkä liukkaampi kuin muut mutkat. Tuntui, että tulin siihen mutkaan ihan nuotin mukaan, mutta valuimme leveäksi. Perä osui johonkin, Rovanperä kertasi.

Rovanperä pääsi erikoiskokeen maaliin, mutta menetti aikaa yli kuusi minuuttia.

– Isoin ongelma olivat jarrut. Hävisimme paljon, kun piti körötellä ilman jarruja. Mutta saimme korjattua jarrut seuraavalle (10. erikoiskokeelle), Rovanperä taustoitti.

10. erikoiskokeella todistettiin erikoista hetkeä, kun Rovanperä joutui väistämään tien sivuun, jotta takaa tullut Ott Tänak pääsi ajamaan suomalaisen ohi.

Katso video: Rovanperä väisti, jotta Tänak pääsi ohi.

Hulppea MM-pistejohto kaventuu uhkaavaa vauhtia

Rovanperä on MM-sarjan johdossa 72 pisteen erolla ennen Tänakia, mutta nyt piste-ero uhkaa kaventua merkittävästi. Taustalla on Rovanperän ajovirhe jo edellisessä MM-rallissa Belgiassa.

Tallipäällikkö Jari-Matti Latvala ei lähde panikoimaan.

– En ole huolestunut. Uskon edelleen, että Kalle pystyy voittamaan mestaruuden. Jokaiselle kuljettajalle tulee yleensä yksi tai kaksi huonoa kilpailua, nyt ne ovat vain sattuneet peräkkäisissä ralleissa, Latvala sanoi.

Kreikan osalta juuri mitään ei ole enää tehtävissä, joten mestaruuden varmistaminen jää kauden kolmeen viimeiseen kilpailuun. Uusi mahdollisuus odottaa syys-lokakuun vaihteessa Uudessa-Seelannissa.

– Tämä viikonloppu meni nyt aika penkin alle, mutta pitää yrittää saada vehkeet iskuun ja löytää hyvä vauhti seuraavaan kilpailuun, Rovanperä mietti.

Yle näyttää suorana Kreikan MM-rallin 13. erikoiskokeen lauantaina klo 17.00. Rallin seurantaan pääset tästä linkistä.

Lue myös:

Lappi pitänyt Tänakin takanaan, Rovanperä: "Tämä viikonloppu meni penkin alle" – Yle seuraa hetki hetkeltä

Suosittelemme