Hyppää sisältöön

Joukkoliikenne kiinnostaa Tunturi-Lapissa – toiveena paremmat yhteydet ja helposti löydettävät aikataulut

Lapin yliopiston koordinoima hanke selvitti Tunturi-Lapin asukkaiden ja alueen matkailijoiden innokkuutta joukkoliikenteen ja kimppakyytien käyttöön verkkokyselyllä viime keväänä.

Moni kyselyyn vastannut toivoi, että nykyiset aikataulu- ja reittitiedot olisivat helpommin löydettävissä. Kuvituskuva. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Tunturi-Lapin asukkaat ja alueella matkailevat ovat aiempaa kiinnostuneempia käyttämään joukkoliikennettä ja kimppakyytiratkaisuja, selviää Lapin yliopiston koordinoiman Kestävän liikkumisen palveluiden ekosysteemi -hankkeen tekemästä kyselystä.

Verkkokyselyyn vastanneet olisivat valmiita kulkemaan joukkoliikenneyhteyksillä, jos ne olisivat nykyistä kattavammat. Hyödyllisimmiksi nähtiin Tunturi-Lapin matkailukohteiden väliset reitit esimerkiksi Ylläkseltä Leville, Pallakselle ja Rovaniemelle.

Moni vastaaja toivoi myös, että nykyiset aikataulu- ja reittitiedot olisivat helpommin löydettävissä.

Viime keväänä toteutettuun kyselyyn saatiin yli 1 200 vastausta. Hieman alle puolet kaikista vastaajista oli matkailijoita.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Suosittelemme sinulle