Hyppää sisältöön

Juuka, Kaavi ja Tuusniemi haluavat hyödyntää pimeyttä matkailussa

Kunnat hakevat hankerahoitusta pimeään taivaaseen liittyvien matkailutuotteiden kehittämiseksi.

Kaavilainen Olli Reijonen on ideoinut Kaaville pimeän taivaan puistoa. Arkistokuva syyskuulta 2020. Kuva: Antti Karhunen / Yle

Kaavin, Tuusniemen ja Juuan kunnat ovat hakemassa valtion jakamaa hankerahoitusta alueen pimeyden hyödyntämiseksi matkailussa.

Kunnat aikovat hyödyntää alueellaan olevaa useiden satojen neliökilometrien laajuista pimeän taivaan aluetta. Lapin ely-keskuksella on käynnissä harvaan asuttujen alueiden kehittämishankehaku, josta voi saada avustusta muun muassa matkailutuotteiden ja -palveluiden tuotekehitykseen. Avustuksen ehtona on, että se kohdistuu pääasiassa harvaan asutulle alueelle ja että hyödynsaajat asuvat harvaan asutulla alueella.

Kuntien lisäksi hankkeelle pyritään saamaan 15 toimijaa, joiden omarahoitusosuus perustuisi osittain talkootyöhön. Hankkeen talousarvio on 80 000–90 000 euroa. Siitä merkittävä osa on projektityöntekijän palkkakuluja sekä ostopalvelukuluja, kuten asiantuntijapalveluita.

Hanketta on suunniteltu toteutettavaksi marraskuun 2022 alusta syyskuun 2023 loppuun. Myöhemmin tarkennettavalle alueelle voidaan myös hakea pimeän taivaan suojelualueen sertifikaattia.

Kaavin kunnanhallitus hyväksyi hankkeen rahoitushakemuksen tiistaina. Yle on aiemmin kertonut kaavilaisesta Olli Reijosesta, joka on ideoinut Kaaville yksityistä pimeän taivaan puistoa.

Suosittelemme sinulle