Hyppää sisältöön

Asukkaat heräsivät järkytykseen Orimattilassa, kun pienen kylän sydämeksi kuvailtu seurantalo paloi maan tasalle

Pelastuslaitos sai hälytyksen puoli kahdeksan aikaan keskiviikkoaamuna, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Palo ei levinnyt läheisiin omakotitaloihin. Kylän asukkaat surevat talon menettämistä.

Tuli oli tuhonnut talon lähes täysin jo aamulla. Kuva: Mika Moksu / Yle

Tuli tuhosi nuorisoseurantalon Orimattilan Virenojalla Päijät-Hämeessä. Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle puoli kahdeksan aikaan keskiviikkoaamuna.

Rakennus tuhoutui palossa täysin.

Pelastuslaitos ei ehtinyt pelastaa taloa. Kuva: Mika Moksu / Yle

Päivystävän palomestarin Harri Kittelän mukaan seurantalo oli täyden palon vaiheessa, kun pelastuslaitos ehti paikalle. Puurakenteinen talo paloi nopeasti.

Lähistöllä on omakotitaloja, mutta palo aiheuttaa asukkaille lähinnä pientä savuhaittaa. Hätäilmoitus tuli naapurustosta.

Pelastuslaitoksella ei ole tietoa syttymissyystä. Pelastuslaitos jatkaa aamun aikana jälkisammutuksella ja purkutöillä.

Pelastuslaitos sammutti paloa nosturin avulla. Kuva: Mika Moksu / Yle

"Tämä on kova kolaus koko kylälle"

Palopaikalta aamulla tavoitettu kyläaktiivi Jukka Koskinen kertoo, että näky oli lohduton jo hänen saapuessa paikalle.

– Keittiön pääty oli ilmiliekeissä. Näki heti, että se on mennyttä. Tämä on kova kolaus koko kylälle.

Koskisen mukaan talon vakuutusten pitäisi olla kunnossa.

Nuorisoseuran puheenjohtaja Leena Luumi järkyttyi tulipalosta.

– Todella surullinen näky.

Luumi ei vielä osaa sanoa, miten talon tuhoutuminen vaikuttaa seuran tulevaisuuteen. Seuran oli tarkoitus järjestää talolla kyläpäivä syyskuun lopussa.

– Tämä on ollut kylämme sydän. Taloa on vuokrattu kesäisin juhliin, Luumi kertoo.

Seurantalo kuvattuna syyskuussa 2021. Kuva: Virenojan Nuorisoseura

Talon rakentaminen huutokaupattiin yli sata vuotta sitten

Virenojan nuorisoseurantalo rakennettiin vuonna 1908. Jukka Koskinen kertoo hiljan löytyneistä asiakirjoista, jotka paljastivat talon alkuperän.

– Noin 1903 tällä paikalla pidettiin huutokauppa, jolla myytiin talon tekeminen. Halvimman tarjouksen tekijä sai rakentaa. 2 000 markkaa se maksoi.

Talo oli tuhoutua käytön puutteen vuoksi jo 1970-luvulla. Vesikatto vuosi sisään ja sisäkatot olivat rojahtaneet alas, Koskinen kertoo. Talo kuitenkin pelastettiin vielä tuolloin.

– Viime vuonna teimme 50 000 euron vesikattoremontin Kotiseutuliiton tuella. Nyt se on tuossa porona, Koskinen huokaa.

Suosittelemme sinulle