Hyppää sisältöön

Nilsiän nopeasti palaneessa rivitalossa oli yleinen iäkkään talon riskirakenne – ilman ullakon palo-osastointia tuli voi levitä minuuteissa

Rivitalojen yläpohjan eli ullakon palo-osastointia ei vaadittu ennen 1990-lukua rakennetuissa taloissa. Iäkkäämpien rivitalojen paloturvallisuutta parannetaan usein vesikattoremontin yhteydessä, jolloin yläpohjaankin rakennetaan samalla palo-osastointi.

Kuvassa Nilsiässä 14.9. palanut rivitalo. Palossa tuhoutui yhteensä 11 asuntoa. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Nilsiässä keskiviikkona sattuneen rivitalopalon kaltaisen tulipalon nopea leviäminen voisi tapahtua muissakin Suomen iäkkäissä rivitaloissa, koska ennen 1990-lukua rakennetuissa rivitaloissa rakennusmääräykset eivät vaatineet rakennuksen yläpohjan eli ullakkokerroksen palo-osastointia.

Nilsiän rivitalo oli rakennettu 1970-luvulla ja sen yläpohja oli palo-osastoimaton. Talo tuhoutui palossa asuinkelvottomaksi. Palossa ei sattunut henkilövahinkoja, mutta vahingot ovat isännöitsijän arvion mukaan euromääräisesti miljoonaluokkaa.

Samankaltainen rakenne on monissa muissakin Suomen iäkkäissä rivitaloissa, mutta niiden paloturvallisuutta voidaan parantaa rakentamalla yläpohjaan palo-osastointi.

Yläpohjan palo-osastointeja tehdään rivitaloyhtiöihin jälkikäteen usein vesikattoremontin yhteydessä.

– Palo-osastojen rakentaminen on aika hankalaa, koska vähintään kattorakenne joudutaan poistamaan huoneistojen väliseltä kohdalta osastointia tehtäessä. Monesti nämä toteutetaan vesikattoremontin yhteydessä ja siinä samalla usein tehdään yläpohjan lisäeristystäkin eli parannetaan talon energiatehokkuutta, kertoo vanhempi opettaja Ismo Kärkkäinen Pelastusopiston onnettomuuksien ehkäisyn tiimistä.

Rakennusmääräykset eivät ole takautuvia, joten yläpohjan palo-osastointeja ei jälkikäteen vanhemmissa rivitaloissa vaadita.

14.09.2022 sattunut tulipalo Nilsiän keskustaalueella, jossa paloi kokonaan 11 asuntoinen rivitaloyhtiö. Pelastuslaitos paikalla sammutamassa.
1970-luvun alussa rakennettu rivitalo tuhoutui täysin tulipalossa Nilsiässä 14.9.

Ilman osastointia palo leviää nopeammin: Nilsiässä riskit konkretisoituivat

Jos yläpohjan palo-osastointi puuttuu rivitaloyhtiöstä kokonaan, se kasvattaa tulipalon nopean leviämisen riskiä merkittävästi.

– Jos yläpohjan osastointi on puutteellinen tai puuttuu kokonaan, niin voidaan puhua pahimmillaan jopa minuuteista, jolloin tulipalo pääsee karkaamaan osastosta toiseen, palotarkastaja Ilpo Pitkänen Pohjois-Savon pelastuslaitokselta kertoo.

Palo-osastoinnin rakentaminen talon yläpohjaan maksaa taloyhtiölle parista tuhannesta kymmeneen tuhanteen euroon, arvioi Pitkänen.

Pitkäsen mukaan syytä huoleen ei vanhoissa yläpohjistaan palo-osastoimattomissa rivitaloissakaan ole, jos palon syttymisen edellytykset ovat minimaaliset, mutta käytännössä sitä ei voi aina taata.

– Nilsiän palossa riskit konkretisoituivat. Kun kerrostalon palo pääsee välipohjan läpi, sen jälkeen sillä on vapaa pääsy koko rakennukseen. Avoimessa katkottomassa ullakkotilassa käynnistyy niin sanottu hormivaikutus, eli palo leviää kiihtyvällä vauhdilla, Pitkänen pohtii.

Lue lisää:

Tulipalo tuhosi yöllä rivitalon Kuopion Nilsiässä, asukkaat saatiin evakuoitua

Nilsiässä palaneen rivitalon vahingot miljoonaluokkaa – myös läheisessä päiväkodissa mittavat savuvahingot, ei avaa oviaan ainakaan tällä viikolla

Suosittelemme sinulle