Maailman toiseksi suurin lohkoketju Ethereum on vaihtanut onnistuneesti validointimalliaan. Torstaina aamupäivällä noin kello 9.40 Suomen aikaan Ethereum-ketju sai ensimmäisen lohkon, jonka validointi tapahtui osuustodistus-mallin mukaisesti.
Osuustodistus on vaihtoehto louhimisille eli työtodistukselle, jossa lohkoketjua ylläpidetään ratkaisemalla monimutkaisia matemaattisia tehtäviä. Osuustodistuksessa lohkoketjun käyttäjät asettavat kryptovaluuttaa pantiksi, jota vastaan he saavat oikeuden varmistaa lohkoketjussa tehtyjä transaktioita.
Vuonna 2015 käynnistetty Ethereum toimii alustana tuhansille kryptosovelluksille. Uuteen validointimalliin siirtymisen arvioidaan vähentävän Ethereumin sähkönkulutusta 99,9 prosentilla.
Ethereumin kehittäjät ovat suunnitelleet vuosia osuustodistus-malliin siirtymistä. Ethereumin luomisessa mukana ollut Vitalik Buterin mainitsi uudesta vahvistustavasta ensimmäisen kerran jo vuonna 2014, eli vuosi ennen Ethereumin käyttöönottoa.
Useiden lykkäysten jälkeen uusi malli saatiin vihdoin käyttöön tänään. Siirtyminen tehtiin niin sanotusti lennossa, eli validointimallin muutos ei aiheuttanut käyttökatkosta. Monimutkaista ja haastavaa prosessia on verrattu suihkukoneen moottorin vaihtamiseen kesken lennon.
Osuustodistuksen onnistunut käyttöönotto ei ole vaikuttanut Ethereumin oman ether-kryptovaluutan hintaan. Yksi ether maksaa tällä hetkellä noin 1 600 euroa.
Jatkavatko louhijat vanhan ketjun ylläpitoa?
Ethereumin siirtyminen osuustodistukseen tarkoittaa sitä, että tähän asti lohkoketjua ylläpitäneet louhijat jäävät ilman työtä. Ethereumin suurin louhintayhteisö Ethermine ilmoitti eilen lopettavansa toiminnan.
Ethereumin louhinta oli tähän aamuun asti miljardien eurojen liiketoimintaa. Työhön osallistui arviolta jopa miljoona louhijaa. Osa louhijoista oli yrityksiä ja osa yksittäisiä henkilöitä, jotka antoivat laskentatehonsa erilaisten louhintapoolien käyttöön.
Ammattimaiset louhijat ovat sijoittaneet louhintaa käytettyihin grafiikkapiireihin valtavia summia. Nyt tämä valtava laskentateho on vailla töitä.
Osa louhijoista on ilmoittanut jatkavansa vanhasta Ethereum-lohkoketjusta haaroittuvan EthereumPoW-ketjun ylläpitoa louhimalla. On kuitenkin epävarmaa, että tämä ketju saisi jalansijaa kryptomaailmassa. Esimerkiksi suomalainen kryptopörssi Coinmotion on ilmoittanut, ettei se ota louhintaan nojaavaa ETHW-kryptovaluuttaa listoilleen.
Ethereum on haaroittunut aikaisemminkin. Vuonna 2016 Ethereumin päälle rakennettu organisaatio joutui hakkeroinnin kohteeksi ja menetti 50 miljoonan euron arvosta ether-kryptovaluuttaa. Ethereumin nykyjohto päätti korjata tilanteen pyyhkimällä hakkeroinnin jälkeiset lohkot ja aloittamalla uudestaan tilanteesta ennen hakkerointia.
Tämä ei sopinut kaikille, joten Ethereum-lohkoketju jakautui kahtia. Osa louhijoista jäi ylläpitämään alkuperäistä lohkoketjua, joka kulkee nyt nimellä Ethereum Classic.
Tällä hetkellä Ethereum Classicin markkina-arvo on reilut 5 miljardia euroa. Ethereumin markkina-arvo on vajaat 200 miljardia euroa.
Lue myös: