Hyppää sisältöön

Presidentti Niinistö kiristäisi viisumikäytäntöjä kiinteistöjä omistaville venäläisille: "Viisumi ei ole subjektiivinen oikeus"

Presidentti ehdottaa, että kiinteistön omistaminen Suomessa ei enää olisi erityisperuste viisumin saannille.

Niinistö ehdottaa kiristystä viisumiehtoihin
Niinistö ehdottaa kiristystä viisumiehtoihin

Presidentti Sauli Niinistö harkitsisi viisumin saannin ehtojen kiristämistä entisestään venäläisille.

Niinistö toteaa, että käytäntöjä turistiviisumien osalta on jo kiristetty, mutta ehdottaa harkittavaksi, että viisumin saamista ei enää helpotettaisi kiinteistöjä Suomesta hankkiville.

– Meillä on ilmeisesti pidetty viisumin myöntämistä edistävänä seikkana sitä, että henkilö omistaa Suomessa kesämökin tai asunnon tai kiinteistön. Jospa me ilmoittaisimme, että ilmoituspäivästä eteenpäin hankittavien kiinteistöjen osalta tätä myönteisyyttä ei enää ole, Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan myös venäläisten kiinnostus hankkia kiinteistöjä Suomesta voisi tällöin vähentyä. Samoin Suomessa sijaitsevien kiinteistöjen omistuksen jakaminen useamman henkilön kesken.

Niinistö totesi, että kiinteistöihin liittyvä ehdotus on vain yksityiskohta ja volyymiltaan pieni asia laajemmassa kokonaisuudessa.

Presidentti puhui päivällä Politiikan toimittajat ry:n tilaisuudessa.

Niinistö: Viisumin saanti ei ole subjektiivinen oikeus

Niinistöltä kysyttiin, pitäisikö Suomen seurata Puolaa ja Baltian maita ja sulkea raja kokonaan venäläisturisteilta.

– Viisumi ei ole subjektiivinen oikeus. Joten siinä on harkinnan varaa ja nimenomaan turistiviisumien osalta on varsin perusteltua käyttää harkintaa.

Niinistö muistutti, että venäläiset saavat edelleen muiden Schengen-maiden myöntämiä viisumeita, heillä on vanhoja viisumeita ja hyväksyttävistä syistä myönnettyjä viisumeita.

– Joten se on monimutkainen kokonaisuus.

Niinistön mukaan olisi erittäin tärkeää, että viisumilinjauksiin syntyisi yhteinen ratkaisu Euroopassa, koska tällä hetkellä moni muu Schengen-maa myöntää viisumeja runsaskätisemmin kuin Suomi.

– Tilanne, että joku Schengen-maa myöntää Moskovassa viisumin, mutta sitten rajalla ilmoitetaan, että ei tämä kelpaakaan enää. Niin tavallaan se rintamalinja siirtyy. Se on Schengen-maiden sisäinen omituinen tilanne: toinen myöntää, toinen epää. Se ei ole järjestelmän kannalta todellakaan suotavaa.

Voimassa olevien venäläisviisumeiden peruminen saattaisi Niinistön mukaan olla laiton ja "hivenen liiankin reipas oikeudellisesti".

– Toisaalta joudutaan kyllä sitten kysymään, että ei yhdelläkään lailla ole saatu vielä sotia loppumaan, Niinistö sanoi.

Kriittisyys noussut myös Venäjällä

Presidentti Niinistö uskoo, että Ukrainan viimeaikainen menestys vastahyökkäyksessä Venäjää vastaan on rohkaissut ukrainalaisia.

– Ja myöskin meitä, Ukrainan tukijoita. Vastaavasti sitten Venäjällä on ehkä vähän yllättävästikin noussut avoimempaa keskustelua sodankäynnistä ja kritiikkiäkin, Niinistö sanoi.

Mistään repeämästä Venäjän sisäisessä tunnelmassa ei silti voitane puhua, Niinistö arvioi puheenvuorossaan.

"Turkki on edelleen kirjoittamaton lehti"

Niinistö käsitteli lyhyesti myös Suomen Natoon liittymistä. Hän totesi, että asiaa parhaillaan käsittelevät Kreikka ja Espanja tekevät pikapuoliin päätöksensä.

Jäljelle jää neljä maata, joista ainakin kaksi on päätymässä Niinistön arvion mukaan ratifiointipäätökseen syyskuun aikana.

– Turkki on edelleen kirjoittamaton lehti ja Unkariin meidän ulkoministerimme on tekemässä juuri vierailun, jonka jälkeen varmasti tiedämme tilanteesta siellä enemmän.

Niinistö sanoo vierastavansa Suomessa noussutta keskustelua Suomen "roolittamisesta" Naton sisällä.

– En ole havainnut, että muut Nato-maat olisivat erityisesti omineet jonkun roolin, vaan Natossa toimitaan perussopimusten mukaisesti, perusvelvoitteiden ja oikeuksien mukaisesti. Ja ehkä on viisaampaa reagoida tilanteisiin, sikäli kun niitä syntyy, juuri syntymishetkellä.

Niinistö totesi, että Suomen jäsenyys tulee tuplaamaan Naton rajan Venäjän kanssa.

– Melko automaattisena lähtökohtana näyttää olevan, että Suomi pitää tästä (rajasta) huolen.

Vastaavasti Suomi haluaa presidentin mukaan nähdä, kuinka muut Nato-maat ovat valmiita tukemaan Suomea. Niinistön mukaan on hyvä huomata, että Yhdysvalloissa ja muuallakin lähtökohta on, että Suomi vahvistaa eurooppalaista Natoa.

Energiakriisi pakottaa suomalaiset itsetutkiskeluun

Niinistöltä kysyttiin, mitä hän ajattelee energiakriisin seurauksista suomalaisille ensi talvena.

Niinistö totesi, että seuraamuksia on jo näkyvissä, kun sähkön hinta on kovassa nousussa.

– Meidän on kyettävä selviytymään kovenevista kustannuksista. Se on jokaiselle aikamoinen itsemittaamisen paikka myös. Voi olla, että joudumme muuttamaan, jos emme elämänasennetta, niin arvojamme ainakin.

Lue lisäksi:

Baltian maiden tiukentunut linja tuonut jo nyt lisää venäläisturisteja Suomen rajalle

Baltian maat ja Puola alkavat käännyttää venäläisturisteja rajoiltaan ensi viikolla – "Ette ole tervetulleita," julisti Viron ulkoministeri

EU ei pysäytä venäläistä matkailua, mutta poistaa houkutteet – tämä unionin tuoreesta viisumiratkaisusta tiedetään

Hallitus suunnittelee uutta humanitaarista viisumia Ukrainan sodan takia – tulisi käyttöön esimerkiksi venäläisten toisinajattelijoiden kohdalla

Suosittelemme sinulle