Hyppää sisältöön

Poliisi epäilee, että Nilsiän rivitalopalo sytytettiin tahallaan – kaksi miestä pidätetty

Poliisi tutkii Nilsiän keskiviikkoöistä tulipaloa epäiltynä tuhotyönä. Poliisi on pidättänyt kaksi paikkakuntalaista miestä. Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja palopaikalta.

Tuli levisi 1970-luvun alussa rakennetun talon osastoimattomassa yläpohjassa nopeasti koko rakennukseen. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Itä-Suomen poliisi tutkii Kuopion Nilsiän keskiviikkoöistä tuhoisaa rivitalopaloa tuhotyönä. Rikoskomisario Esko Salon mukaan poliisi epäilee hyvin vahvasti, että palo on tahallaan sytytetty.

– Havainnot palopaikalta, mistä palon epäillään saaneen alkunsa ja havainnot palopaikan ympäristöstä ennen hätäkeskussoittoa ovat sellaisia, että alustavasti epäillään tuhotyötä, Salo muotoilee.

Poliisi on pidättänyt kaksi 80-luvulla syntynyttä paikkakuntalaista miestä, joiden osuutta tekoon tutkitaan. Poliisi ei halua täsmentää henkilöiden taustoja tässä vaiheessa tämän enempää. Savon Sanomien mukaan (siirryt toiseen palveluun) toista miehistä epäillään myös saman rivitalon pihassa heinäkuussa tapahtuneesta autopalosta.

Poliisi jatkaa tutkintaa epäiltyjen kuulusteluilla. Salon mukaan palopaikkatutkimusta päästään tekemään huomenna perjantaina.

Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja tiistai-illan ja keskiviikkoaamuyön aikana palaneen kiinteistön Sepontie 6:n läheisyydessä liikkuneista henkilöistä ja ajoneuvoista. Kaikki paloon liittyvät tiedot ja havainnot voi ilmoittaa Itä-Suomen poliisin vihjenumeroon 0295 415 232 tai sähköpostilla vihjeet.ita-suomi@poliisi.fi.

Yhdentoista asunnon rivitalo Nilsiän keskustassa tuhoutui palossa asumiskelvottomaksi. Talosta evakuoitiin viisi asukasta. Asukkaista kaksi altistui savulle ja heidät kuljetettiin hoitoon.

Lue myös:

Tulipalo tuhosi yöllä rivitalon Kuopion Nilsiässä, asukkaat saatiin evakuoitua

Suosittelemme sinulle