Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Sinivalkoiset liput liehuivat kevättuulessa, kun joukko Israelin ystäviä oli kokoontunut Helsingin keskustaan viime vuoden toukokuussa. Paasikiven aukiolla oli poliisin arvion mukaan noin sata mielenosoittajaa, jotka edustivat 20 Israelin ystävyysjärjestöä, Yle Uutiset kertoi tuolloin.
Tapahtuman järjesti Elämän marssi -järjestö, joka on osa kansainvälistä March of Life -liikettä. Sen johdossa on saksalainen helluntailais-karismaattisen vapaakirkon johtaja Jobst Bittner.
Helsingissä järjestetty mielenilmaus liittyi Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin. Järjestö kertoo (siirryt toiseen palveluun) kunnioittavansa marsseilla holokaustin uhreja ja vastustavansa antisemitismiä. Samalla liike "julistaa Raamatun arvojen mukaista tehtävää siunata Israelia."
– Elämän marssin järjestäjät ovat suomalaisen kristillisen Israel-harrastuksen ytimessä, arvioi tutkija Timo R. Stewart.
Stewart on kirjoittanut teoksen Luvatun maan lumo. Israelin kristityt ystävät Suomessa, jossa hän käy läpi kristillisen sionismin historiaa Suomessa.
Määritelmän mukaan kristillinen sionismi on uskomus, jonka mukaan juutalaisten paluu Pyhään maahan ja nykyisen Israelin valtion syntyminen vuonna 1948 ovat merkkejä Raamatun profetioiden täyttymisestä.
Aihepiiri alkoi kiinnostaa Stewartia jo vuosia sitten, kun hän nuorena poliittisen historian opiskelijana matkusti Israelissa ja palestiinalaisalueilla. Käynnissä oli toinen intifada, palestiinalaisten kansannousu.
Stewart vieraili muun muassa Länsirannalla. Jerusalemissa hän tapasi joukon suomalaisia kristittyjä, joille hän kertoi näkemästään.
– Eräs vanhempi rouva sanoi: "On se tavallaan aika harmi niiden palestiinalaisten lasten puolesta". Sitten tuntui kuin jokin kela olisi mennyt päälle ja hän jatkoi: "Mutta Jumala on luvannut koko tämän maan Israelin kansalle."
Keskustelukumppani selvästikin tunnisti Lähi-idän tilanteen moraalisen ongelman, mutta hänelle ratkaisu löytyisi Jumalan suunnitelmasta. Stewart kertoo, että keskustelu jäi vaivaamaan häntä.
1800-luvun matkaajalle Palestiina oli pettymys
Stewart jäljittää kristillisen sionismin juuria aina 1800-luvun lopulle asti. Se oli aikaa, jolloin Palestiinaan saapui ensimmäisiä suomalaismatkaajia.
Matka Pohjolasta Pyhälle maalle oli yhä pitkä ja vaivalloinen, mutta rautateiden ja höyrylaivojen ansiosta se oli kuitenkin mahdollinen. Reitti kulki yleensä Odessan kautta, josta laiva kuljetti Mustanmeren ja Välimeren yli Jaffan satamaan. Perillä odotti hotellimajoitus. Yhteys oli suhteellisen vilkkaasti liikennöity, sillä Venäjän ortodoksit oli suurin Jerusalemiin matkaava pyhiinvaeltajaryhmä.
Suomalaisia vieraili Palestiinassa ennen ensimmäistä maailmansotaa vain joitain kymmeniä. Määrä ei ollut suuri, mutta tarinat levisivät, sillä lähes jokainen kirjoitti kokemuksistaan.
Päällimmäinen viesti oli pettymys.
Palestiina ei muistuttanut lainkaan sunnuntaisaarnassa kuvailtua maidon ja hunajan maata. Oli kuumaa ja hälyisää. Kärpäset pörräsivät ja nenään kävi omituinen haju. Jerusalemin ulkopuolella maa näytti kuivalta, viljelykelvottomalta. Ja mikä kummallisinta: toisin kuin Jeesuksen aikana, pääosa asukkaista oli arabeja.
– Totta kai matkaajat tiesivät, että muutosta oli tapahtunut Jeesuksen ajoista. Raamatun tarinat olivat kuitenkin niin tuttuja, että ne loivat vahvan ennakko-odotuksen. Maa näytti kuin kirouksen alla olevalta, Stewart kuvailee suomalaismatkailijoiden kirjoituksista välittyneitä tuntemuksia.
Negatiivissävytteisissä matkakertomuksissa oli kuitenkin yksi poikkeus. Palestiinaan oli jo saapunut ensimmäisiä sionisteja, Euroopasta tulleita juutalaisia, jotka kannattivat ajatusta juutalaisen valtion perustamisesta Palestiinaan.
– Heissä nähtiin vireää uudisraivaajahenkeä ja tuttua eurooppalaista kulttuuria. Myönteistä oli myös se, että sionismin myötä Palestiinaan alkoi muuttaa juutalaisia.
Suomalaisia kristittyjä ei häirinnyt se, että sionistit olivat maallistuneita juutalaisia, osa vasemmistolaisia ja suorastaan uskonnonvastaisia. Ristiriitaa korostaa se, että Palestiinassa jo asuneisiin uskovaisiin juutalaisiin suhtauduttiin vieroksuen.
– Heitä verrattiin Jeesuksen ajan farisealaisiin. Pinnan alla oli selvästi myös juutalaisvastaisia asenteita, Stewart sanoo.
Israelin valtio nähdään todisteena Raamatun luotettavuudesta
Kristittyjen myönteinen suhtautuminen sionismiin selittyy Stewartin mukaan Raamatun lukemisen perinteellä, jossa teksti yritetään ottaa kirjaimellisesti ja huomio kiinnitetään profetioihin, ennustuksiin.
Tällainen lukutapa on ollut vallalla erityisesti herätysliikkeissä, muun muassa helluntailaisilla, vapaakirkossa sekä evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvassa viidesläisyydessä.
– Jo 1800-luvun lopulla Suomessa kirjoitettiin, että juutalaiset palaavat maahan, jonka Jumala oli heille luvannut. He perustaisivat sinne valtion ja kääntyisivät sitten Jeesuksen puoleen eli tulisivat kristityiksi. Sionistit yhdistettiin tähän Raamatun ennustukseen.
Ennustukseen liittyi myös ajatus Jeesuksen paluusta ja lopunaikojen koittamisesta. Israelin valtio nähtiin siis tavallaan maailmanlopun esinäytöksenä ja se ennakoi uskovaisten pääsyä paratiisiin. Oltiin siis isojen asioiden äärellä.
Kun Israelin valtio sitten todella syntyi vuonna 1948, innostus oli suurta. Näytti siltä, että historia kulki Raamatun viitoittamaa tietä ja Jeesuksen toinen tuleminen oli vain ajan kysymys.
Moni epäilijäkin alkoi miettiä, olisiko Raamatun ennustuksissa sittenkin jotain perää, kun Israelin armeija vuonna 1967 kuuden päivän sodassa valtasi koko historiallisen Palestiinan alueen. Menestys oli niin täydellistä, että oli helppo nähdä siinä jumalallista johdatusta.
Timo R. Stewartin mukaan ajatus Israelin valtiosta Raamatun ennustusten todisteena on yhä kristittyjen Israel-ystävien toiminnan ytimessä.
– Vähemmän on kyse siitä, mitä kristityt ajattelevat juutalaisista tai Israelin valtiosta kuin siitä, mitä he ajattelevat Jumalasta ja Raamatusta.
Kristityille Israelin valtiossa näkyy Jumalan suunnitelma ja se osoittaa heille, että Raamattu on luotettava. Stewartin mukaan näkemystä on hieman hankala haastaa.
– Jos kyseenalaistat Israelin toimet, se kuulostaa kristityn korvassa siltä, että haastat Jumalan suunnitelman ja Raamatun sanan. Ei puhutakaan politiikasta, vaan jostain laajemmasta, suorastaan kosmisesta ulottuvuudesta.
Ennen kuuden päivän sotaa Israelilla oli paljon ystäviä
Kaikki kristityt eivät ole kristillisiä sionisteja, eivätkä kaikki Israelin valtioon myönteisesti suhtautuvat ole herätyskristittyjä.
Evankelis-luterilainen kirkko on suhtautunut varsin varauksellisesti kristilliseen sionismiin. Muun muassa arkkipiispa Mikko Juva (1918–2004) arvosteli selväsanaisesti politiikan ja uskonnon sekoittamista.
Kristillisten piirien ulkopuolella suhtautuminen Israelin valtioon on ollut kaksijakoista. Toisen maailmansodan kauheuksien jälkeen sympatia Israelia kohtaan oli laajaa ja ylitti poliittiset jakolinjat. Muun muassa SDP:n sodan jälkeinen vahva mies, moninkertainen pääministeri, K.A. Fagerholm (1901–1984) oli aktiivinen Israelin ystävä.
Timo R. Stewartin mukaan Palestiinan tilanne politisoitui kuuden päivän sodan seurauksena vuonna 1967.
Vielä itsenäistymisensä aikoihin Israel oli nähty pienenä Davidina sitä Goljatina ympäröivien Arabimaiden puristuksessa. Suomessa Israelin itsenäisyyssota rinnastettiin usein talvisotaan.
Asetelmaa oli vaikea perustella enää kuuden päivän sodan jälkeen, jossa Israelin armeija oli osoittautunut ylivoimaisen vahvaksi.
Neuvostoliitto katkaisi sodan seurauksena suhteet Israeliin ja kylmän sodan jakolinja vedettiin myös Lähi-itään.
Suomi yritti presidentti Urho Kekkosen johdolla luovia puolueettomana, tosin Kekkosen mukaan Lähi-idän tilanne ei ratkeaisi ennen kuin palestiinalaisten oikeudet tunnustettaisiin.
Yhdelle puolueelle Israelin asia oli kuitenkin sydämen asia. Suomen kristillinen liitto oli vuoden 1970 vaaleissa noussut eduskuntaan. Stewartin mukaan sen äänestäjäkunnan ydinjoukko koostui helluntailaisista, vapaakirkollisista ja luterilaisista viidesläisistä – kristillisen sionismin kannattajista.
– Kristillinen liittokin ilmoitti tukevansa virallista ulkopolitiikkaa, mutta Israel oli koukku, jolla profiloiduttiin omalle äänestäjäkunnalle.
Vaikka Kristillinen liitto kasvatti kannatustaan koko 1970-luvun ja sai parhaimmillaan yhdeksän kansanedustajaa, sen vaikutus Suomen ulkopolitiikkaan jäi Stewartin mukaan pieneksi.
Kun puolue lopulta vuonna 1991 nousi hallitukseen, Israel-ystävyyden huippukausi Suomessa oli Stewartin mukaan jo ohi.
Maailmalla kristillinen sionismi voi kuitenkin hyvin. Helluntailais-karismaattinen kristillisyys on voimakkaimmin kasvavia kristillisyyden muotoja.
– Jerusalemissa näkyy suuria ryhmiä nigerialaisia, kolumbialaisia, kiinalaisia ja eteläkorealaisia pyhiinvaeltajia. He ovat saapuneet sinne juhlimaan Israelin valtiota ja Jumalan suunnitelman toteutumista.
Poliittisesti vaikutusvaltaisimpia ovat kuitenkin Yhdysvaltain kristilliset sionistit. Heidän näkemyksensä huomioidaan niin republikaanien kuin demokraattienkin kannanotoissa.
– Jos puhut Yhdysvalloissa Israelin puolesta, se näkyy vaalimenestyksessä, Timo R. Stewart sanoo.
Lue tai kuuntele lisää:
Kuuntele Yle Areenasta Tiedeykkönen, jossa juutalaisvaltion syntyhistoriasta puhuvat Lähi-Idän tutkimuksen professori Hannu Juusola ja tutkija Timo Stewart. Toimittajana on Ville Talola.
Suomalainen Valter Juvelius uskoi löytäneensä Raamatun aarteet