Hyppää sisältöön

"Sekä puolikas että molempia" – tutkimus rikkoo vakiintunutta kuvaa yhdenmukaisesta ruotsinsuomalaisuudesta

Tutkija Tuire Liimatainen jäljitti sosiaalisesta mediasta etnopoliittista aaltoa, joka nousi, kun Ruotsi tunnusti suomalaisensa kansalliseksi vähemmistöksi vuosituhannen vaihteessa.

Ruotsin suomalaiseurojen keskusliiton levy vuodelta 1973 sisältää sellaisia kappaleita kuin Muukalainen ja Laulu koti-ikävästä. Kun vuosikymmeniä Ruotsissa asuneilta suomalaisilta on kysytty heidän elämästään, useimmat ovat sanoneet olevansa tyytyväisiä, vaikka sopeutuminen olikin vienyt aikaa. Kuva: Timo Sipola / Yle

"Synnyin Ruotsissa, kasvoin Ruotsissa, olen aina puhunut kotona vain ruotsia, mutta meillä on paljon suomalaista kulttuuria, ja vaikka emme puhu suomea, olemme silti tyypillinen suomalainen perhe."

– Suomea puhumaton ei voi motivoida kielellä, miksi hän on suomalainen eikä ruotsalainen. Silloin kotona olevista esineistä, kulttuuriperinteistä ja ruuista tulee tosi tärkeitä, kommentoi tutkijatohtori Tuire Liimatainen väitöstutkimuksensa aineistossa olleen ruotsinsuomalaisen identiteettiä.

Tutkimuksessa ruotsinsuomalaisuus osoittautui hyvin monimuotoiseksi, fragmentoituneeksi, sisäisesti ristiriitaiseksi ja jopa vähän kahtiajakautuneeksi, Liimatainen summaa. Väitöskirjansa nimessä hän onkin päätynyt puhumaan "Ruotsin suomalaisuuksista".

Liimatainen halusi selvittää, miten ruotsinsuomalaisuuden etnisiä rajoja ylläpidetään ja haastetaan ja miten ne muuttuvat. Häntä kiinnosti, miten suomenruotsalaisten identiteetissä näkyy se, että heidät tunnustettiin parikymmentä vuotta sitten kansalliseksi vähemmistöksi.

Aineistonsa hän sai kahdesta sosiaalisen median etnopoliittisesta kampanjasta ja kahdelta katuaktivistien Instagram-tililtä.

Suomi työnsi, Ruotsi veti

1950-luvulla Ruotsin tehtaat huusivat työvoimaa ulkomailta. Niiden ovet olivat suomalaisille ammollaan vuonna 1954 solmitun yhteispohjoismaisen työmarkkinasopimuksen ansiosta. Matkaan saattoi lähteä, vaikka työpaikka ei ollutkaan valmiina tiedossa.

Muutto rakennemuutoksen koettelemasta Suomesta oli vilkkaimmillaan erityisen pahana työttömyysvuonna 1968, ja raja oli suomalaisille auki sen jälkeenkin, vaikka Ruotsi liukui suhdannetaantumaan ja alkoi jo 1960-luvun lopulla rajoittaa muuttoa muualta kuin Pohjoismaista.

Jos 1960- ja 1970-lukujen tyypillisestä muuttajasta piirtää kuvan tilastojen perusteella, hän oli 20–40-vuotias, vähän koulutettu ja kotoisin Itä- tai Pohjois-Suomen maaseudulta, jonka pientiloista ei ollut enää antamaan elantoa.

Kokokuva se ei tietenkään ole. Ruotsiin lähdettiin myös seikkailumielellä, kaverien innostamana tai tienaamaan hieman paremmin, vaikka Suomessa olisikin ollut työpaikka. Kynnys aleni, kun muitakin lähtijöitä oli paljon.

Kaikkiaan Ruotsiin muutti muutaman vuosikymmenen aikana noin 530 000 suomalaista. Useimmat luultavasti pitivät muuttoa tilapäisratkaisuna, mutta elämä kulki kulkuaan ja noin 230 000 jäi pysyvästi länsinaapuriin.

Äidinkieli ei määrittele ruotsinsuomalaisuutta. Vain juuret Suomessa ratkaisevat. Tämän päivän ruotsinsuomalaisista yli puoli miljoonaa ei osaa suomea.

Ruotsinsuomalaiset lasketaan kolmessa sukupolvessa: Suomessa syntyneet ja ne, joilla on vähintään yksi Suomessa syntynyt vanhempi tai isovanhempi. Kolmas sukupolvi otettiin mukaan määritelmään 2000-luvulla, neljättä ei. Tältä pohjalta ruotsinsuomalaisten toimijat tilaavat Ruotsin tilastokeskukselta laskelman ruotsinsuomalaisten määrästä. Tuorein arvio on 720 000.

Tuire Liimataisen mukaan kolmen sukupolven narratiivit ovat vakiintuneet ruotsinsuomalaisuuteen hyvin vahvasti. Suomesta muuttaneella ensimmäisellä polvella oli selvä suomalainen identiteetti. Toinen polvi joutui neuvottelemaan suomalaisuuden ja ruotsalaisuuden välillä. Kolmas polvi on ylpeä suomalaisuudestaan.

– Minun tutkimuksessani on kuitenkin moninaisia kokemuksia myös sukupolvien sisällä. Ensimmäisessä polvessahan on ihmisiä 1930- ja 1940-luvuilla syntyneistä tähän päivään asti. Muuttoliike Ruotsiin ei ole koskaan päättynyt.

Suomessa syntyneet uudet muuttajat pohtivat, mihin he sopivat siinä kolmen sukupolven tarinassa, Liimatainen kertoo.

– Toisessa sukupolvessa puolestaan on 1960- ja 1970-luvuilla kasvaneita, joiden kulttuurinen ja kielellinen ympäristö oli aivan toisenlainen kuin niillä, jotka kävivät koulunsa 2000-luvulla Ruotsin tunnustettua suomalaiset kansalliseksi vähemmistöksi.

Tietoisuus suomen kielen historiasta ja asemasta Ruotsissa oli heillä ihan toinen, Liimatainen sanoo

Tuire Liimatainen Kuva: Mårten Lampén / Yle

Muuttoaallon tuomia suomalaisia pidettiin uusina tulokkaina, maahanmuuttajina siinä missä muualtakin tulleita. Heitä ei nähty tai ainakaan tunnustettu jatkumoksi suomalaisten ikiaikaiseen historiaan Ruotsissa.

Ruotsalaisten asenteet alkoivat muuttua vasta, kun maahan alkoi tulla ihmisiä yhä kauempaa. 1980-luvun tutkimuksissa näkyy, miten Euroopan ulkopuolelta tullut uusi muutto, joka ei ollut enää työperäistä, vaikutti sekä ruotsalaisiin että suomalaisiin, kertoo Tuire Liimatainen.

– Kun tuli uusia ryhmiä, suomalaistaustaiset alkoivat nähdä itsensä lähempänä ruotsalaisia, pohjoismaalaisena ryhmänä, joka kuului Ruotsiin. Se oli tosi tärkeä tekijä vähemmistöaseman vaatimisessa.

Käänteentekevänä vuonna 2000 Ruotsi sitten vahvisti eurooppalaiset vähemmistösuojelusopimukset. Ruotsin suomalaiset, meänkieliset, saamelaiset, romanit ja juutalaiset tunnustettiin kansallisiksi vähemmistöiksi ja niiden kielet saivat kansallisten vähemmistökielten aseman.

Se tarkoittaa muun muassa sitä, että lain mukaan suomalaisvanhukselle kuuluu suomenkielinen hoito ja suomalaislapsen on päästävä omakieliseen päivähoitoon.

Juuret pääsivät esiin

Poliittisilla muutoksilla on ollut suuri vaikutus ruotsinsuomalaisten omakuvaan rinta rinnan henkilökohtaisten siteiden kanssa, sanoo Tuire Liimatainen.

– Vaikka ihminen voi olla tosi tietoinen omasta suomalaisesta taustastaan ja mummon mökki Suomessa voi olla hänelle tärkeä, niin samalla kansallinen vähemmistötunnustus tarjoaa uudenlaisia juuria.

Tunnustus nosti kertaheitolla esiin sen, että suomen kielellä ja suomalaisuudella on ollut Ruotsissa pitkä historia; se on vain ollut assimilaatiopolitiikan piilossa, Liimatainen sanoo.

– Toisen maailmansodan jälkeinen työperäinen maahanmuutto on nyt asettunut yhdeksi osaksi paljon isompaa tarinaa suomalaisuudesta Ruotsissa. Samaan aikaan kun sukusiteet Suomeen heikkenevät, löytyykin uudenlaisia kiinnittymiskohtia ruotsalaisesta tarinasta.

2000-luvulla omaksutut symbolit kertovat samaa kieltä – oma lippu, jossa yhdistyvät valkoisella pohjalla sininen ja keltainen, sekä "metsäsuomalaisten apostolin" syntymäpäivän juhliminen kansallispäivänä.

Tuire Liimataisen tutkimusaineisto on peräisin Ruotsin yleisradion suomenkielisen Sisuradion ja Ruotsinsuomalaisten nuorten liiton somekampanjoista sekä kahden ruohonjuuritason aktivistiryhmän Instagram-tileiltä vuosilta 2013–2019.

– Yhdessä aineistot kertovat uudesta etnopolitiikan aallosta, joka nousi voimakkaasti esiin 2010-luvulla juuri kansallisen vähemmistötunnustuksen takia ja myös siksi, että sosiaalinen media tarjosi aivan uudenlaisia tapoja keskustella identiteetistä, kielestä ja siitä, mihin ihminen tuntee kuuluvansa, Liimatainen kertoo.

Uskallatko puhua suomea, ja ellet uskalla, niin miksi et, kysyi Sisuradio vuonna 2013 #vågafinska-kampanjassaan ja yllättyi vastaajien määrästä. Vastauksista koottu kirja avautuu tästä linkistä (siirryt toiseen palveluun).

Ruotsinsuomalaisten nuorten kattojärjestö RSN pyysi omassa #stoltsverigefinne"-kampanjassaan (siirryt toiseen palveluun) nuoria kertomaan ylpeästi elämästään ja identiteetistään.

Vuosikymmenen olin hiljaa mutta sitten räjähdin. Olen suomalainen ja puhun suomea!

Lainaus yhdestä #vågafinska-kampanjan vastauksesta

Vuonna 2017 toimintansa aloittanut anonyymi Tukholman sissit (siirryt toiseen palveluun) -aktivistiryhmä on vallannut suomen kielelle tilaa julkisille paikoille liimaamillaan tarroilla ja julisteilla, joita ryhmä on myös kuvannut Instragram-tililleen. Rinnalla toimivat jonkin aikaa myös Göteborgin sissit.

– Tukholman sissit pyrkivät tuomaan esiin suomen kieltä ja paljastamaan hautautuneita suomalaisuuden kerroksia ruotsalaisesta katukuvasta. Nimenomaan kielen kautta rohkaistaan suomalaistaustaisia näyttämään, että he ovat suomalaisia, kertoo Tuire Liimatainen.

Ryhmä myös osoittaa julkisesti, jos vähemmistökielilaki on jossakin jäänyt sen mielestä noudattamatta.

Nimensä Tukholman sissit ovat lainanneet Slussenin sisseiksi kutsutuilta suomalaisilta, jotka aikoinaan pitivät majaa Tukholman Slussenin eritasoliittymän suojissa.

Heistä tuli synonyymi rappioalkoholismille, tappeluille ja puukotuksille ja pimeiden pullojen kaupalle – ja monien ruotsalaisten mielestä ehkä ruotsinsuomalaisuudelle ylipäätään. Tukholman sissit ovat kääntäneet sanan nurinniskoin.

– He käyttävät paljon huumoria, mikä on etnopolitiikassa aika tehokas keino. Sillä vedotaan jaettuihin tunteisiin ja yhteiseen nauruun, joilla voidaan luoda yhteisöllisyyden tunnetta, sanoo Liimatainen.

Tukholman sissien tunnuslause "Vielä Tukholmassa on linja viimeinen...." on Juha Watt Vainion laulusta Slussenin sissit. Kuva: Tuire Liimatainen

Slussenin eritasoliittymä on purettu. Mahtaakohan myös puukkoa heilutteleva suomalainen Kniv-Pekka, Puukko-Pekka, ennen pitkää unohtua?

– Aineistoni perusteella Puukko-Pekka ei ole katoamassa, vaan sille annetaan ihan uudenlaisia merkityksiä. Puukosta tuleekin kulttuurinen symboli, johon sisältyy suomalaisten aika kipeäkin historia Ruotsissa mutta samaan aikaan se otetaan oman voimaantumisen merkiksi, vastaa Liimatainen.

Kaisa Vilhuinen (1855 - 1941) oli yksi viimeisistä, jotka osasivat täydellisesti värmlanninsavoa. Hänen ansiostaan folkloristit saivat talteen paljon metsäsuomalaisten loitsuja, runoja ja arvoituksia. Hänen nimeään kantava kirjallisuuspalkinto jaetaan vuosittain ruotsinsuomalaiselle kirjailijalle. Kuva: Tuire Liimatainen

Ruotsin kansankodin taustalla oli ajatus, jonka mukaan mahdollisimman yksikielinen yhteiskunta on demokratian turva. Ruotsinsuomalaiset nykyaktivistit ovat halunneet sosiaalisen median kampanjoissaan rikkoa muotin, joka suomalaissiirtolaisillekin oli tarjolla.

– Aineistossani kampanjointi on liberaalia, antirasistista ja vasemmistolaista aktivismia. Yhteiskunnallinen ilmapiiri, joka korostaa ajatusta, että Ruotsilla pitäisi olla vain yksi kieli ja yksi kansa, koetaan hyvin rajoittavaksi ja jopa jollakin tavalla uhkaavaksi, kertoo Tuire Liimatainen.

Aineistossa on paljon myös nuoria toisen ja kolmannen polven suomalaistaustaisia, joilla on muitakin kuin vain suomalaisia tai ruotsalaisia kielellisiä ja kulttuurisia juuria.

– Erityisesti heidän kertomuksissaan korostuu, että poliittinen ilmapiiri huolestuttaa ja myös johtaa siihen, että he eivät koe kuuluvansa ruotsalaisuuteen tai suomalaisuuteen vaikkapa ihonvärin perusteella.

Polarisaatio jakaa myös ruotsinsuomalaisia

Poliittinen polarisoituminen näkyi selvänä Ruotsin äskettäisissä valtiopäivävaaleissa. Tutkimusten mukaan ruotsinsuomalaiset äänestävät maahanmuuttoa vastustavia ruotsidemokraatteja hieman enemmän kuin Ruotsin valtaväestö. Puolueen valtiopäiväedustajissakin on monia suomalaistaustaisia.

Liimataisen mukaan taustalla on historiakäsitys, jossa painottuu suomalaisten maahanmuuton työperäisyys. Puoluevalintaa perustellaan sillä, että työperäiset maahanmuuttajat ovat olleet mukana rakentamassa ruotsalaista yhteiskuntaa, kansankotia.

– Työperäinen maahanmuuttajaryhmä on vuosikymmenien saatossa siirtynyt ehkä poliittisesti oikealle.Kun Ruotsiin tulee uusia maahanmuuttajia ja pakolaisia, halutaankin suojella sitä yhteiskuntaa, jota on rakennettu yhdessä ruotsalaisten kanssa.

Ruotsin ja Suomen yhteisen historian tunnustaminen on ollut ruotsinsuomalaiselle kansalliselle vähemmistölle tärkeää, ja sitä se on ehkä hieman paradoksaalisella tavalla myös oikeistodiskurssissa, Liimatainen sanoo.

– Kulttuurinen perintö ja historia ovat siinäkin jaettuja, mutta kansallisen vähemmistön ja enemmistöyhteiskunnan väliset valtakamppailut puuttuvat.

Tuire Liimataisen väitöskirja Finnishnesses in Sweden : The Discursive Construction of Ethnicity in the Landscape of Social Media on luettavissa Helsingin yliopiston verkkosivulta (siirryt toiseen palveluun).

Katso Elävästä arkistosta: Finne – ruotsinsuomalaiset, tv-dokumentti vuodelta 1968

Suosittelemme sinulle