Hyppää sisältöön

SM-liiga pani kuohuttaneen kurinpitolinjauksen uusiksi

Päähän kohdistuvasta taklauksesta annettava pelikielto voidaan arvioida myös alle viiden ottelun mittaiseksi.

Kuva HIFK:n ja JYPin ottelusta 11.12.2021.
Liigakausi on taas käynnissä. Kuva: Matti Raivio / All Over Press
Sakari Lund
Avaa Yle-sovelluksessa

Jääkiekon SM-liiga muutti linjaustaan päähän kohdistuvista taklauksista annettavista rangaistuksista. Selkeä päähän kohdistuva taklaus noteerataan edelleen viiden ottelun mittaiseksi pelikielloksi ja rangaistusta voidaan myös korottaa, mikäli taklaajan teko osoittaa moitittavuutta.

Kurinpitodelegaatiolla on kuitenkin liikkumavaraa ja se voi ottaa huomioon pelitilanteen olosuhteet ja pelaajien toiminnan tilanteessa. Liikkumavaraa on esimerkiksi tilanteissa, joissa kontaktin voimakkuus on vähäinen tai osuman aiheuttavan pelaajan toiminnan moitittavuus on vähäinen.

Pelikielto voidaan siis arvioida myös alle viiden ottelun mittaiseksi. Liiga kuitenkin korostaa, että sillä ei ole aikomusta lieventää suhtautumistaan päähän kohdistuviin taklauksiin.

Liigan kurinpitodelegaation puheenjohtajan Sampo Liusjärven mukaan suurta muutosta ei ole tarkoitus tehdä.

– Jokaiseen tilanteeseen liittyy tulkintaa. Identtisiä tilanteita ei ole. Jokaisen pelitilanteen kehittyminen on omanlaisensa, samoin pelaajien liikkumiset. Niitä katsotaan kokonaisuutena ja arvioidaan pelaajien toimintaa, Liusjärvi totesi.

Liusjärven mukaan vanha linjaus, jossa päähän kohdistuneesta taklauksesta napsahti automaattisesti vähintään viiden ottelun pelikelto, ei ollut täysin onnistunut. Viiden pelin panna herätti voimakkaita mielipiteitä puolesta ja vastaan.

– Ensimmäinen päätös oli liian kategorinen, siinä ei tunnistettu tilanteiden monimuotoisuutta. Sitä on jo muutaman kerran täsmennetty ennen tätäkin.

Liusjärven mukaan linjausta on käyty läpi seurojen urheilutoimenjohtajien kanssa.

Lue myös:

Kommentti: Jos Lauri ja Jussi matkisivat Ruotsia ja painaisivat kaasun pohjaan, tapahtuisi SM-liigassa jotain suurenmoista

Jukka Rautakorpi yrittää luotsata JYPin kohti mitalipelejä – tähtipelaajan takatukkaa saksittiin kauden aattona: "Päävalmentajalta ei ole tullut vaatimuksia"

Näin korkeita palkkoja SM-liigan suurimmat tähdet tienaavat – seurojen pelaajabudjetit ovat nousseet miljoonilla euroilla

Suosittelemme sinulle