Hyppää sisältöön

Tuhansien sote-työntekijöiden yksityisiä tietoja lipsahti sähköpostijakeluun Kuopiossa – joukossa palkkatietoja ja henkilöturvatunnuksia

Kaupunki pahoittelee ja vetoaa inhimilliseen virheeseen.

Tietoturvaloukkaus koskee perusturvan ja terveydenhuollon työntekijöitä Kuopiossa. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Kuopion kaupungin julkisessa terveydenhuollossa on tapahtunut laaja tietoturvaloukkaus.

Lähes kolmen tuhannen työntekijän yksityisiä tietoja päätyi syyskuun alussa useille kymmenille muille kaupungin työntekijöille. Levinneiden tietojen joukossa on muun muassa henkilöturvatunnuksia ja palkkatietoja.

Tietoturvaloukkaus koskee perusturvan ja terveydenhuollon työntekijöitä. Heitä informoitiin asiasta tänään perjantaina.

– Olemme tästä syvästi pahoillamme. Kyseessä on inhimillinen erehdys, jota emme osaa selittää, perusturvan ja terveydenhuollon henkilöstö- ja hallintopäällikkö Kaija Kähkönen sanoo.

Kähkösen mukaan yksityiset tiedot levisivät henkilöstöhallinnon tiedostossa, joka päätyi tuntemattomasta syystä liitteeksi työpaikan sisäiseen sähköpostiviestiin. Viesti lähetettiin "alle sadalle" kaupungin työntekijälle.

– Huomasimme virheen nopeasti ja lähetimme saman tien peruutusviestin, jossa kerroimme, ettei viestiä saa avata ja se tulee poistaa, Kähkönen kertoo.

– Toistaiseksi emme tiedä, kuinka moni työntekijä ehti avata viestin. Selvitämme tämän ensi viikon alussa, hän jatkaa.

Lähi- ja perushoitajaliitto Superin paikallinen pääluottamushenkilö ei halunnut perjantaina kommentoida tietovuotoa.

Juttua muokattu 19.9. klo 17.19: Korjattu otsikon termi "sosiaaliturvatunnus" "henkilöturvatunnukseksi".

Lue myös:

TS: Turun yliopiston verkossa saattoi nähdä jopa 3 000 opiskelijan arkaluonteisia tietoja – tietoturva-aukko korjattu

Hylättyihin sairaaloihin unohtui tuhansien henkilöiden salaisia papereita Pirkanmaalla, kertoo Ylen selvitys

Oulun yliopistollisessa sairaalassa vakava lääkevarkaus ja henkilötietoturvaloukkaus

Suosittelemme sinulle