Hyppää sisältöön

Pulaan joutunut Venäjä yrittää houkutella miehiä palkkasotilaiksi Ukrainaan – luvassa lähes 3 000 euroa kuukaudessa

Venäjä käyttää rekrytointikampanjassaan liikkuvia rekkoja, jotka esittelevät armeijan kalustoa ja jakavat esitteitä. Luvattu korvaus on yli nelinkertainen keskivertopalkkaan verrattuna.

Rekrytointikampanjalla etsitään miehiä 3-6 kuukaudeksi Ukrainaan.
Rekrytointikampanjalla etsitään miehiä 3-6 kuukaudeksi Ukrainaan.

Venäjän armeija yrittää houkutella rekrytointikampanjalla sopimussotilaita Ukrainaan, kertoo uutistoimisto Reuters. Luvassa on lähes kolmen tuhannen euron palkka kuukaudessa.

Venäjän arvioidaan mennettäneen jo kymmeniä tuhansia sotilaita Ukrainassa, vaikka se ei ole päivittänyt virallisia tappiolukuja kuukausikausiin, kertoo Reuters.

Maaliskuussa Venäjä kertoi, että Ukrainassa olisi kuollut 1 351 sotilasta ja haavoittunut 3 825. Läntiset tiedustelulähteet arvioivat, että venäläissotilaita olisi kuollut todennäköisesti ainakin 15 000–20 000. Myöskään Ukraina ei ole kertonut tarkkoja kuolinlukuja, mutta nekin arvioidaan suuriksi.

Sopimussotilaiksi houkutellaan 18–60 -vuotiaita

Rekrytointirekka nähtiin viikonloppuna eteläisessä Rostovin kaupungissa. Sotilaat esittelivät aseitaan sekä jakoivat esitteitä, joissa markkinoidaan sopimussotilaan työtä "tosimiesten tehtävänä".

Rekrytointikampanja kertoo siitä, että Venäjä tarvitsee lisää sotilaita Ukrainaan. Tällä hetkellä ei näytä, että Venäjä suunnittelisi yleistä liikekannallepanoa vahvistaakseen joukkojaan Ukrainassa.

Ukraina on viime aikoina onnistunut tekemään onnistuneita vastaiskuja etenkin Harkovan alueella Pohjois-Ukrainassa ja valtaamaan takaisin miehitettyjä alueita.

Reutersin välittämässä videossa esiintyvä majuri Sergei Ardashev sanoo, että vähintään lukion käyneitä 18–60 -vuotiaita venäläisiä tai ulkomaalaisia voidaan rekrytoida.

Ardashevin mukaan minimipalkka on 160 000 ruplaa, joka vastaa 2 700 euroa. Suomen Pankin mukaan keskipalkka oli Venäjällä viime vuonna noin 620 euroa kuussa. (siirryt toiseen palveluun)

Suosittelemme sinulle