Laajoihin maksujärjestelmien häiriöihin varautuminen on painopisteenä kuluvalla viikolla huipentuvassa Tieto 2022 -valmiusharjoituksessa.
– Kyseessä on harjoituksen kolmipäiväinen pelivaihe, jossa mennään tilanteisiin, joihin toivotaan, ettei koskaan jouduta oikeasti, sanoo Digipoolin puheenjohtaja Tuomo Haukkovaara.
Harjoituksen nimen mukaisesti tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan lähtökohta on tieto. Kybermaailmassa on kuitenkin vaikea määritellä, mitä on tapahtumassa.
– Tässä korostuu esimerkiksi tilannekuva, joka on hyvä olla kaikilla sama, kun jotain tapahtuu, Haukkovaara sanoo.
Aiempaa enemmän kansainvälisyyttä
Harjoituksessa on nyt mukana osallistujia myös Ruotsista ja Virosta. Harjoitus on myös aiempaa suurempi.
– Erilaista on mittakaava. Meillä on ennätysmäärä osallistujia, organisaatioita ja toimialoja mukana. Meillä on myös kansainvälinen ulottuvuus, joka on pohjustusta yhteistyölle tulevina vuosina naapurivaltioiden kanssa, kertoo harjoituksen projektipäällikkö Antti Nyqvist
Entä, miten Suomen jättämä puolustusliitto Naton jäsenyyshakemus näkyy harjoituksessa?
– Se on hyvä kysymys, siihenkin liittynee käsikirjoituksellisia asioita. Ja onhan meillä Puolustusvoimat pitkään aikaan tässä harjoittelemassa, vaikka ollaan normaaliolojen häiriötilanteessa. Luulen, että se tulee sitä kautta näkymään, ainakin keskusteluissa, Nyqvist sanoo.
Käsikirjoitusta ei paljasteta
Toinen keskeinen asia on viime kuukausina ollut sähkön hinnasta ja jopa saatavuudesta käyty keskustelu. On väläytetty, että sähköä saatettaisiin ääritilanteissa joutua jopa säännöstelemään. Onko tämä aihepiiri myös mukana harjoituksessa?
– Käsikirjoitusta en lähde paljastamaan kovin syvällisesti, koska se pilaa kokemuksen monilta, mutta ei siltä voida välttyä, muotoilee Nyqvist.
Harjoitukseen osallistuu noin 120 organisaatiota. Finanssialan lisäksi mukana on yrityksiä myös muilta huoltovarmuuden kannalta kriittisiltä toimialoilta. Mukana ovat myös muun muassa Huoltovarmuuskeskus, liikenne ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskus, poliisi ja Puolustusvoimat. Harjoituksessa on mukana myös tiedotusvälineitä.
Erilaisia tietotekniikka-alan valmiusharjoituksia on Suomessa järjestetty 1970-luvun loppupuolelta saakka. Harjoituksia organisoiva Digipooli on tietotekniikka- ja tietoverkkoalan sekä viranomaisten välinen verkosto.