Hyppää sisältöön

Eduskunta hyväksyi kiistellyn potilasturvallisuuslain äänin 109–38 – katso, miten kansanedustajasi äänesti

Viisi vasemmistoliiton edustajaa äänesti potilasturvallisuuslakia vastaan. Kokoomus tuki lakiesitystä, perussuomalaiset vastusti. Yksi perussuomalainen äänesti tyhjää.

Vasemmistoliiton edustajista vastaan äänestivät Katja Hänninen, Anna Kontula, Markus Mustajärvi, Jari Myllykoski ja Suldaan Said Ahmed. Neljä vasemmistoliiton edustajaa oli poissa äänestyksestä. Kuva: Silja Viitala, grafiikka: Eetu-Mikko Pietarinen / Yle

Eduskunta on hyväksynyt kiistellyn potilasturvallisuuslain äänin 109–38.

Äänestyksessä annettiin yksi tyhjä ääni. Poissa äänestyksestä oli 51 edustajaa eli noin neljäsosa kansanedustajista. Poissaoloihin ovat voineet vaikuttaa maanantai-iltaiset kunnanvaltuustojen kokoukset.

Vasemmistoliiton edustajista potilasturvallisuuslakia vastaan äänesti viisi edustajaa. Muista hallituspuolueiden edustajista kukaan ei äänestänyt lain hyväksymistä vastaan.

Vasemmistoliiton edustajista vastaan äänestivät Katja Hänninen, Anna Kontula, Markus Mustajärvi, Jari Myllykoski ja Suldaan Said Ahmed. Neljä vasemmistoliiton edustajaa oli poissa äänestyksestä.

Oppositiopuolueista kaikki läsnä olleet kokoomuksen edustajat äänestivät lain puolesta. Niin teki myös nyt-liikkeen Harry Harkimo ja oman eduskuntaryhmänsä Wille Rydman.

  • Katso, miten kansanedustajasi äänesti jutun lopun taulukosta

Tyhjää äänesti perussuomalaisten kansanedustaja Sakari Puisto. Muut läsnä olleet ryhmän edustajat olisivat hylänneet potilasturvallisuuslain.

Keskustan ryhmässä eniten poissaoloja äänestyksestä

Kaikki kristillisdemokraattien paikalla olleet edustajat äänestivät lain hyväksymistä vastaan.

Poissa äänestyksestä oli 31 hallituspuolueiden edustajaa ja 20 oppositiopuolueiden edustajaa.

Hallituspuolueista SDP:stä oli poissa 10 edustajaa, keskustasta 11. Vihreistä oli poissa 4 edustajaa ja ruotsalaisesta eduskuntaryhmästä 2 edustajaa.

Oppositiopuolueista perussuomalaisista oli poissa 7 edustajaa ja kokoomuksesta 10. Kristillisdemokraateista oli poissa kaksi edustajaa ja poissa oli myös valta kuuluu kansalle -puolueen Ano Turtiainen.

Suurista eduskuntaryhmistä eniten poissaoloja oli keskustan ryhmässä. Useampi kuin joka kolmas keskustan edustaja oli poissa äänestyksestä.

Eduskunnan puhetta johtava puhemies ei osallistu äänestykseen. Puhemiehenä äänestyksessä oli Matti Vanhanen (kesk.).

Suurista ryhmistä vähiten poissaoloja oli perussuomalaisilla. Vähemmän kuin joka viides edustaja oli poissa äänestyksestä.

Vaalipiireistä eniten poissaoloja oli Kaakkois-Suomen vaalipiiristä. Poissa oli seitsemän edustajaa seitsemästätoista. Keski-Suomen vaalipiirin kymmenestä edustajasta kuusi oli poissa.

Lapin vaalipiirin seitsemästä edustajasta kukaan ei ollut poissa äänestyksestä.

Lakko-oikeuteen puuttuminen arvelutti vasemmistoliitossa

Hallituspuolue vasemmistoliiton kansanedustaja Katja Hänninen perustelee tiedotteessaan potilasturvallisuuslain vastustamista työntekijöille tärkeään lakko-oikeuteen puuttumisella.

– Lakko-oikeudessa on kyse myös neuvottelujen heikomman osapuolen suojelusta ja valtasuhteiden tasapainottamisesta. Lakko-oikeudella on historiassa ollut ja on edelleen merkittävä asema työntekijöiden aseman parantamisessa, Hänninen kertoo.

Katja Hänninen arvelee, että laki vain pahentaa hoitoalan tilannetta.

– Potilasturvallisuus on vaarassa joka päivä riittämättömien resurssien vuoksi. Potilasturvallisuuden takaaminen ei voi olla vain työntekijöiden asia, vaan katse on käännettävä myös työnantajaan.

Aluehallintovirasto voi määrätä hoitajan töihin lakosta huolimatta

Kun eduskunta hyväksyi lain ja presidentti sen vahvistaa, työntekijäjärjestö ei saa aloittaa välttämättömän terveydenhuollon tai kotihoidon työnseisausta tai joukkoirtisanoutumista ennen kuin se on neuvotellut suojelutyöhön osallistuvien työntekijöiden määrästä työnantajan kanssa.

Aluehallintovirasto voi siirtää sakon uhalla työtaistelua tai keskeyttää sen korkeintaan neljä kertaa viikon ajaksi, jos potilaiden henki tai terveys vaarantuu vakavasti työtaistelun vuoksi.

Aluehallintovirasto voisi määrätä kunnan tai kuntayhtymän palveluksessa olevan työtaisteluun osallistuvan hoitajan tai muun ammattihenkilön työskentelemään työtaistelusta huolimatta. Ääritapauksessa myös irtisanoutuneen hoitajan voisi määrätä takaisin työhön.

Uhkasakkoa ei kuitenkaan saa määrätä yksittäisille hoitajille, ainoastaan lakon järjestävälle ammattiliitolle.

Enemmistö eduskunnasta oli poissa perjantain äänestyksistä

Perjantaina eduskunta äänesti työhön määrättävien hoitajien korvauksista. Hallituksen esitys normaalipalkkaan nähden 1,3-kertaisesta korvauksesta voitti äänin 62–30. Tyhjää äänesti kokoomuksen helsinkiläinen kansanedustaja Terhi Koulumies. Poissa oli 106 edustajaa.

Oppositiopuolueista kokoomus esitti työhön määräämisestä kaksinkertaista palkkaa ja perussuomalaiset kolminkertaista. Opposition peruste korkeammalle korvaukselle oli se, että tuntuva korvaus vähentäisi todennäköisyyttä käyttää työhön määräämistä yli todellisen tarpeen.

Erityisesti äänestyksestä poissaolijoiden suuri määrä herätti äänestäjien närkästystä sosiaalisen median viestipalveluissa. Enemmistö kansanedustajista oli poissa äänestyksestä.

Äänestys oli ilta-aikaan perjantaina. Todennäköisesti poissaoloihin on vaikuttanut ainakin kaukaisempien maakuntien edustajien kotimatkat. Niin ikään puolustusvaliokunnan valiokuntamatka Ranskaan oli kesken vielä perjantaina.

Katso, miten kansanedustajasi äänesti

Taulukkoa ladataan

Voit keskustella potilasturvallisuuslaista tiistaihin 20.9.2022 kello 23 asti. Napauta keskustele-painiketta jutun jälkeen.

Katso lisää:

Tehy maksaa 100 euron päiväavustuksen joukkoirtisanoutumiseen osallistuville ja lupaa, että työpaikan saa sopimuksen synnyttyä takaisin

Mitä hoitajien työriidassa tapahtuu maanantaina?

Emeritaprofessori ihmettelee: hoitajapula yllätti hallituksen, vaikka siitä on varoiteltu 20 vuotta

Joukko entisiä järjestöjohtajia arvioi Ylelle hoitajakiistaa: “Työmarkkinoiden pyhä sääntö on rikottu – nyt pelataan venäläistä rulettia”

Ministeri Lindén: Terveydenhuollosta voisi olla lakossa 80 prosenttia ilman, että kukaan kuolee – kritisoi teho-osastojen lakkoja

Suosittelemme sinulle