Panssarisiimalevä on viime vuosina yleistynyt Itämerellä.
Myös merituleksi ja vedensäihkyksi kutsuttu panssarisiimalevä on monille tuttu siitä, että se synnyttää sinistä hohdetta vedessä.
Turun yliopiston tutkija Conny Sjöqvist on perehtynyt leviin ja sanoo, että runsaana esiintymänä se tosiaan hohtaa, varmimmin tunti auringonlaskun jälkeen.
Sjöqvist on vieraillut Naantalin asuntomessualueen edustalla Matalahdessa, ja siellä on tutkijan mukaan ollut panssarisiimalevän Alexandrium ostenfeldii -lajia jo muutamia vuosia. Levää on vedessä kuitenkin melko vähän.
Sjöqvistin arvion mukaan panssarisiimalevä on viime vuosina yleistynyt Suomen vesillä.
Runsaimmat esiintymät ovat löytyneet Ahvenanmaan Föglön vesiltä. Laji kaipaa Sjöqvistin mukaan lisää tutkimista.
Myrkky ei siirry ihmisiin helpolla
Panssarisiimalevä on yksisoluinen mikrolevä, joka kukkii lämpimänä kesänä elokuun puolella. Kukintaa ei tapahdu joka vuosi.
Levän myrkky siirtyy simpukoihin ja edelleen ravintokierrossa eteen päin.
– Myrkky siirtyy kaloihin, mutta siitä ei ole näyttöä että se siirtyisi kalan lihaan, toteaa Conny Sjöqvist.
On siis hyvin epätodennäköistä, että levämyrkky joutuisi ravinnon kautta ihmisiin, sillä kotivesien simpukoita ei käytetä täällä ihmisravintona.
Maalaisjärkeä uintireissuille
Jos vedessä havaitsee panssarisiimalevää, uiminen kannattaa jättää väliin.
– Kannattaa käyttää maalaisjärjeä. Kyllähän me vältämme uimista, jos nähdään että on sinilevää, Conny Sjöqvist sanoo.
Joillekin panssarisiimalevä saattaa aiheuttaa oireita iholla.
Koiria ei leväveteen kannata päästää, sillä ne nuolevat märkää turkkiaan ja voivat saada myrkkyä sitä kautta.
Voit keskustella aiheesta Yle-tunnuksella 20. syyskuuta kello 23:een asti.
Lue myös:
Myrkyllinen "meritulilevä" valtaa Itämerta: Tutkija kehitti uusia keinoja sen havaitsemiseen