Hyppää sisältöön

Atria suunnittelee Sahalahden tehtaan sulkemista – neuvottelut koskevat 130 henkilöä

Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi kertoo, että neuvottelut kestävät minimissään kuusi viikkoa.

Atrian Sahalahden tehtaan edustalla seisova iso kyltti, jossa lukee "Atria, Sahalahden Broiler Oy".
Atrian tehtaan sulkeminen olisi toteutuessaan Sahalahden kylälle iso menetys. Toimittaja Juha Kokkala / Yle

Atria kaavailee Kangasalan Sahalahdella sijaitsevan tehtaansa sulkemista kokonaan. Tehdas työllistää noin 130 henkilöä.

Tehtaan sulkemisella yhtiö tavoittelee viiden miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Säästöjen arvioidaan toteutuvan 2024 loppuvuodesta lähtien.

Uutinen on iso asia Sahalahdelle. Ylen suora lähetys tehtaalta alkoi kello 15.25. Paikalla oli Ylen toimittaja Juha Kokkala.

Tehtaan ylle kerääntyi maanantaina myös konkreettisia pilviä ja alkoi sataa.

– Hiljaista on tehtaalla, eikä minkäänlaisia ulosmarssia näy ainakaan vielä, Kokkala kertoo paikan päältä.

Tehtaan lakkauttamista käsitellään nyt aloitettavien muutosneuvottelujen ensimmäisessä vaiheessa.

– Tänään on annettu neuvottelukutsu ja nyt tarkastellaan eri vaihtoehtoja. Päätösten aika on myöhemmin. Minimissään neuvottelut kestävät kuusi viikkoa, kertoo Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi.

Sahalahden tehdas työllistää paljon Kangasalla. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Ala-Fossin mukaan tällaisissa neuvotteluissa kyse on aina kokonaisuudesta. Sahalahden tehdas on kuitenkin kunnossa oleva tehdas.

Onko mahdollista, että neuvottelujen tulos on, että tehdasta ei suljeta?

– Nyt neuvotellaan ja aikanaan on päätösten aika.

Atria osti Saarioisilta vuonna 2014 Saarioisten broilerituotannon Kangasalan Sahalahdessa.

Saarioisten kuluttajakokemuksen johtaja Tia Yrjölä sanoo, ettei Atrian mahdollisilla päätöksillä ole vaikutusta Saarioisten toimintaan tai tuotantoon.

Sulkeminen aikaisintaan ensi vuonna

Atrian pääluottamushenkilö Sami Uljas kuvailee päällimmäisenä olevan nyt järkytyksen ja pettymyksen tunne.

– Osasin odottaa, että jotain on tapahtumassa, sillä Nurmon tehtaaseen on investoitu paljon. Tällaista en kuitenkaan osannut odottaa, sillä myös meillä on ollut investoinnit käynnissä.

Jos tehdas päädytään sulkemaan, niin Ala-Fossin mukaan mahdollinen sulkemisaikataulu olisi vuosien 2023–24 aikana ja silloin irtisanottaville tarjottaisiin töitä Nurmon tehtaalta.

Nähtäväksi jää, kuinka moni työntekijä haluaisi lähteä parin tunnin ajomatkan päähän töihin.

Kuva: Sanni Isomäki / Yle

Atria käynnistää siipikarjaliiketoiminnan kilpailukykyä ja kannattavuutta parantavan kehitysohjelman, joka toteutetaan vaiheittain. Tavoitteena on lisätä teollisen toiminnan kannattavuutta.

Käynnistettävät muutosneuvottelut eivät koske Atrian muita tuotantolaitoksia.

Atrian Nurmon tehtaan siipikarjateurastamon laajennus on ollut yhtiön historian tähän mennessä suurin investointi.

Millaisia ajatuksia juttu herätti? Keskustele aiheesta tiistaihin kello 23:een saakka.

Lue lisää:

Atria tehostaa siipikarjatuotantoa – muutosneuvottelut voivat johtaa keskittämisen Nurmoon

Atrian uusi siipikarjatehdas harjakorkeudessa – suurinvestointi valmistuu 2024

Suosittelemme sinulle