Hyppää sisältöön

Kauko Frilander löysi kotoaan kangaslappuja, joista myös museo kiinnostui – vanhan tavaran arvoa ei mitata rahassa vaan tarinassa

Museoita kiinnostavat tavarat, jotka kertovat jotakin olennaista arkisesta elämästä tiettynä aikakautena. Kauko Frilander haluaa säilyttää tärkeät tavarat ja niiden tarinat jälkipolville.

Varkautelainen Kauko Frilander tietää, että kotoa saattaa löytyä esineitä, jotka kiinnostavat museota.
Varkautelainen Kauko Frilander tietää, että kotoa saattaa löytyä esineitä, jotka kiinnostavat museota.

Kuusamo, Rovaniemi, Kilpisjärvi… Paikkakuntien nimet löytyvät kankaisista, aikoinaan vaatteisiin ommelluista lapuista. Anorakin hihaan laitetut merkit kertoivat kantajansa matkustelusta samalla tavalla kuin jääkaappimagneetit nykyään.

Kankaiset merkit löytyivät varkautelaisen Kauko Frilanderin leikkimökistä, kun hän kävi läpi sen sisältöä. Nyt ne löytyvät Varkauden museosta, jonne Frilander on lahjoittanut myös muita esineitä.

Frilander tekee parhaillaan vaimonsa kanssa kuolinsiivousta eli käy läpi vuosien varrella kertynyttä omaisuutta. Siivouksen yhteydessä päätetään, mitä kannattaa säilyttää ja mitä laitetaan pois.

Pariskunta on asunut samassa osoitteessa jo lähes 40 vuotta. Tavaraa on paljon. Sitä löytyy myös mökiltä ja kahdesta autotallista. Paikkoja ryhdyttiin käymään läpi, jotta jälkipolvien urakka aikanaan olisi helpompi.

– Ja järjestyksen keskellä on mukavampi elää kuin kodissa, jossa on esimerkiksi samanlaisia valokuvapusseja useammassa eri kirjahyllyssä tallessa, Frilander kertoo.

Kauko Frilanderin löytämät kumiteräsaappaat päätyivät suoraan Varkauden museon Metsäkansa-näyttelyyn. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Tiedot ylös vielä omistajan eläessä

Varkauden museo järjesti viime keväänä tilaisuuden, jossa kerrottiin kuolinsiivouksen tekemisestä museon näkökulmasta.

– Järjestimme sen ihan sen takia, että meille tuli paljon kyselyjä siitä, millaiset esineet museota kiinnostavat, Varkauden museon johtaja Hanna-Kaisa Melaranta kertoo.

Kuolinsiivouksen tekeminen on museonkin kannalta hyvä tapa toimia.

Kauko Frilander ja museonjohtaja Hanna-Kaisa Melaranta ovat keskustelleet usein Frilanderin löydöistä. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Melaranta kertoo monien haluavan luopua tavaroistaan, mutta samalla niiden halutaan säilyvän tallessa. Siinä vaiheessa katseet kääntyvät museon suuntaan. Valitettavan usein tämä tapahtuu kuitenkin liian myöhään ja yhteydenotto tulee perikunnalta.

– Siinä vaiheessa ei välttämättä ole tietoa siitä, mihin kokonaisuuteen esine liittyy, kuka sen on tehnyt ja mihin sitä on käytetty, Melaranta kertoo.

Nyrkkisääntönä kannattaakin muistaa, että vanhan esineen arvoa ei mitata rahassa vaan tarinassa. Esineen täytyy myös linkittyä laajempaan kontekstiin. Museota kiinnostavat tavarat, jotka kuvastavat jotain aikakautta tai kertovat olennaista ihmisten tavasta elää tiettynä aikakautena.

– Se, että meillä on joku pytty, ei riitä. Mutta kun tiedetään kuka sitä on käyttänyt, mihin tarkoitukseen pytty on tehty, mitä sille on tapahtunut ja mihin mihin se liittyy isommassa kuvassa, niin silloin siitä tulee kiinnostava, Melaranta selittää.

Nämä Kauko Frilanderin löytämät vanhat vesurit eivät päädy museoon, koska niiden tekijöitä ei tiedetä. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Yksityisten lahjoittajien merkitys on suuri museoille. Esimerkiksi Varkaudessa puolet kokoelmasta on kertynyt yksityislahjoittajien kautta. Kaikkiaan esineitä on 25 000.

– Kuolinsiivoojien lahjoittamia esineitä on kuitenkin kokonaisuudesta vain murto-osa, Melaranta kertoo.

Kuolinsiivojan ei kannata pitää kiirettä

Tavarapaljouden keskellä ajatus niiden läpikäymisestä saattaa hengästyttää.

– Sillä, mistä aloittaa, ei ole väliä. Tärkeintä on, että aloittaa eikä kannata pitää kiirettä, Kauko Frilander neuvoo.

Frilanderit aloittivat urakan lajittelemalla ensin paperit ja valokuvat. Valokuvat ovat nyt aikajärjestyksessä laatikoissa ja albumeissa.

Polavillen keksijä, edesmennyt Toivo Koistinen, oli Varkaudessa elänyt innokas kalastaja. Kuva: Marianne Mattila / Yle

Melaranta muistuttaa valokuviaan tuleville sukupolville arkistoiville niihin liittyvien tietojen tärkeydestä.

– On äärimmäisen tärkeää kirjoittaa ylös, missä ja milloin kuva on otettu ja keitä kuvassa on. Jos tietoja ei ole, kuvat ovat arvottomia museolle, mutta myös jälkipolville, hän sanoo.

Tiedot kannattaa kirjoittaa erilliselle paperille, koska kuvan taakse kuulakärkikynällä kirjoitettu teksti vaurioittaa valokuvaa. Erittäin tärkeää on myös säilyttää kuvien negatiivit.

– Museot säästävät juuri ne mieluiten, Melaranta muistuttaa.

Frilanderit ovat arkistoineet myös kummilasten syntymäpäivinä ilmestyneitä sanomalehtiä. Niitä ja muita lehtiä on laitettu laatikoihin, joihin on kirjoitettu luettelo sisällöstä.

Kauko Frilander haluaa vielä vinkata kaikille paperisten kalentereiden pitäjille, että myös arkiseen elämänmenoon liittyvät huomiot kannattaa kirjoittaa ylös edes muutamalla sanalla.

Pariskunnan kuolinsiivous on vielä kesken. Kodin läpikäyminen on nostanut esiin monia muistoja. Se on teettänyt myös paljon työtä. Frilander on nauttinut erityisesti hetkistä, jolloin on päässyt kertomaan seuraavalle sukupolvelle edellisen toilauksista.

– Tarinat siirtyvät elämässä eteenpäin, hän toteaa.

Lue lisää:

Kuolinsiivous haastaa konmarituksen – ruotsalainen isoäiti loi maailmanlaajuisen ilmiön

Aku Ankan harvinainen nimikkopyörä uhkasi päätyä roskalavalle – nyt se on yksi polkupyöräkeräilijän kokoelman helmistä

Elävä arkisto: Perho-ongella Varkaudessa

Suosittelemme sinulle